Uskonnot, ei niin positiivinen juttu

Uskonto tuo lohtua ja turvaa ihmisille ja näin ollen voi näyttäytyä yksilölle edullisena konseptina. Haitallisiksi luokiteltavissa yhteisöissä, joissa yhtenäisyyden ja yhteenkuuluvuuden synnyttämseen käytetään manipulointitekniikoita, jopa yksilön kokema hyödyllisyys itselle kääntyy yksilöä itseään vastaan. Siinä missä terve uskonnollisuus voi olla yksilön kokemuksena positiivinen niin yhteiskunnallisesta perspektiivistä kokonaisvaikutus jää kuitenkin negatiiviseksi.

Viime vuosien aivo- ja psykologisissa tutkimuksissa on mm. todettu kuinka uskonnollisen kasvatuksen saaneilla lapsilla oli merkittävästi alentunut kyky arvioida tarinoiden todenperäisyyttä. Vastaavasti vuonna 2012 Science Now -lehden artikkelissa todettiin uskonnollisten ihmisen analyyttisen ajattelukyvyn olevan alempi kuin ei-uskonnollisilla. Analyysit ovat myös osoittaneet uskovaisten älykkyysosamäärän alemmaksi kuin ei-uskovaisilla.

Miksi sitten uskovaiset jäävät jälkeen analyyttisessä ajattelussa ja älykkyydessä ei-uskoviin verrokkeihinsa nähden? Human religions info -sivulla tämä on kiteytetty yhteen lauseeseen

Jos kuvittelet, että sinulla on vastaukset, on epätodennäköisempää, että etsit totuutta.

Human religions info jatkaa:

Niillä jotka uskovat "tuntemattomiin Jumalan teihin", ihmeisiin, taikuuteen ja kuinka Jumala saa planeetat kiertämään aurinkoa on epätodennäköisemmin tiedonjanoa sille miten asiat toimivat.

Kyse ei siis välttämättä ole laiskuudesta, jota pohdin aiemmin, vaan ennemminkin siitä, etteivät uskovaiset mitä ilmeisimmin näe tarpeelliseksi enää tutkia asioita. Uskovaisilla on mielestään tyydyttävät vastaukset kysymyksiin eivätkä he näe enää tarpeelliseksi tutkia vaihtoehtoja. Uskonto on siis vastauksillaan tyydyttänyt ihmisen vastausten kaipuun ja sammuttanut tiedonjanon. Tiedonjanon sammuttaminen luonnollisesti rajoittaa yksilön halua kehittää itseään ja kerätä kattavasti uutta tietoa.

Uskonnolliset ihmiset eivät luonnollisesti ole muita tyhmempiä, vaikka älykkyysosamääräämittaavista testituloksista näin voisi ehkä päätellä. Itseasiassa moni uskontoihin liittyvä konsepti vaatii hyvää keskittymiskykyä ja korkeaa abstraktiokykyä. Siinä missä sekulaarit tiedemiehet keskittävät nämä kyvyt tieteen edistämiseen ja vanhojen teorioiden sekä käsitysten kyseenalaistamiseen niin uskovainen mieli keskittää samat aivotoiminnot ylläpitämään vanhoja tuttuja uskomuksia vailla halua oppia uutta.

Yhteiskunnan kannalta onkin valitettavaa, että uskonnot keskittävät juuri yksilön suurimman aivokapasiteetin pysähtyneisyyden ylläpitämiseen. Laajemmin vaikuttava yksilöiden tiedonjanoa rajoittava uskonnollinen kasvatus aiheuttaa mittavan aivopotentiaalin menetyksen. Koska kyseessä on potentiaalin menetys sille ei voida laittaa tarkkaa hintalappua. Jonkinlainen tilastollinen analyysi olisi kuitenkin kaiketi mahdollista tehdä. Bruttokansantuotteen vertailu valtioiden uskonnollisuuteen ei ehkä anna todenmukaista kuvaa, vaikka valtioiden BKT:n on todettu korreloivan negatiivisesti kansalaisten uskonnollisuuden kanssa. Todellisen kuvan saamiseksi pitäisi vertailla valtioiden sisällä uskonnollisen ja ei-uskonnollisten kansalaisten kansantaloudellisia vaikutuksia sen sijaan, että vertaillaan eri valtioiden eroja keskenään.

Kirjassaan Jumalharha Richard Dawkins totesi kuinka kaikkein menestyneimmät tiedemiehet USA:ssa ovat kaikkein vähiten uskonnollisia. Tämä ei kuitenkaan kerro millaisen kasvatuksen tieteilijät ovat lapsuudessaan saaneet ja ovatko tieteentekijät elämänsä aikana ns. hylänneet lapsuuden uskontonsa, sillä korkeamman koulutuksen on myös havaittu korreloivan negatiivisesti uskonnollisuuden kanssa.

Uskonnot näyttäisivätkin menestyvän juuri kouluttamattomien, epätoivoisten ja köyhien parissa, siis juuri siellä missä ihmisillä ei olisi varaa hukata aivokapasiteettiaan status quon ylläpitämiseen. Uskonnon asettaessa rajoitteita kaikkein huonoimmassa asemassa olevien ajattelukykyyn uskonto samalla tekee näille heikko-osaisille koiranpalveluksen heikentämällä heidän mahdollisuuksiaan nousta kurjuudestaan. Vaikka uskonto tarjoaakin näille heikko-osaisille näennäistä henkistä lohtua ja toivoa paremmasta huomisesta se itseasiassa ei auta heitä.

Ihmisoikeuksien näkökulmasta uskonnoilla on myös varsin huono maine. Uskonnot harvoin opettavat ihmisten keskinäistä tasa-arvoa ja kunnioitusta. Uskontojen sisällä jäsenet kyllä usein osoittavat toisiaan kohtaan ystävällisyyttä ja rakkautta, mutta tämä lämminhenkisyys usein päättyy uskonyhteisön määrittelemälle rajapyykille, jossa se erottaa itsensä ulkopuolisesta maailmasta. Historian saatossa uskonnot ovat vainonneet toisinajattelijoita, siis juuri niitä jotka ovat tiedonjanossaan kyseenalaistaneet uskonnollisia oppeja ja ehkä kehdanneet ehdottaa niistä poikkeavia näkemyksiä. Uskontojen suhtautumisesta toisinajattelijoin kertoo mm. seuraavat esimerkit:

• Aiemmin roomalaiskatolinen kirkko julisti pannaan ja määräsi kotiarestiin tieteenhistorian merkkihenkilöitä. 
• Pari vuotta sitten Saudi-Arabian johtajat julistivat ateistit terroristeiksi. 
• Viime vuosina länsimaissa edenneet lakiprosessit sateenkaariavioliittojen sallimisesta ovat synnyttäneet voimakkaitakin uskonnollissävytteisiä pyrkimyksiä puuttua jopa uskontojen ulkopuolella elävien ihmisten ihmisoikeuksiin ja asemaan lain edessä.

Kokonaisvaltaisesti uskonnot eivät ole hyväksi ihmiskunnalle. Uskontojen haittavaikutukset yhteiskunnassa eivät rajoitu ainoastaan ääriliikkeiden terrorismiin tai maltillisempien uskonyhteisöjen harjoittamaan syrjintään uskonyhteisön normeista poikkeavia kohtaan. Uskonnot näyttäisivät sammuttavan uteliaisuuden ja tiedonjanon vaikuttaen negatiivisesti yksilön mahdollisuuksiin elämässä. Uskonnollinen kasvatus vaikuttaa negatiivisesti lapsen kykyyn havainnoida todellisuutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä siten alentaen ehkäpä jopa kansantaloudellisesti merkittävällä tavalla laajan ihmisjoukon potentiaalia.