Miksi elämää on?

Jeremy England, 31-vuotias fyysikko ja biologi, on ottanut härkää sarvista ja koittaa selittää miksi elämää on olemassa. Hän on muotoillut teoriansa suunnilleen näin: "Elämä on syntynyt, koska materia järjestäytyy haiduttaakseen energiaa tehokkaammin." Teoria pyrkii siis selittämään miten atomit järjestäytyvät ulkoisen energialähteen, kuten auringon, vaikkutuspiirissä autonomisesti siten, että vastaanotettu energia haihdutetaan mahdollisimman tehokkaasti ympäristöön. Teorian mukaan molekyylejä syntyy atomeista, koska molekyylit haihduttavat vastaanotettua lämpöä tehokkaammin kuin irralliset atomit. Molekyylit taas jatkavat järjestäytymistään yhä monimutkaisemmiksi yhdisteiksi jne. kunnes lopulta syntyy jotain jonka me luokittelemme elämäksi. Energian haihtuessa yhä tehokkaammin järjestelmän entropia kasvaa, joten yksinkertaistaen voisi sanoa elämän tarkoituksena olevan entropian kasvattaminen.

Aiemmat termodynamiikkaan liittyneet teoriat eivät ole pystyneet mallintamaan avoimia järjestelmiä vaan ovat olleet sovellettavissa ainoastaan suljettuihin järjestelmiin. Nyt Jeremy Englandin teoria yrittää selittää miksi avoimessa järjestelmässä, johon ulkoinen energialähde säteilee energiaa, materia näyttäisi spontaanisti järjestäytyvän. Tämä teoria tullaan epäilemättä testaamaan tulevina vuosina hyvinkin tarkasti ja mikäli sen havaitaan kuvaavan todellisuutta niin uskovaisten jumalilleen antamat elämää synnyttävät voimat supistuvat pois tarpeettomina. Jos teoria tullaan aikanaan hyväksymään yleisesti päteväksi se ei tule korvaamaan Darwinin evoluutioteoriaa vaan se täydentää sitä ja mahdollisesti antaa tiedemiehille lisää työkaluja selittää niitä syitä miksi jotkin ominaisuudet ovat kehittyneet, mutta toiset eivät.

Epäilemättä Jeremy Englandista kuullaan vielä.

Terapian tarpeessa

Äiti pojastaan pappia toivoi poika lauloi, lauloi ja joi Äiti toivoi, poika joi

Mullon tunne, musta tuntuu että munat surkastuu pois putoaa Kappaleina ihmisriepu pitkin maailmaa köyhä köyhän haukut saa

Näin lauloi Kolmas Nainen vuonna 1989. Tämä kappale alkoi soimaan päässäni lukiessani Katriinä Järvisen kirjaa "Kaikella Kunnioituksella Irtiottoja Vanhempien Vallasta." Itse kirjassaan Järvinen ei Kolmannen Naisen lyriikoihin viittaa vaan keskittyy siihen mikä suomalaisessa yhteiskunnassa hänen mielestään on pielessä.

Katriina Järvinen lähtee kirjallaan rohkeasti haastamaan vallitsevia terapiakäsityksiä ja suomalaista kulttuuria nostaen keskusteluun perheissä esiintyvää vallan väärinkäyttöä. Perhe, yhteiskunnan keskeinen yksikkö, jossa vanhemmilla on absoluuttinen valta jälkeläisiinsä, on valitettavan monesti myös ongelmien ytimessä. Ongelmien ratkaisua ei helpota vallitseva kulttuuri jossa media rakastaa onnellisia loppuja, yhteisö edellyttää uhrien pystyvän unohtamaan kokemansa vääryydet ja kaikki odottavat sovinnontekoa. Jos anteeksi ei pysty antamaan uhrin taakkaa kasvatetaan entisestään kun väärintekijälle annetaan synninpäästö: "sinä sentään yritit tehdä sovintoa pyytämällä anteeksi," uhrien kokeman epäoikeudenmukaisuuden syventäessä haavoja entisestään.

Kirjassaan Järvinen luo läpileikkauksen vanhempien vallankäyttöön, henkiseen väkivaltaan ja kulttuuriimme omien ja haastattelemiensa henkilöiden tarinoiden avulla. Tarinat ovat joiltain kohdin jopa järkyttäviä ja Järvinen onnistuu mielestäni hyvin kuvaamaan kuinka yhteisöllisyys, käsitykset suvun ja vanhempien kunniasta elävät edelleen tiukasti kulttuurissamme asettaen suuria haasteita ongelmien ratkaisemiselle. Sosiaalinen paine ylläpitää kulisseja ja olla keikuttamatta venettä on valtava eikä ole ihme etteivät kaikki sitä kestä. Kirja pyrkii kasvattavamaan tietoisuutta ongelmasta: Huonot vanhemmat ovat oikeasti huonoja, eivätkä sellaisina, yhteisön paineesta huolimatta, lastensa kunnioituksen arvoisia. Toisille yhteydenpito omiin vanhempiin on jopa muodostunut henkisesti liian raskaaksi ja he ovat päätyneet katkaisemaan välit kokonaan. Nämä henkisen ja fyysisen väkivallan uhrit eivät tarvitse syyllistäviä ja kieroja katseita yhteiskunnalta vaan tukea ja ymmärrystä.