Näytetään tekstit, joissa on tunniste Internet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Internet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Meemejä kirkon johtajien avustuksiin liittyen

Eilen raapustelin esiin pulpahtaneista kirkon johtajien rahallisia avustuksia paljastaneista dokumenteista. Paljastuneet dokumentit ovat luonnollisesti pillastuttaneet exmormonien yhteisöt maailmalla, joten tässä satoa ihan vaan siksi kun blogissani on liian vähän kuvia.

Joseph Smith selvittää mistä oikeasti on kyse:

Perspektiiviä:

Työajoista: 

Suhteellisuudesta: 

Aika on rahaa, kirkon johtajille: 

Suhtuettuna kirkon hyväntekeväisyyteen tekemiin vuosittaisiin lahjoituksiin: 

Asiallinen kysymys: 

Ja mistä olikaan kysymys? 

Tasa-arvon vuoksi: 

Kertauksen vuoksi: 

Ja lopuksi totuus: 

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Mediamanipulointia "Mormonstyle"

Uskonnollisille kulteille informaatiokontrolli on elinehto, eikä MAP-kirkko ole poikkeus.

Pari viikkoa sitten MAP-kirkko julkaisi elokuvan "Meet the Mormons." Elokuvan julkistusta USA:ssa kirkon johto ryyditti kehottamalla kaikkia kynnelle kykeneviä jäseniään hankkimaan lippuja ensi-iltaviikonloppuun. Cityweekly -uutispalvelun mukaan operaatio meni jopa niin pitkälle, että jotkin paikalliset seurakunnat ostivat teatterinäytökset kokonaisuudessaan ja sen jälkeen myivät tai lahjoittivat liput seurakunnan jäsenille. Tämä näkyikin Box Office -tilastoissa ja ensimmäisen viikonlopun myynti ylsikin 2,5 miljoonaan dollariin. Tämän jälkeen elokuvan myynti sakkasi pahasti vain vaivalloisesti tuplaten ensimmäisen kahden päivän kassavirran seuraavan kahden viikon aikana. Kahden viikon jälkeen elokuvaa esittävien teattereiden määrä putosikin 333:sta 128:aan. MAP-kirkko yritti puskea tempullaan elokuvan väkisin hittielokuvaksi, mutta näyttää epäonnistuneen eikä ensi-illan jälkeen lähes tyhjille saleille pyörinyt raina saanut enempää armonaikaa teatterinpitäjiltä.

Elokuvakriitikot ovat olleet hämmästyttävän yksimielisiä kuinka elokuva on vain maksullinen mainos mormonikirkosta kuten vaikkapa Rotten Tomatoesin kriitikot toteavat. Elokuvan nähneen yleisön arvostelu taas poikkeaa merkittävästi kriitikoiden näkemyksistä, mikä osaltaan asettaa kysymyksen miksi? Selitys saattaa löytyä jälleen kerran MAP-kirkon yrityksistä manipuloida informaatiota. MAP-kirkko omilla verkkosivuillaan kehottaa jäseniään kirjoittamaan esim. Google Review -palveluun positiviisia arvosteluja seurakunnista, jotta ne nousisivat paremmin esiin hakukoneissa ja herättäisivät mielenkiintoa ihmisissä. En siis ihmettelisi jos vastaavaa mediamanipulointia liittyisi elokuvaan ja MAP-kirkko pyrkisi vääristämään yleisöarvosteluja toivomansa kaltaiseksi kuten se yritti manipuloida elokuvan myyntilukujakin.

Kun on selvää, että MAP-kirkko pyrkii aktiivisesti jäseniä ohjeistamalla luomaan itsestään positiivista illuusiota Internetissä onkin kysyttävä: Voiko mihinkään Internetistä löytyvään palveluun, josta löytyy MAP-kirkkoon liittyviä arvosteluja, oikeasti suhtautua vakavasti? Nähtyäni MAP-kirkon ohjeet Google Review -palvelun manipuloimiseksi sanoisin, että ei. Tuollaiset ohjeet miljoonille MAP-kirkon jäsenille kirjoittaa positiivisia arvosteluja pakostakin vääristävät yleisön yhteisöstä saamia mielikuvia samalla heikentäen mielipiteisiin perustuvien palvelujen käyttöarvoa.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Internetin Isoveli

Viime viikolla julkisuuteen pulpahtanut uutinen kahden huomionarvoisen mormonin joutumisesta MAP-kirkon kurinpitotoimien kohteeksi näyttäisi olevan vain jäävuoren huippu. Eilen The New York Times jatkoi uutisointia aiheesta. Tuoreessa artikkelissaan Laurie Goodstein kirjoittaa kuinka vastaavien kurinpitotoimien kohteeksi eivät ole vain joutuneet Kate Kelly ja John Dehlin vaan myös lukuisat muut aktiiviset netissä kirjoittelijat.

Karmivimman esimerkin MAP-kirkon aktiivisesta Internetvalvonnasta paljastaa artikkelissa Dana, sukunimi jätetty kertomatta sillä hän haluaa edelleen suojella kirkossa olevia sukulaisiaan.
She said that soon after she posted comments anonymously in an online chat room, her bishop sent her emails quoting what she had written and questioning her about her beliefs. On June 1, she said, her bishop phoned and told her to stop posting or face a church disciplinary hearing. Instead, four days later, she and her family resigned their church membership.
Joku MAP-kirkossa siis aktiivisesti kaivelee Internetistä esiin nimettöminä keskustelupalstoilla esiintyvien jäsentensä henkilöllisyyksiä ja informoi paikallisjohtoa ryhtymään kurinpitotoimiin jos tekstit eivät ole kirkon kannalta positivisia. Tällainen on mielestäni kovin huolestuttavaa eikä enää kovin paljoa eroa George Orwellin kirjassaan "Vuonna 1984" kuvatunlaisesta yhteiskunnasta, jossa "rakastava" Isoveli valvoo kaikkea mitä teet ja kun käytöksesi poikkeaa hyväksytystä normista joudut toimenpiteiden kohteeksi.

Omassa blogissaan Dana kertoo myös kuinka hän ja hänen perheensä on joutunut mormoniseurakuntansa karttamaksi.
My mother-in-law (MIL) had a conversation with the relief society (RS) president 2 weeks ago (6/8/14) asking why no one had contacted us. She asked why no one from primary had inquired to where our kids had been. She expressed her disappointment and anger over how we have been ignored. The RS president's response was that members had been instructed by the bishop not to communicate with our family, and that it would be best if no one contacted us. Wow. So shunning is actively and openly advocated within the church. It's no longer some kind of enigma, in this story it becomes a real, true experience.
Tapaus on toki yksittäinen, jossa ilmeisesti kyseessä on yksittäisen seurakunnan piispan ylilyönnistä, mutta se paljastaa kuinka mormonikirkossa on myös mahdollista joutua kartetuksi lähes samoin kuin Jehovan Todistajissakin.

Sen sijaan, että MAP-kirkko olisi lähentymässä valtavirtauskontoja suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja vapauden suhteen, näyttääkin huolestuttavasti siltä, että MAP-kirkko on radikalisoitumassa. Aktiivinen trendi jäsenten ihmisoikeuksien polkemiseen on voimistumassa ja kirkko näyttäisi nyt kaikin käytettävissä olevin keinoin pyrkivän karkottamaan piiristään sellaiset ihmiset joiden se uskoo nakertavan korkeimman johdon valtaa jäsenistössään. Saapa nähdä koska nämä uudet käytännöt saapuvat myös tänne Suomeen ja koska pääsemme lukemaan suomalaisista blogeista ja foorumeilta kuinka suomalaisten jäsenten Internetkäyttäytymistä valvotaan ja kuinka jäseniä paimennetaan ruotuun jos ilmaisevat vähänkään kriittisiä mielipiteitä kirkostaan.