No nyt sitten tätäkin on tutkittu tai oikeammin sitä miten se vaikuttaa nuoriin miehiin. Helsingin Sanomat uutisoi aiheesta aiemmin viime viikolla, mutta vasta nyt kävin tutustumasa HS:n lähteeen aiheesta. Sarah Diefendorf Washingtonin yliopistosta tutki miten nuorten miesten esiaviollisesta seksistä pidättäytyminen vaikutti näiden ihmisten ihmissuhteisiin heidän avioiduttuaan. Tutkimuksen tulokset eivät olleet mitenkään suosiollisia, sillä tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että aiemmin "pyhänä velvollisuutena" koettu seksistä pidättäytyminen oli synnyttänyt miesten mieliin tabun, josta ei osata keskustella partnerin kanssa. Miehet kokivat seksistä ja omista haluista keskustelemisen kiusalliseksi ja epäkunnioittavaksi omaa vaimoaan kohtaan. Pyhä velvollisuus pidättäytyä seksistä näyttäisi siis muotoilevan nuorten miesten mieliin varsin ikäviä yllätyksiä, joiden uhriksi joutuvat nuoren miehen lisäksi tämän mahdollinen tuleva puoliso ja perhe.
Vastaavasti joku aika sitten luin tarinan naisesta, joka kertoi kuinka esiteini-iässä tehty neitsyyslupaus oli tuhota hänen koko elämänsä. Nuoren naisen koko identiteetti ja omanarvontunto kieroutui synkällä tavalla hänen neitsyytensä ympärille. Kaikki oli hyvin niin kauan kunnes hän aviovuoteessaan neitsyytensä menetti aviomiehelleen. Neitsyyden menetyksen jälkeen hän tunsi itsensä tahrituksi ja arvottomaksi, vaikka oli juurikin saavuttanut sen mitä oli neitsyyslupauksellaan tavoitellut. Seksistä muotoustui vastenmielistä pakonomaista puolison tarpeiden tyydytystä, siis iso ongelma, josta hän ei osannut puhua puolisonsa kanssa tai hakea siihen apua.
Diefendorfin tutkimus ja koskettava nuoren naisen tarina kantavat merkittäviä yhtäläisyyksiä keskenään. Molemmat liittyvät olennaisella tavalla uskontoon ja monien uskonnollisten yhteisöjen vaalimaan siveelliseen puhtauteen, joka nyt näyttäisi vahingoittavan ihmisten mielenterveyttä. Vastaavasti vuosien varrella tilastolliset tutkimukset ovat osoittaneet kuinka pidättäytymiskasvatuksen puolesta liputtavien USA:n osavaltioiden tilastoissa sukupuolitaudit ovat kohollaan samoin kuin teiniraskaudetkin. Uskonnollisiin ideologioihin perustuvat seksuaalisiveellisyys ja pidättäytyminen eivät siis ainoastaan vahingoita nuorten mielenterveyttä vaan näyttäisivät jopa altistavan heidät sukupuolitaudeille kun raukat eivät saa kunnollista tietoa ehkäisystä vanhemmiltaan, kuoulusta tai muiltakaan sidosryhmiltään. Teiniraskauksien seurauksena monet nuoret äidit taas putoavat kouluputkesta, ainakin väliaikaisesti, näin mahdollisesti jääden merkittävästi jälkeen tulokehityksestä omassa ikäryhmässään, mikä osaltaan lisää yleisesti ainakin täällä Suomessa yhteiskunnallisena ongelmana pidettyä eriarvoisuutta.
Mieleen tulee vain kysymys: Milloin uskonnolliset yhteisöt ovat valmiita luopumaan ihmisille haitallisista käsityksistään nuorten seksuaalisuudesta?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. elokuuta 2014
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Vakoilkaa toisianne
BYU Idaho julkaisi pari viikkoa sitten mastuboinnin vastaisen videon. Alkuperäinen videolinkki youtubesta katosi melko nopeasti, mutta se mikä on kertaalleen laitettu Internettiin pysyy siellä, joten jos tämän blogin linkki lakkaa toimimasta jossain vaiheessa niin videota voi googlata hakusanoilla "Wounded on the Battlefield".
Video on melko raskauttavaa materiaalia MAP-kirkon kannalta. Videolla puhuva henkilö on BYU Idahon presidentti Kim B. Clark. Clark aloittaa puheensa maalailemalla vakavia uhkakuvia vihollisesta ja vihollisen salakavalista juonista, siis syyllistyy psykologiseen manipulointiin yrittäessään pelotella ihmisiä. Pelottelun jälkeen hän jatkaa stereotyypittämällä nuoria kertoen kuinka hämmentynyt ja yksinäinen nuori mies tulee riippivaiseksi nettipornosta. Nettiporno leimataankin sielunvihollisen katalaksi suunnitelmaksi nuorten miesten orjuuttamiseksi. Tämän jälkeen Clark syyllistää nuoria, jotka eivät puutu toisten nettipornon käytttöön ja rinnastaa heidät sotilaisiin, jotka jättävät haavoittuneet taistelutoverit sotatantereelle makamaan. Tätä syyllisyydentuntoa vielä voimistetaan mielikuvilla kuinka nyky-yhteiskunnassa toisten auttamiseen suhtaudutaan Clarkin mukaan kielteisesti ja asiaan puuttuminen on suorastaan velvollisuus.
Mitä Clark sitten tarjoaa "avuksi" näille nettipornoa kuluttaville nuorille? Videon raskauttavin viesti onkin:"Nuoret vakoilkaa toisianne ja jos joku katselee nettipornoa niin paljastakaa hänet, kertokaa asiasta piispalle ja/tai vaarnanjohtajalle." Hän siis vaatii nuoria valvomaan toisiaan ja raportoimaan käyttäytymisestä, joka ei ole kirkon normien mukaista. Toimintamalli tuo väkisinkin mieleen Itä-Saksassa vaikuttaneen Stasin. Stasi oli aikoinaan ehkäpä maailman tehokkain vakoiluorganisaatio. Stasin voima omien kansalaisten vakoiluun perustui juuri ilmiantajiin, harmittomalta tuntuviin naapureihin ja ihmisiin, joiden uhreiksi joutuneet luulivat olevan luotettavia ystäviä. Nyt MAP-kirkon omistaman BYU Idahon presidentti kehottaa kaikkia nuoria ryhtymään ilmiantajiksi ystävistään ja näin pyrkien kontrolloimaan näiden nuorten yksityiselämää ja sitä mitä he omissa huoneissaan itsekseen tekevät.
Miltä tällaisen vakoilun ja tunkeilun kohteeksi joutuneesta nuoresta mormonista tuntuu? Masturbointi ja kaikkinainen nuoren oman seksuaalisuuden terve kokeileminen on MAP-kirkossa leimattu hyvin vakavaksi synniksi joten nuori eittämättä tuntee aiheesta suurta häpeää. Häpeän tunnetta ei varmasti lievennä se, että asian paljastaa kirkon paikallisjohdolle hänen ehkä luotettavaksi kokemansa ystävä. Luottamus ystävää kohtaan tällaisen teon jälkeen, toisin kuin videossa annetaan ymmärtää, aivan varmasti katoaa. Häpeän murskaaman itsetunnon lisäksi nuori siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä menettää myös ystävän. Tapauksen jälkeen hänen on varmasti myös huomattavan paljon vaikeampaa luottaa keneenkään ja solmia uusia ystävyyssuhteita.
Kaikenkaikkiaan videon viesti on hyvin tuhoisa. Se pyrkii tekemään nuorista mormoneista ilmiantajia, jotka vakoilevat toisiaan ja raportoivat rikkeistä kirkon johdolle. Näin kerättyä tietoa käytetään järjestelmällisesti nuorta vastaan nakertaen itsetuntoa voimakkaiden negatiivisten tunteiden häpeän ja syyllisyydentunnon kautta pyrkimyksenä muokata ja kontrolloida nuoren käyttäytymistä ja ajattelua.

torstai 27. kesäkuuta 2013
Ajatusten pysäyttäminen
Joku aika sitten kirjoitin kuinka uskonnot käyttävät kattavasti syyllistämistä vallankäytössään. Monesti uskonnollisissa yhteisöissä ihmistä syyllistetään myös "epäpuhtaista" ajatuksista, joista tulisi pyrkiä eroon. Epäpuhtaiksi ajatuksiksi usein luokitellaan uskonyhteisöissä epäilyt liikkeen oppeja ja johtoa kohtaa sekä hyvin usein "vääränlaiset" seksuaaliset tunteet ja ajatukset. Tuntiessaan syyllisyyttä ihminen pyrkii eroon syyllisyydentunteen aiheuttavasta asiasta ja kun se kohdistuu omiin tunteisiin ja ajatuksiin syntyy tarve pysäyttää nämä tunteet ja ajatukset tavalla tai toisella.
Ajatuksenpysäytystekniikoita on maailma väärällään ja ajatustenpysäytystä on jopa jonkinverran käytetty sosiaalisia tilanteista ahdistusta kokevien ihmisten terapiassa. Positiivisesti käytettynä ajatustenpysäyttämisellä on tarkoitus korvata toistuvat ahdistusta aiheuttavat ajatukset kannustavilla ja positiivisilla ajatuksilla, mutta ajatustenpysäyttäminen ei aina toimi kaikilla vaan toisinaan se voi olla jopa haitallista mielenterveyden kannalta. Tutkimusten mukaan estetyt ajatukset ja tunteet palaavat takaisin voimakkaampana ja entistä ahdistavimpina altistaen potilaan masennukselle pitkällä aikavälillä ja suositeltavampaa olisikin käyttää muita strategioita (ongelmanratkaisua, hyväksyntää tai kognitiivista uudelleen rakentamista), jotka eivät altista ahdistukselle tai masennukselle niin voimakkaasti.
Uskonnollisen yhteisön "epäpuhtaiksi" määrittelemille ajatuksille ei useinkaan ole tarjolla korvaavia kannustavia ja positiivisia ajatuksia ja uskonyhteisön vääriksi määrittelemät ajatukset ja tuntemukset tulisi vain karkottaa mielestään. Omia aivojaan ei kuitenkaan pysty sulkemaan tai edes tietoisesti ohjailemaan, joten ajatukset tulisi pystyä käsittelemään jollain tavalla sen sijaan että kieltäytyy käsittelemästä niitä kunnolla. Etenkään ihmisen primitiivisimpään viettiin, seksiin, liittyviä tuntemuksia ei pysty estämään mitenkään ja aiheeseen liittyvien ajatusten pysäyttäminen voikin pitkällä aikavälillä johtaa pakko-oireisiin häiriöihin.
Korkeaa moraalia julistavat uskonnot moninaisine sääntöineen ja oppeineen "puhtaista" ja "epäpuhtaista" ajatuksista altistavat erityisesti nuoret teini-ikäiset lapset mielenterveysongelmille korostamalla kuinka vain tietyt stereotypiat seksuaalisuuteen liittyen ovat jumalten silmissä sallittuja. Omasta seksuaalisuudestaan vielä epävarmoja nuoria saatetaan jopa kieltää tutustumasta itseensä näin kieltäen heidän seksuaalisuutensa kokonaan ja eväten heiltä mahdollisuudet löytää oma itsensä ja omat mieltymyksensä. Kielletyt tunteet ja ajatukset yhdessä yhteisön luoman "puhtauteen" ja "siveellisyyteen" liittyvän paineen kanssa pakottavat nuoret, ja miksei vanhemmatkin, pysäyttämään omia ajatuksiaan ja tunteitaan näin altistaen heidät mielenterveysongelmille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)