keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Arkkipiispa Mäkinen

Pääsiäisviikonloppuna evankelisluterilaisen kirkon arkkpiispa Kari Mäkinen hämmensi pakolaiskeskustelua MTV3 extran haastattelussa todeten:
Kirkko on varautunut kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden suojelemiseen, kertoo arkkipiispa Kari Mäkinen MTV:n Uutisextran haastattelussa. Mäkinen muistuttaa myös, että kirkon tehtävä on Suomessa rakentaa rauhaa kristittyjen ja muslimien välillä.
Vastine Mäkisen kommenttiin lohkaistiin Perussuomalaisten puolueen facebooksivulla näin:
Arkkipiispa Mäkisen toteamus saikin aikaan jonkinlaisen piikin jälleen kirkosta eroamisissa kertoo eroakirkosta.fi -palvelu. Eronneista osa nimenomaisesti nimesi syyksi kirkosta eroamiseen Mäkisen toteamukset pakolaisille annettavasta avusta.

Kun kuulin Mäkisen kommentista ensireaktioni oli varsin perussuomalainen: "Mitä tämä mies oikein höpisee?" Sitten mieleeni tuli kysymys: "Millä perusteilla kirkko voi ryhtyä suojelemaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ja onko toiminnalle laillisia edellytyksiä?" ja vasta kolmanneksi mietin: "Mitkä mahtoivat olla Mäkisen todelliset syyt tähän toteamukseen?" Mäkinen on myös aiemmin ottanut kantaa ja ohjeistanut seurakuntia auttamaan pakolaisia, joten siltä osin hänen kommenttinsa ovat johdonmukaisia.

Myönnettäköön etten tunne arkkipiispa Mäkistä, joten en voi väittää tietäväni hänen todellisia motiivejaan asiassa. Mäkinen näyttää toimivan esimerkillisen kristityn tavoin, kuten Raamatusta löytyvän Jeesuksen tarinan mukainen laupias samarialainen, joka auttoi avuntarvitsijaa hänen vakaumuksestaan riippumatta, jopa siten, että oli valmis tinkimään omasta elintasostaan. Arkkipiispa Mäkinen pitää kristillisiä arvoja esillä ja johtaa kirkkoa niiden mukaan, joten hän toimii juurikin niinkuin kristillisen kirkon johtajan odottaisinkin toimivan. Tätä vasten arvioiden arkkipiispa Mäkisen toiminta saa hyväksyntäni.

Kokonaan toinen kysymys on se kuinka maahan tulevien pakolaisten synnyttämät kustannukset pystytään kattamaan siten ettei suomalainen yhteiskunta ajaudu kaaokseen. Tämä kysymys ei ole arkkipiispa Mäkisen ratkaistavissa vaan se on valtiojohdon tehtävä, joten kirkosta Mäkisen puheiden takia eronneet kohdistavat mielestäni kiukkunsa nyt ihan väärään tahoon. Perussuomalaisten reaktio, joka siis noudatteli myös omaa ensireaktiotani, on tältä osin ymmärrettävä, joskin asia on perussuomalaisten julkaisemassa kuvassa ilmaistu moukkamaisesti ja kärjistetysti. Perussuomalainen näkökulma on moraalisesti myös arveluttava, koska se asettaa ihmiset vahvasti eriarvoisiksi heidän etnisen taustansa perusteella. Perustuslain yhdenvertaisuupykälä ei ole yksiselitteinen todeten:
Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.
Mikä on siis perustuslaissa määritelty "hyväksyttävä syy" asettaa joku eriarvoiseen asemaan? Millä oikeudella kukaan on oikeutettu päättämään miksi kantasuomalaisen elämä ja elintaso on tärkeämpi kuin tänne syystä tai toisesta tulleen pakolaisen? Jokin syy jokaisella maahanmuuttajalla tuloonsa on ja syystä riippumatta heidän ihmisoikeutensa tulisivat olla aivan samalla tasolla kuin kantassuomalaistenkin. Miksi ihmisen syntypaikka olisi "hyväksyttävä syy" kohdella jotakuta eriarvoisesti ja kieltää häntä asumasta Suomessa? Loppujen lopuksi olemme ihmisiä ja kaikki kannamme geenejä n. 100 000 - 200 000 vuotta sitten eläneeltä naiselta ja n. 200 000 - 300 000 vuotta sitten eläneeltä mieheltä. Kaikkien yhdenvertaisuus kansalaisuudesta riippumatta on tietysti ideaali, jota kohti maailmassa olisi syytä pyrkiä. Valitettavasti äänenpainot näyttävät toistaiseksi vievän toiseen suuntaan eikä niitä pieniäkään kehistysaskelia kohti yhdenvertaista maailmaa olla perussuomalaisessa ajattelumaailmassa halukkaita ottamaan.

Kiitokseni arkkipiispa Mäkiselle tästä, tämä sai taas ajattelemaan asiaa ja muistutti kuinka myös pakolaisetkin ovat ihmisiä. Perussuomalainen eriarvoistaminen ei paranna maailmaa vaan on lyhytnäköistä omaan napaan tuijottelua, joka kasvattaa maailman eriarvoistumista ja synnyttää entistä vakavampia konflikteja tulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti