Uskonnollinen manipulointi - Syyllisyys ja Häpeä

Syyllisyys ja häpeä ovat ihmisen mielenterveyden kannalta haitallisimpia tunteita. Usein syyllisyyden ja häpeän tunteiden synnyttäminen tuotetaan sosiaalisen paineen ja hienovaraisen suostuttelun avulla. Yhteisön totalistisesti määrittelemä hyvä ja paha asettuvat jäsenen ja yhteisön välisen sosiaalisen vuorovaikutuksen keskiöön luoden paineen käyttäytyä yhteisön vaatimalla tavalla, josta poikkeaminen synnyttää jäsenessä syyllisyyden ja häpeän tunteita. Syyllisyys ja häpeä ovat näin ollen muiden manipulointitekniikoiden jatkeita, joilla jäsen saadaan luopumaan omasta identiteetistään yhteisön hyväksi. Robert Jay Lifton totaa kirjassaan "Thought Reform and the Psychology of Totalism" seuraavasti (s. 424):

Koska ideologisista totalisteista tulee maailmassaan korkeimpia tuomareita hyvän ja pahan suhteen, he voivat käyttää näitä universaaleja taipumuksia syyllisyyteen ja häpeään tunnevipuina kontrolloivaan ja manipuloivaan vaikuttamiseen.

Kaikki yhteisön synnyttämät positiiviset tuntemukset on asemoitu vastakkain syyllisyyden ja häpeän kanssa. Nämä tunteet seuraavat yhteisön jättänyttä vielä pitkään sen jälkeen kun henkilö on lakannut uskomasta yhteisön julistamaan oppiin ja sen johtajien auktoriteettiin. Entinen mormoni voi tuntea esim. syyllisyyttä ja häpeää juodessaan kahvia tai teetä täysin edes ymmärtämättä mistä ko. tunteet kumpuavat, joten toipumisen kannalta onkin tärkeää ymmärtää näiden kahden tunteen erot ja syyt.

Syyllisyys tarkoittaa psykologiassa ja psykiatriassa ensisijaisesti väärin tekemisen tunnetta ja tuskallista tietoisuutta siitä, että on tehnyt jotakin moraalisesti väärää tai rikkonut lupauksen.

Häpeä on tunne riittämättömyydestä ja huonommuudesta. Se on usein seurausta nöyryytyksistä tai epäonnistumisista. 

Syylisyys on siis yksilön henkilökohtainen sisäinen tuntemus kun taas häpeä vaatii yleisön ja on riippuvaista siitä mitä uskoo muiden tietävän.

Ihmiset on helppo saada tuntemaan syyllisyyttä eikä syyllisyyden tuntemuksilla ole välttämättä mitään tekemistä yleisten moraalikäsitysten kanssa, vaikka ihminen niin saattaa kuvitella. Syyllisyyden tunne on seurausta yksilön uskomuksesta, että on tehnyt väärin ja totalitaristisen yhtiesön määrittelemät tasovaatimukset ovat vain yksi tapa synnyttää syyllisyyden tuntoja yksilössä. Ei siis ole kyse yliluonnollisesta moraalikompassista tai hengen vaikutuksista jos tuntee syyllisyyttä yhteisön määrittelemien sääntöjen rikkomisesta, kyse on omasta sisäisestä tuntemuksesta: "Tein väärin." Säännöt ovat opittuja ja mieleen istutettuja asioita ja ne voivat olla käytännössä ihan mitä tahansa riippuen kulttuuriympäristöstä.

Yksilön tuntema syyllisyys taas heposti johtaa häpeän tunteeseen uskovan mielessä, koska Jumala näkee aina ja kaikkialle. Todelliseksi toimijaksi uskottu Jumala edustaa siis uskovan mielessä yleisöä, joten ei ihme, että syyllisyys ja häpeä kulkevat uskovaisen mielessä usein käsi kädessä. Jumalaa kun ei pääse pakoon edes omiin ajatuksiinsa. Yksilö pyrkii välttelemään häpeäntunteita synnyttäviä asioita ja näin ollen syyllisyys-häpeä -kierre toimii uskonnollisen yhteisön sosiaalisen paineen kanssa yksilön käytöstä vahvasti muokkaavana manipulointikeinona. Jäsen saattaa tuntea häpeää jo pelkästään siitä ettei tunne "hengen johdatusta," koska uskomuksen mukaan silloin jäsen ei täytä tasovaatimuksia.

Kirkon opetusmateriaaleissa, pyhissä kirjoissa ja puheissa esitetyt epärealistiset esimerkki-ihmiset synnyttävät myös syyllisyys-häpeä -kierteen helposti. Ihmisluonteen heikkouksista riisutut uskonsankarit kaikessa täydellisyydessään asettavat jäsenten mieleen syyllisyydentuntemuksia omasta riittämättömyydestään: "Jos hänkin pystyy tuohon niin minunkin pitäisi pystyä." Esimerkkitarinat asettavat epärealistisen käsityksen siitä mikä on ihmiselle mahdollista. Mahdottoman tavoittelu saa jäsenen lopulta tuntemaan häpeää hänen epäonnistuessaan pyhimysten tason tavoittelussa.

Ollakseen vapaa on ihmisellä oltava vapaus tehdä valintoja oman mielensä mukaan sekä kokea olevansa rakastettu juuri omana itsenään. Mormonijumalan rakkaus on kuitenkin ehdollista mikäli uskomme mitä Russell M. Nelson asiasta totesi Helmikuun 2003 Liahonassa.

Vaikka jumalallista rakkautta voidaankin sanoa täydelliseksi, rajattomaksi, kestäväksi ja maailmanlaajuiseksi, on virheellistä luonnehtia sitä ehdottomaksi. Tätä sanaa ei käytetä pyhissä kirjoituksissa määrittelemään rakkautta. Sen sijaan monet jakeet vahvistavat, että sen rakkauden korkeammat tasot, jota Isä ja Poika tuntevat meitä jokaista kohtaan – sekä tietyt jumalalliset siunaukset, jotka ovat seurausta tästä rakkaudesta – ovat ehdollisia.

Itseasiassa Mormonin kirja julistaa suoraan luonnollisen ihmisen Jumalan viholliseksi näin:

MK Moosia 3:19 Sillä luonnollinen ihminen on Jumalan vihollinen ja on ollut Aadamin lankeemuksesta asti ja on oleva aina ja ikuisesti, ellei hän taivu Pyhän Hengen kutsuun ja riisu päältään luonnollista ihmistä ja tule pyhäksi Kristuksen, Herran sovituksen kautta ja tule lapsen kaltaiseksi, alistuvaksi, sävyisäksi, nöyräksi, kärsivälliseksi, sellaiseksi, joka on täynnä rakkautta ja halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna hänen kannettavakseen, niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon.

MAP-kirkon oppi syyllistää ihmistä siitä, että hän on ihminen. Ehdollistamalla Jumalan rakkauden omasta minästä luopumiselle kirkko synnyttää lähes automaattisen ja tuhoisan syyllisyys-häpeä -kierteen uskovan mieleen. Häpeää tunteva jäsen usein päätyy rukoilemaan, ehkä myös paastoamaan ja lupaamaan Jumalalle ettei enää koskaan tekisi synniksi määriteltyä asiaa, mutta käytännössä aina päätyy toistamaan syntinsä uudelleen ja uudelleen koska minkä tahansa asian tukahduttaminen pois mielestä on jokseenkin mahdotonta. Seurauksena syntyy syyllisyys-häpeä -kierre, josta ei ole ulospääsyä.

Syyllisyys-häpeä -kierteeseen ajautuneet jäsenet eivät löydä kirkon tuomitsevasta, salailevasta ja ongelmista vaikenemiseen painostavasta ympäristöstä helpotusta ongelmiinsa. Syyllisyyden ja häpeän lääkkeiksi kelpaisivat ymmärrys ja empatia. Voidakseen kuitenkin tarjota rakkautta ja empatiaa toiselle pitää toinen tuntea ja hyväksyä juuri sellaisena kuin hän on, eikä suinkaan ehdollisesti sinä kirkon pseudopersoonana, jota jäsenet usein yhteisössä heijastavat muille. Syyllisyys-häpeä -kierteessä olevat jäsenet ovatkin ns. puun ja kuoren välissä. Sisäisesti heidän mielessään riehuu syyllisyyden ja häpeän lietsoma itseinhon myrsky, mutta saadakseen osakseen yhteisön hyväksyntää ja empatiaa he eivät voi ilmaista omia tunteitaan avoimesti ilman riskiä sosiaalisen hyväksynnän menettämisestä. Julkisen häpeän pelko estää jäsenen avoimmuuden ja autenttisuuden sekä käytännössä pakottaa piilottamaan henkilökohtaiset epäilyt kirkon totuusväitteistä, elämän tarkoituksesta, mahdollisista mielenterveysongelmista, ongelmista perhe-elämässä, avioliitossa jne. Pahimmissa tapauksissa uhri päätyy tuntemaan syyllisyyttä ja häpeää negatiivisista tunteistaan, jotka kirkkon on määritellyt pahoiksi.

Häpeän pelko motivoi myös kirkon johtajia suojelemaan todellisia väärintekijöitä, kuten lasten raiskaajia. Vanhemmat, ystävät ja piispat ovat valmiita valehtelemaan, koska säröt imagossa ja sitä kautta julkisuuden valokeilaan joutumisen aiheuttama häpeä olisi merkittävä. Psykologisessa projektiossa henkilö heijastaa, usein tiedostamattaan, omia heikkouksiaan toisiin suojellakseen omaa imagoaan ja välttääkseen oman häpeänsä.

Häpeää käsiteltäessä ei luonnollisesti voi unohtaa eniten MAP-kirkossa syyllisyyden ja häpeän tunteiden herättelyyn käytettyä aihetta: seksiä. Seksiä käytetään MAP-kirkossa kokonaisvaltaisesti jäsenten syyllisyydentuntojen herättelyyn. Ihmisen kaksi perustarvetta ovat seksi ja selviytyminen. Mormonismissa kirkko on varastanut jäsenen kehon ja määritelee sille sallitut käyttötavat. Kirkon määritelmän ulkopuolelle lankeavat käyttötavat ovat syntisiä ja sitä kautta aiheuttavat syyllisyyttä ja häpeää. Seksiin liittyvät synnit ovat MAP-kirkossa kaikkein vakavimpia ja siveyden lakiin liittyviin kysymyksiin etenkin nuoret joutuvat vastailemaan mm. temppelikelpoisuushaastatteluissa. Oma keho ja seksuaalisuus eivät siis ole jäsenen itsensä määriteltävissä, ne ovat kirkon tarkan määrittelyn alaisia ja jatkuvan tarkkailun alla. Totaalinen oman seksuaalisuuden kieltäminen teinivuosina helposti johtaa myös vääristyneeseen käsitykseen omasta kehosta ja haluista eikä tilannetta helpota yhtään jos oma seksuaalivietti poikkeaa kirkon ainoaksi oikeaksi määritelmästä heteronormatiivisesta näkemyksestä.

Häpeä pieninä annoksina ei ole vaarallista, mutta liiallisena synnyttää merkittäviä mielenterveysongelmia ja kasvattaa itsemurhariskiä.

Vakoilkaa toisianne

BYU Idaho julkaisi pari viikkoa sitten mastuboinnin vastaisen videon. Alkuperäinen videolinkki youtubesta katosi melko nopeasti, mutta se mikä on kertaalleen laitettu Internettiin pysyy siellä, joten jos tämän blogin linkki lakkaa toimimasta jossain vaiheessa niin videota voi googlata hakusanoilla "Wounded on the Battlefield".

Video on melko raskauttavaa materiaalia MAP-kirkon kannalta. Videolla puhuva henkilö on BYU Idahon presidentti Kim B. Clark. Clark aloittaa puheensa maalailemalla vakavia uhkakuvia vihollisesta ja vihollisen salakavalista juonista, siis syyllistyy psykologiseen manipulointiin yrittäessään pelotella ihmisiä. Pelottelun jälkeen hän jatkaa stereotyypittämällä nuoria kertoen kuinka hämmentynyt ja yksinäinen nuori mies tulee riippivaiseksi nettipornosta. Nettiporno leimataankin sielunvihollisen katalaksi suunnitelmaksi nuorten miesten orjuuttamiseksi. Tämän jälkeen Clark syyllistää nuoria, jotka eivät puutu toisten nettipornon käytttöön ja rinnastaa heidät sotilaisiin, jotka jättävät haavoittuneet taistelutoverit sotatantereelle makamaan. Tätä syyllisyydentuntoa vielä voimistetaan mielikuvilla kuinka nyky-yhteiskunnassa toisten auttamiseen suhtaudutaan Clarkin mukaan kielteisesti ja asiaan puuttuminen on suorastaan velvollisuus.

Mitä Clark sitten tarjoaa "avuksi" näille nettipornoa kuluttaville nuorille? Videon raskauttavin viesti onkin:"Nuoret vakoilkaa toisianne ja jos joku katselee nettipornoa niin paljastakaa hänet, kertokaa asiasta piispalle ja/tai vaarnanjohtajalle." Hän siis vaatii nuoria valvomaan toisiaan ja raportoimaan käyttäytymisestä, joka ei ole kirkon normien mukaista. Toimintamalli tuo väkisinkin mieleen Itä-Saksassa vaikuttaneen Stasin. Stasi oli aikoinaan ehkäpä maailman tehokkain vakoiluorganisaatio. Stasin voima omien kansalaisten vakoiluun perustui juuri ilmiantajiin, harmittomalta tuntuviin naapureihin ja ihmisiin, joiden uhreiksi joutuneet luulivat olevan luotettavia ystäviä. Nyt MAP-kirkon omistaman BYU Idahon presidentti kehottaa kaikkia nuoria ryhtymään ilmiantajiksi ystävistään ja näin pyrkien kontrolloimaan näiden nuorten yksityiselämää ja sitä mitä he omissa huoneissaan itsekseen tekevät.

Miltä tällaisen vakoilun ja tunkeilun kohteeksi joutuneesta nuoresta mormonista tuntuu? Masturbointi ja kaikkinainen nuoren oman seksuaalisuuden terve kokeileminen on MAP-kirkossa leimattu hyvin vakavaksi synniksi joten nuori eittämättä tuntee aiheesta suurta häpeää. Häpeän tunnetta ei varmasti lievennä se, että asian paljastaa kirkon paikallisjohdolle hänen ehkä luotettavaksi kokemansa ystävä. Luottamus ystävää kohtaan tällaisen teon jälkeen, toisin kuin videossa annetaan ymmärtää, aivan varmasti katoaa. Häpeän murskaaman itsetunnon lisäksi nuori siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä menettää myös ystävän. Tapauksen jälkeen hänen on varmasti myös huomattavan paljon vaikeampaa luottaa keneenkään ja solmia uusia ystävyyssuhteita.

Kaikenkaikkiaan videon viesti on hyvin tuhoisa. Se pyrkii tekemään nuorista mormoneista ilmiantajia, jotka vakoilevat toisiaan ja raportoivat rikkeistä kirkon johdolle. Näin kerättyä tietoa käytetään järjestelmällisesti nuorta vastaan nakertaen itsetuntoa voimakkaiden negatiivisten tunteiden häpeän ja syyllisyydentunnon kautta pyrkimyksenä muokata ja kontrolloida nuoren käyttäytymistä ja ajattelua.

Uskonnollinen pahoinpitely - Häpeä

Häpeä saa ihmisen miettimään tekojensa seurauksia ennakoivasti. Jos henkilö tietää tai kuvittelee jonkin teon seurauksena joutuvansa naurunalaiseksi niin hän yrittää välttää tällaisia tekoja. Itsensä häpäisyn estämiseksi ihminen ajattelee millaisena muut hänet näkevät ja pyrkii antamaan itsestään hyväksyttävän vaikutelman. Normaalissa ympäristössä häpeä toimii ihmistä itseohjaavana, mutta se on myös voimakas itsetuntoa heikentävä tunne. Uskontojen henkisen pahoipitelyn mankeliin joutunut uhri usein tuntee olonsa riittämättömäksi tai jopa mitättömäksi riippumatta siitä kuinka paljon uhraa aikaa ja resurssejaan Jumalan valtakunnalle. Hän ajattelee ja murehtii ettei kelpaa Jumalalle, koska on jättänyt jotain tekemättä tai on tehnyt jonkin asian vain täyttääkseen vaatimukset, mutta ei ylittänyt omiaan tai muiden odotuksia. Joskus uhri häpeää jotain tekemäänsä tai tekemätöntä asiaa, joka saa hänet tuntemaan itsensä huonoksi ja kelvottomaksi.

Monissa uskonnollisissa lahkoissa uhrin päälle säilytetään eriänäinen määrä velvollisuuksia ja tehtäviä. Liikkeelle ei riitä että uskoo ja käy jumalanpalveluksissa vaan jäsenen arvo mitataan tämän henkilökohtaisten uhrausten mukaan. Jäsen velvoitetaan tekemään erinäisiä tehtäviä ja häneltä odotetaan joskus jopa varsin mittavia rahallisia suorituksia. Usein seurakunnan johdon antamat tehtävät koetaan kutsumuksina, Jumalan innoituksen kautta saatuina tärkeinä tehtävinä. Tehtävistä suoriutumista tarkkaillaan ja rahallisista suorituksista tehdään tiliä johtajien kanssa. Kaikki yhteisön hyväksi tekemättä jääneet tehtävät ja rahalliset suoritukset saavat uhrin tuntemaan häpeää, koska uhri tuntee pettäneensä yhteisön ja ennen kaikkea Jumalan hänelle asettamat odotukset. Vaikka yhteisön silmissä uhri olisi suoriutunut tehtävistään mallikkaasti niin Jumalaa hän ei pääse pakoon, Jumala näkee kaiken ja tietää tekikö uhri tehtävänsä Jumalan standardien mukaan.

Jaak 2:18. Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon. 19. Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. 20. Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? 21. Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22. Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; 23. ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. 24. Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta. 25. Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois? 26. Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

Yllä lainaamani on yksi niistä Raamatun kohdista, joita uskonnot käyttävät velvoittaakseen uhrinsa. Kirjeessään Jaakob ylistää tarinaa Abrahamista kuinka Abraham oli valmis uhraamaan oman poikansa kun sitä häneltä vaadittiin. Uskon takia on siis oltava valmis uhraamaan kaikkensa, ei vain itseään vaan myös jälkeläisensä. Ihminen, joka tämän uskoo, tuntee häpeää aina kun häneltä tiedustellaan onko hän palvellut Jumalaansa parhaiden kykyjensä mukaan ja tehnyt niitä tekoja joita Jumala häneltä odottaa. Yhdenkään henkisesti terveen ihmisen psyyke ei pysy kasassa jos uskoo, että kelvatakseen Jumalalle on vaadittaessa oltava valmis tappamaan oma lapsi. Tästä seuraa vääjäämättä jatkuva riittämättömyyden tunne, joka voi johtaa masennukseen. Toki harvemmin uskonnot nykypäivänä edellyttävät uhraamaan omia lapsia, ellei nyt joidenkin tahojen harjoittama karttamismenettelyä, jossa vanhemmat katkaisevat kaiken yhteydenpitonsa lapsiinsa jos nämä hylkäävät uskonnon, sellaiseksi haluta lukea.

Vastaavasti uhri voi kokea häpeää myös jostain niinkin arkipäiväisestä kuin omasta seksuaalisuudestaan ja seksuaalisista haluistaan. Monissa uskonnollisissa liikkeissä hyväksytään vain heteroseksuaaliset suhteet ja usein vieläpä niin, että seksuaalisuutta saa toteuttaa vain aviovuoteessa, joissain tapauksissa ainoastaan lisääntymistarkoituksessa ja osin jopa niin, että vain jokin tietty asento yhdynnässä on ainoa sallittu esim. lähetyssaarnaaja-asento. Möys masturbointi voi olla ehdottoman kiellettyä, joissakin uskonnollisissa liikkeissä sekä ennen avioliittoa kuten myös avioliiton aikana. Toisessa ääripäässä löytyy joitakin liikkeitä, joissa yhteisö edellyttää jäseniään osallistumaan orgioihin tai alistaa jäsenensä parinvaihtoon vastoin näiden tahtoa. Uskonnollisten seksuaalisääntöjen seuraamista usein valvotaan säännöllisin haastatteluin yhteisön johdon toimesta ja jos rikkeitä havaitaan niin yhteisön johto voi asettaa rajoituksia uhrille. Rajoituksia voivat olla esim. kielto ehtoolliselle osallistumisesta tai estää pääsy erityisjumalanpalvelusmenoihin jne. näin aiheuttaen häpeää uhrille. Saamalla uhri tuntemaan häpeää omasta kehostaan ja luonnollisista tarpeistaan toteuttaa seksuaalisuuttaan uskonnolliset lahkot vahingoittavat merkittävällä tavalla ihmisen mielenterveyttä ja ennen kaikkea tasapainoisen minäkuvan muodostumista varsinkin omaan seksuaalisuuteen liittyen teini-ikäisille.

Saadakseen uhrinsa tuntemaan häpeää uskonnollisen auktoriteetti voi käyttää monia keinoja. Erityisen tehokkaasti häpeää pystyy valamaan uhreihinsa jos seurakunnassa on tapana käydä henkilökohtaisia keskusteluja jäsenten ja seurakunnan johtajan kesken. Keskusteluja voidaan esim. käydä yhteisölle suoritetuista maksuista, tehtävistä tai vaikkapa suosituksen saamisesta johonkin erityisjumalanpalvelukseen osallistumista varten. Jos jäsen kahdenkeskisissä haastatteluissa tulee tunnustaneeksi jonkin synnin tai vaikkapa ettei ole suorittanut kaikkia maksujaan yhteisölle täysimääräisenä pystyy seurakunnan johtaja käyttämään tätä saadakseen jäsenen tuntemaan tarpeetonta häpeää. Jäsen tuntee häpeää itsessään jo keskustelutilanteessa tunnustaessaan asian, mutta seurakunnan johtaja voi myös kasvattaa tätä häpeää kollektiivisesti saarnaamalla jumalanpalveluksessa kuinka seurakunnassa on syntisiä ja niitä jotka varastavat Jumalalta. Tällöin kaikki ne, jotka kahdenkeskisissä keskusteluissa tunnustivat syntejään, ja ne, jotka etteivät olleet maksaneet kaikkia maksujaan täysimääräisinä, tuntevat hyvin voimakasta häpeää ikäänkuin seurakunnan johtaja olisi nimennyt heidät julkisesti koko seurakunnalle vaikka kenenkään nimeä asiayhteydessä ei olisi mainittu. Myös ne,jotka eivät tunnustuksia kahdenkeskisissä keskusteluissa tehneet, saadaan tuntemaan häpeää korostamalla saarnoissa kuinka Jumala näkee kaiken ja tietää jokaisen synnit.

Monissa uskonnollisissa yhteisöissä häpeää käytetään häikäilemättä työkaluna ihmisten manipulointiin. Uskonnollisen häpeän masinomat itsetunnon murskajaiset tarjoilevat maailmaan kosolti masentuneita mielenterveyspotilaita vaikka uskon pitäisi olla onnen ja ilon lähde. Ongelman ydin lieneekin uskontojen kuvitellessa narsistisessa ylimielisyydessään saman hansikkaan sopivan jokaiseen käteen jokaisen uskonnon julistaessa sitä ainoaa oikeaa ilosanomaansa.