Yksinhuoltaja: Antaisitko vauvasi adoptoitavaksi?

MAP-kirkkossa perheistä puhuminen on tärkeää. Perheet ovat pelastuksen keskeinen yksikkö ja korotukseen mennään perheinä, monivavioisina perheinä mikäli uskomme kirkon varhaisimpia johtajia. Perheeksi MAP-kirkossa ei kuitenkaan lueta perheitä, joissa vanhemmat eivät ole virallisesti avioituneet, sillä näiden kohdalla kirkko toimii mielestäni varsin epäeettisesti. Alla katkelma kirkon käsikirjasta vuodelta 2006 (s. 188-189):

Kirkko näkee siis asiakseen puuttua ihmisten yksityiselämään merkittävällä tavalla. Mikäli avioitumattomat vanhemmat eivät syystä tai toisesta halua tai voi virallistaa suhdettaan avioitumalla ryhtyy kirkon paikallisjohto painostamaan tuoretta isää ja äitiä, että he luovuttaisivat lapsensa adoptoitavaksi "temppelikelposille" vanhemmille.

Siis mietitäämpä ihan hetki ja koitetaan sisäistää mitä juuri olemme kirkon käsikirjasta lukeneet. Sen sijaan, että lähdettäisiin tukemaan biologisten vanhempien edellytyksiä hyvään vanhemmuuteen, heitä syyllistetään ja painostetaan luopumaan lapsestaan. Kirkko on siis naulannut kantansa omaan käsikirjaansa, vanhemmat, jotka eivät ole virallistaneet suhdettaan, eivät voi kirkon käsikirjan mukaan olla hyviä vanhempia ja heidän tulisi kirkon mielestä luopua lapsistaan. Sillä ei ole ilmeisesti ole merkitystä vaikka lapset olisivat toivottuja ja vanhemmilla olisi sekulaarin sosiaalitoimen mukana hyvätkin edellytykset lapsen kasvattamiseen.

Perhekeskeiseksi itseään mainostava MAP-kirkko siis hyväksyy ainoastaan perheet "oikeiksi perheiksi" jos ne ovat kirkon määrittelemän perheihanteen mukaisia. Perheiden monimuotoisuutta ei suvaita ja perheet, jotka eivät ole kirkon ihanneperheen mukaisia, pyritään hajottamaan.

Päätös lapsen luovuttamisesta adoptioon tulee aina perustua vanhemman ja/tai vanhempien omakohtaiseen vakavaan harkintaan. Pienen lapsen syntymä, varsinkin esikoisen, on yksi suurimpia elämään vakuttavia tekijöitä ja usein tuoreet vanhemmat ovat jollain tavalla herkistyneessä mielentilassa. Painostamalla tuoreita vanhempia luopumaan lapsestaan kirkko hyökkää juuri kun henkiset suojamuurit ovat heikoimmillaan. Vaikka vanhemmat myöhemmin ymmärtäisivät kuinka heitä painostettiin ja manipuloitiin tilanteessa niin se tuskin helpottaa koettua syyllisyyttä väärin perustein tehdystä koko loppuelämään vaikuttavasta päätöksestä.

Pääsiäsen temppukirja

Pääsiäinen on täällä taas. Tänä vuonna, kuten niin monina vuosina aiemminkin, lapsen päivähoidosta on tiedusteltu, että saako lapsen viedä pääsiäiskirkkoon muiden lasten mukana. Aiemmin en ole lupaa pääsiäiskirkkoon antanut, mutta nyt lapsi alkaa olemaan jo sen verran vanha, että hänen kanssaan voi keskustella näistä asioista myös järkevästi jollain tasolla, joten tarkistettuani ensin paikallisesta seurakunnasta mitä lasten pääsiäiskirkossa oikeastaan tapahtuu, annoin luvan.

Ensimmäinen ryppy aiheeseen liittyen tuli eteen esiopetuksesta vastaavalta opettajalta. Tiedustelessani mitä paikallisen seurakunnan järjestämä tilaisuus sisältää opettaja ei asiaa tiennyt. Lasten hyvinvoinnista vastaavan henkilön kyllä nähdäkseni tulisi tietää melko tarkkaan millaisia tilaisuuksia lapsille järjestetään. Opetushallituksen ohje toteaa aiheesta seuraavasti:

Koulun tulee tiedottaa oppilaiden huoltajille koulussa järjestettävistä tapahtumista ja niiden sisällöstä. Tarvittaessa huoltajien kanssa voidaan sopia oppilasta koskevista yksilöllisistä järjestelyistä ja mahdollisesta vaihtoehtoisesta toiminnasta, jos huoltaja ei halua oppilaan osallistuvan kaikkeen juhlaan kuuluvaan ohjelmaan. 

Lisäksi OPH:n ohje toteaa:

Koulujen on tilaisuuksien aikana mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa (perustuslakivaliokunta 2/2014 vp). Vaihtoehtoisen toiminnan tulee olla, uskonnollista sisältöä lukuun ottamatta, luonteeltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman samankaltaista kuin siinä tilaisuudessa, jonka tilalla muuta toimintaa järjestetään. Koulun tulee huolehtia myös siitä, ettei uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta tai osallistumatta jättämisestä aiheudu oppilaalle leimautumista tai muita haitallisia seuraamuksia.

Perustuslakivaliokunnan mietintöön perustuva ohje järjestää vaihtoehtoista ja mielekästä toimintaa ei toteudu koskaan, sillä kouluilla ei ole käytännönmahdollisuuksia järjestää vastaavia tilaisuuksia niille oppilaille, joiden vanhemmat eivät halua lasten osallistuvan uskonnollisiin tilaisuuksiin. Tällä kertaa meille ehdotettiin, että lapsemme viettäisi kirkonmenoihiin kuluvan ajan toisen normaalia koulupäivää viettävän lapsiryhmän kanssa. Vaihtoehtoiseksi toiminnaksi tarjotulla ohjelmalla ei ollut siis käytännössä lainkaan yhtymäkohtia seurakunnan järjestämään ohjelmaan, jonka sisällöstä koululla ei näytäisi olevan edes tietoa. Lisäksi toisen koululuokan kanssa vietetyn ajan mielekkyydestä ei ole nähdäkseni myöskään mitään takeita.

Selvittääkseni seurakunnan järjestämän tilaisuuden sisällön sain koululta seurakunnan yhteyshenkilön nimen. Soitin tälle yhteyshenkilölle ja puhuttuani hänen sekä tilaisuuden sisällöstä vastaavan seurakunnan nuorisopapin kanssa sain jonkinlaisen käsityksen lasten pääsiäiskirkoksi kutsutusta tapahtumasta. Tapahtuma itsessään kertoo Raamatusta tuttua tarinaa Jeesuksen syntymästä kuolemaan, jonka edetessä lasten tunteita manipuloidaan. Tunnemanipulaatiosta pappi erityisesti totesi kuinka heidän mielestään tärkeää on pitkäperjantain ja Jeesuksen kuoleman surun sekä ylösnousemuksen riemun tunteiden välittäminen lapsille. Tehokeinoina tunnemanipulaatiossa pappi kertoi käytettävän väriassosiaatiota, jossa surua kuvataan mustalla kankaalla, jonka päälle ripotellaan punaisia ruusun terälehtiä, ja ylösnousemuksen riemua valkoisella. Positiivisena asiana mainittakoon, että tapahtumasta oli poistettu ihmisten teloittamiseen liittyvät kuvat ristille naulatuista miehistä, jotka arvatenkin olisivat olleet omiaan kylvämään pelkoa, kauhua ja ahdistusta lasten mieliin.

Vaikkakin evankelisluterilaista kansankirkkoa valtaosin voidaan suomalaisessa yhteiskunnassa pitää maltillisena instituutiona, pl. jotkin sen sisällä esiintyvät herätysliikkeet, niin temppukirjaa ei ole ihan kokonaan viskattu nurkkaan. Manipulointi, ja tässä tapauksessa vieläpä raskauttavasti lasten manipulointi, on kansankirkossakin edelleen voimissaan. Tunnemanipulointi ei aina ole tuomittavaa, sillä sitä esiintyy monissa muissakin asiayhteyksissä kuten teatterissa ja TV- ohjelmissa, mutta kun sitä käytetään irrationaalisten uskomusten istuttamiseen ihmisen mieleen astutaan alueelle, joka mahdollistaa ihmisten henkisen-, fyysisen- ja taloudellisenhyväksikäytön. Olisikin mielenkiintoista lukea ammattipsykologin näkemyksiä miten kouluissa järjestettävissä uskonnollisista tilaisuuksissa lapsia manipuloidaan ja miten ne mahdollisesti vaikuttavat lasten mielikuvien, muistojen ja kokonaisvaltaisen elämänkatsomuksen muotoutumiseen.

Vanhemmuus

Vanhemmuuden monimutkaisuus realisoitui viikonloppuna käytyämme tuttavaperheen lapsen hautajaisissa. Paluumatkalla oma kyselyikäinen lapsemme teki juuri sen minkä kyselyikäinen tekee parhaiten ja kyseli kaikennäköistä liittyen kuolemaan, niihin syihin mitkä johtavat kuolemaan sekä mistä kuolemaan johtavat syyt johtuvat, mitä kuolleille tapahtuu, miksi kuolleet haudataan jne. Pienen mielen työskennellssä rajusti asioiden jäsentelemiseksi omiin lokeroihinsa pulpahti omaan mieleeni ajatus kuinka helppoa kaiken selittäminen pienelle lapselle olisi jos vain toteaisi Jumalan hoitavan kaiken. Sen sijaan, että yrittäisin antaa lapselleni parhaat mahdolliset selitykset, joita oma tieteellinen maailmankuva ja tietomääräni pystyy tarjoamaan, voisin vain todeta kuinka kaikki on rakastavan näkymättömän isähahmon kontrollissa ja kaikki on juuri niinkuin pitääkin.

Lapsen kysymyksiin olisi niin helppoa ja vaivatonta tarjota lasta tyydyttävät vastaukset vetämällä mutkat suoriksi jos esittelisi Jumalan yhtälöön. Lapselle Jumala on vain yksi mielikuvitusystävä lisää ja konseptit siihen uskomiseen ovat kaikki jo valmiiksi paikoillaan pienen ihmisen mielessä. Jumala -konsepti tarjoaa kuitenkin helpotusta vain yhteen vaivaan, siihen ikävältä tuntuvaan tilanteeseen, jossa jatkuvasti haastavia kysymyksiä esittävä lapsi pitää kysymyksillään aihepiiriin liittyvät ikävät tunteet ja ajatukset aktiivisesti mielessä. Todellisuudessa Jumala -kortti pystyy tarjoamaan tyydyttäviä vastauksia vain lapselle, aikuiselle Jumala -kortti tuottaa vain tuskaa ja ahdistusta, koska tämä absoluuttisen hyväksi mainostettu mielikuvituksellinen isähahmo sallii aivan käsittämättömän määrän kärsimystä ja pahuutta maailmassa. Vaikka jo ennen tuttavaperheen lapsen syntymää tiedettiin kyseisen lapsen olevan vakavasti sairas ja vammainen, ja sinällään kuolema nuorella iällä on pitkällä aikavälillä elämää helpottava tapahtuma perheelle ja läheisille, on menetyksen tuska suunnaton. Siinä missä tiede tarjoilee kylmiä ja tunteettomia vastauksia kysymykseen: "Miten näin kävi?", teistisen teologian tarjoilemat absoluuttiset selitykset tapahtumaan johtaneista syistä synnyttävät ainoastaan syvällisiä filosofisia lisäkysymyksiä liittyen jumalten luonteeseen ja moraaliin.

Jumala -konseptin tarjoamat patenttivastaukset kaikkeen epäilemättä kyllä helpottavat vanhemmuutta kun voi tarjoilla lapsilleen helposti omaksuttavia, vaikkakin täysin todistamattomiin oletuksiin perustuvia, vastauksia. Jumala -kortti tarjoaa vanhemmille ehtymättömän vastausautomaatin kaikkiin ongelmiin, eikä omia puutteita tai tietämättömyyttään tarvitse koskaan tunnustaa lapselle. Näin luodaan lapsen mieleen illuusio omasta ylivertaisuudesta ja harhakuva tietävästä vanhemmasta. Lapsi kokee varmasti olonsa myös turvallisemmaksi jos hänen vanhempansa ovat niin "viisaita", että heillä on vastaukset kaikenlaisiin kysymyksiin. Epätietoisuus lisää turvattomuudentunnetta, mutta jos tietoisuus perustuu harhaan on kysyttävä: "Onko siitä hyötyä vai haittaa?" Tuudittamalla lapsensa harhakuvitelmiin perustuvaan turvallisuudentunteeseen uskovaiset vanhemmat antavat mielestäni varsin huonot eväät lapsilleen kasvaa elämän realiteetit ymmärtäväksi aikuiseksi. Harhakuvitelmat näkymättömän isähahmon suojeluksesta saattavat jopa johtaa riskikäyttäytymiseen potentiaalisesti vaarantaen lapsen terveyden jos lapsi päättäisi jonain päivänä kokeilla kuinka pitkälle mielikuvitusisin varjeleva käsi ulottuu.

Ateistivanhempana tilanteeni on huomattavasti haastavampi ja usein joudunkin toteamaan lapselleni kuinka en tiedä jotain asioita ja monesti etsimme vastauksia kysymyksiin käytettävissä olevista tietolähteistä. Saamatta jääneet vastaukset saattavat lisätä lapseni turvattomuudentunnetta, mutta näen uskovaisen vanhemmuuden huomattavasti suurempana riskinä lapsen mielelle.