Oikeuksien riistämistä uskonnonvapauden nimissä

UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila kertaa blogissaan kuinka Jehovan Todistajat polkevat ihmisoikeuksiin kuuluvaa uskonvapautta käytännöillään. Joni kertoo kuinka Jehovan Todistajat elävät jatkuvan pelon ilmapiirissä tulla kartetuksi jos henkilö ei sitoudu yhteisön määräämiin normeihin ja käytäntöihin. Kirjoituksesaan Joni puuttuu vain yhteen käytäntöön yhdessä uskonyhteisössä, mikä on luonnollista sillä maailmaan muutetaan vain yksi asia kerrallaan. Jos tämä asia saadaan korjattua yhdessä uskonyhteisössä niin vastaavia ongelmia voidaan myös saada korjattua muista uskonyhteisöistä.

Ihmisoikeuksien polkeminen uskonyhteisöissä on kuitenkin laajempi ilmiö eikä rajoitu ainoastaan Jehovan Todistajien karttamiseen. Vastaavaa ihmisoikeuksien polkemista esiintyy monissa uskoyhteisöissä ja itsekin olen parissa aiemmassa blogikirjoituksessani nostanut esille kuinka sananvapautta rajoitetaan mormoniyhteisöissä kun mm. Kate Kelly erotettiin MAP-kirkosta sen takia, että hän perusti naisten tasa-arvoa MAP-kirkkoon tavoittelevan nettisivuston. Suomen perustuslaki takaa jokaiselle kansalaiselle sananvapauden.

12 § Sananvapaus ja julkisuus 

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Samainen perustuslaki määrittelee myös uskonnonvapauden.

11 § Uskonnon ja omantunnon vapaus 

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Uskonnonvapauslakikaan ei anna uskonnolliselle yhteisölle oikeutta kohdella jäseniään miten haluaa vaan velvoittaa kohtelemaan jäseniä perus- ja ihmisoikeuksiaan kunnioittaen, kuten Jonikin blogissaan toteaa.

7 §Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoitus ja toimintamuodot 

Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoituksena on järjestää ja tukea uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen kuuluvaa yksilöllistä, yhteisöllistä ja julkista toimintaa, joka pohjautuu uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin. 

Yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.

Yhdyskunnan tarkoituksena ei ole taloudellisen voiton tavoittelu tai muuten pääasiassa taloudellisen toiminnan järjestäminen. Yhdyskunta ei voi järjestää toimintaa, jota varten ei voida perustaa yhdistyslain (503/1989) mukaista yhdistystä tai jota varten yhdistys voidaan perustaa vain luvanvaraisesti.

Kun meillä on nyt esimerkkejä kuinka Suomessakin toimivat uskonyhteisöt polkevat ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia täällä ja maailmalla, niin milloin ylittyy raja, että valtiovalta puuttuu näihin käytäntöihin? Toistaiseksi ministeriöiden huomio on kiinnittynyt vain Jehovan Todistajien räikeään perusoikeuksien polkemiseen, mutta aivan vastaavasti MAP-kirkko on viime viikkojen aikana USA:ssa osoittanut välinpitämättömyyttä jäsentensä sanan- ja järjestäytymisvapauteen erottamalla Kate Kellyn ja useita muita bloggaajia. Milloin suomalainen yhteiskunta on valmis antamaan selkeän viestin uskonyhteisöille, ettei tällainen yksinkertaisesti ole hyväksyttävää? Toistaiseksi en ole kuullut, että suomalaisesta mormoniyhteisöstä olisi ketään erotettu tai painostettu sen takia, että ovat julkisesti ilmaisseet mielipiteitään, mutta sekin lienee vain ajan kysymys. Vaikka suoranaisesti Suomen lakeja ei ole vielä rikottu, niin selvää on, että yhteisön ulkomailla jäseniinsä kohdistamat painostustoimet ovat Suomeen levitessään lain vastaisia. Voidaanko asioihin puuttua ennakoiden ja vaatia uskonyhteisöjä korjaamaan käytäntöjä ennen kuin suomalaisten jäsenten oikeuksia tullaan rikkomaan?

Lasten asema näissä uskonyhteisöissä on vielä kimurantimpi. Kuka takaa lasten perustuslaillisen oikeuden olla osallistumatta uskonnonharjoittamiseen kun vanhemmat raahaavat vastentahtoiset lapset kirkkoon? Rikkovatko vanhemmat perustuslakia vai kuuluuko vastentahtoisten lasten kirkkoon pakottaminen vanhempien perusoikeuksiin? Unicefin sopimus lasten oikeuksista, jonka Suomikin on käsittääkseni allekirjoittanut, toteaa 14. artiklassa näin:

14 artikla
1. Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. 

2. Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa. 

3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.

Unicefin sopimuksen mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien oikeutta ohjata lasta hänen oikeutensa käyttämisessä, mutta lasten perustuslaillinen oikeus uskonvapauteen tuskin toteutuu kun lapsia pakotetaan jumalanpalveluksiin. Vanhempien pakottaessa alaikäiset lapsensa jumalanpalveluksiin, joka ei käsittääkseni ole kovin tavatonta näissä ongelmayhteisöissä, vanhemmat eivät vain riko lasten perustuslaillista uskonvapautta vaan myös Unicefin yleissopimusta lasten oikeuksista. Mikä laki siis antaa vanhemmille oikeuden pakottaa lapset jumalanpalveluksiin?

Alaikäisten lasten oikeus uskonvapauteen on muutenkin hutera, sillä alaikäinen lapsi ei voi erota uskonyhteisöstä ilman huoltajansa lupaa. Jos huoltaja on liittänyt lapsensa uskonyhteisön jäseneksi niin lapsella ei ole mahdollisuutta erota yhteisöstä ennen täysi-ikäisyyttä vanhempien ollessa eroamista vastaan. Tunnen itsekin tapauksia, joissa uskovaiset vanhemmat ovat evänneet teini-ikäiseltä nuorelta oikeuden erota uskonyhteisöstä. Samaiset vanhemmat ovat kuitenkin aiemmin lapsen ollessa 8-vuotias pitäneet lasta riittävän kypsänä tekemään päätöksen yhtesöön liittymisestä, mutta kun nuori haluaakin erota niin vastuuta jäsenyydestä päättämisestä lapselle ei enää tarjota. 8-vuotias on siis kypsä päättämään liittymisestään, mutta 17-vuotias ei ole riittävän kypsä tekemään päätöstä eroamisestaan. Nähdäkseni tällaisissa tilanteissa lasten vanhemmat riistävät lapsiltaan perustuslaillisen oikeuden uskonvapauteen. Tässäkin on siis yksi epäkohta, joka vaatisi huomiota yhteiskunnassa ja lasten oikeuksia päättää itse jäsenyydestään uskonyhteisöissä tulisi kohentaa.

Internetin Isoveli

Viime viikolla julkisuuteen pulpahtanut uutinen kahden huomionarvoisen mormonin joutumisesta MAP-kirkon kurinpitotoimien kohteeksi näyttäisi olevan vain jäävuoren huippu. Eilen The New York Times jatkoi uutisointia aiheesta. Tuoreessa artikkelissaan Laurie Goodstein kirjoittaa kuinka vastaavien kurinpitotoimien kohteeksi eivät ole vain joutuneet Kate Kelly ja John Dehlin vaan myös lukuisat muut aktiiviset netissä kirjoittelijat.

Karmivimman esimerkin MAP-kirkon aktiivisesta Internetvalvonnasta paljastaa artikkelissa Dana, sukunimi jätetty kertomatta sillä hän haluaa edelleen suojella kirkossa olevia sukulaisiaan.

She said that soon after she posted comments anonymously in an online chat room, her bishop sent her emails quoting what she had written and questioning her about her beliefs. On June 1, she said, her bishop phoned and told her to stop posting or face a church disciplinary hearing. Instead, four days later, she and her family resigned their church membership.

Joku MAP-kirkossa siis aktiivisesti kaivelee Internetistä esiin nimettöminä keskustelupalstoilla esiintyvien jäsentensä henkilöllisyyksiä ja informoi paikallisjohtoa ryhtymään kurinpitotoimiin jos tekstit eivät ole kirkon kannalta positivisia. Tällainen on mielestäni kovin huolestuttavaa eikä enää kovin paljoa eroa George Orwellin kirjassaan "Vuonna 1984" kuvatunlaisesta yhteiskunnasta, jossa "rakastava" Isoveli valvoo kaikkea mitä teet ja kun käytöksesi poikkeaa hyväksytystä normista joudut toimenpiteiden kohteeksi.

Omassa blogissaan Dana kertoo myös kuinka hän ja hänen perheensä on joutunut mormoniseurakuntansa karttamaksi.

My mother-in-law (MIL) had a conversation with the relief society (RS) president 2 weeks ago (6/8/14) asking why no one had contacted us. She asked why no one from primary had inquired to where our kids had been. She expressed her disappointment and anger over how we have been ignored. The RS president's response was that members had been instructed by the bishop not to communicate with our family, and that it would be best if no one contacted us. Wow. So shunning is actively and openly advocated within the church. It's no longer some kind of enigma, in this story it becomes a real, true experience.

Tapaus on toki yksittäinen, jossa ilmeisesti kyseessä on yksittäisen seurakunnan piispan ylilyönnistä, mutta se paljastaa kuinka mormonikirkossa on myös mahdollista joutua kartetuksi lähes samoin kuin Jehovan Todistajissakin.

Sen sijaan, että MAP-kirkko olisi lähentymässä valtavirtauskontoja suvaitsevaisuuden, ihmisoikeuksien ja vapauden suhteen, näyttääkin huolestuttavasti siltä, että MAP-kirkko on radikalisoitumassa. Aktiivinen trendi jäsenten ihmisoikeuksien polkemiseen on voimistumassa ja kirkko näyttäisi nyt kaikin käytettävissä olevin keinoin pyrkivän karkottamaan piiristään sellaiset ihmiset joiden se uskoo nakertavan korkeimman johdon valtaa jäsenistössään. Saapa nähdä koska nämä uudet käytännöt saapuvat myös tänne Suomeen ja koska pääsemme lukemaan suomalaisista blogeista ja foorumeilta kuinka suomalaisten jäsenten Internetkäyttäytymistä valvotaan ja kuinka jäseniä paimennetaan ruotuun jos ilmaisevat vähänkään kriittisiä mielipiteitä kirkostaan.

Sananvapautesi on rajallinen

MAP-kirkko uhkailee jälleen aktivistijäseniään. The New York Times uutisoi eilen kuinka MAP-kirkko on lähettänyt ilmoituksen heihin kohdistuvista kurinpitomenettelyistä. John P. Dehlin, mormonstories.org verkkosivun perustaja ja kriittisesti MAP-kirkkoa ja sen käytäntöjä tarkasteleva jäsen, sekä Kate Kelly, ordainwomen.org:n perustaja ja tasa-arvoa mormoninaisille havitteleva aktivisti, saivat uutisen mukaan ilmoitukset lähes samanaikaisesti ja heitä syytetään harhaopista.

Kate Kelly omalla sivustollaan kertoo häneen kohdistetutujen toimenpiteiden tuntuvan samalta kuin osallistuisi omiin hautajaisiinsa. Erottamisen seurauksena hän menettää kaikki suorittamansa pyhät toimitukset ja niiden seurauksena ikuisen perheensä. Mielestäni onkin selvää kuinka hänen kohdallaan MAP-kirkko haluaa pelotella seurakuntiin tasa-arvoa vaativat naiset hiljaisiksi ja tappaa Kellyn aloittaman aktivistiliikkeen, joka on muutaman viimevuoden aikana mm. järjestänyt naispappeutta puoltavia mielenosoituksia Salt Lake Cityssä MAP-kirkon puolivuosittaisen yleiskonferenssin aikaan. Mielenosoituksiin on osallitunut satoja mormoninaisia ja heillä on ollut mukanaan tuhansia kannatuskortteja naisilta, jotka eivät ole päässeet itse paikalle. Lienee siis selvää, että MAP-kirkon johdossa naisten tasa-arvovaatimukset koetaan uhaksi, josta pitää päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Kellyn erottaminen ei ainakaan nosta MAP-kirkon PR-kuvaa tai arvostusta mormoninaisten silmissä ja luultavasti moni mormoninainen tämän jälkeen harkitsee vakaasti haluaako todella kuulua kirkkoon, jossa naisten asema on näin huono.

John P. Dehlin omalla sivullaan kertoo kuinka sydäntäraastavaa on joutua kertomaan omalle perheelleen joutuvansa oikeuteen harhaoppisuudesta. John asuu Utahissa vahvalla mormonialueella ja näiden toimien seurauksena hän pelkää kuinka hänen lapsensa tullaan leimaamaan harhaoppisen isän lapsiksi sekä kuinka tämä tulee vaikuttamaan heidän koko perheensä hyvinvointiin asuinalueellaan. Jo pelkästään joutuminen kurinpitomenettelyjen kohteeksi tulee leimaamaan negatiivisesti hänen ja hänen perheensä elämää. Lisäksi jos hänet erotetaan kirkosta niin suhtautuminen varmasti entisestään häneen ja hänen perheeseenä huononee. MAP-kirkolla on pitkä historia kirkkoon kriittisesti suhtautuvien ihmisten mustamaalaamisessa ja John saa varmasti tuntea ympäröivän yhteisön kääntyvän häntä vastaan voimallisesti.

Molemmat tapaukset paljastavat jälleen karulla tavalla kuinka MAP-kirkossa ei sallita jäsenten omien mielipiteiden ilmauksia tai aktivismia. Jäsenen sanan- ja ilmaisunvapautta on merkittävällä tavalla rajoitettu ja jos päätät syystä tai toisesta julkisesti ilmaista kriittisiä mielipiteitä kirkosta tai sen tavoista, sinua ojennetaan. Menettelytapa on hyvin tyypillinen ahdasmielisissä lahkoissa ja kulteissa: Jos et ole samaa mieltä joudut pitämään mielipiteet omana tietonasi ja teeskentelemään olevasi samaa mieltä tai sinulta evätään pääsy taivasten valtakuntaan ja saat tuta yhteisön vihan. Jokaiselle lienee selvää, että tällainen kiristys on hengellistä väkivaltaa ja varsin vahingollista ihmisten mielenterveydelle.

Uskonnonvapaus ja tasa-arvo

Nykysuomalaiselle uskonnonvapaus on itseisarvo vaikkakin meillä vielä virallinen valtionkirkko vaikuttaakin. Uskonnonvapaus maailmassa ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo. Economist uutisoi tässä taannoin artikkelissa No God, not even Allah seuraavasti:

A MOB attacked Alexander Aan even before an Indonesian court in June jailed him for two and a half years for “inciting religious hatred”. His crime was to write “God does not exist” on a Facebook group he had founded for atheists in Minang, a province of the world’s most populous Muslim nation. Like most non-believers in Islamic regions, he was brought up as a Muslim. And like many who profess godlessness openly, he has been punished.

Siis Indonesiassa napsahtaa kaksi ja puoli vuotta vankeutta pelkästään kun kirjoittaa facebookkiin ettei Jumalaa ole olemassa. Nykysuomalaisesta tapakristitystä tämä kuullostaa varmasti pöyristyttävältä ja käsittämättömän suvaitsemattomalta. Meillä lainsäädäntö on onneksi päässyt pitkälti irti uskonnon ikeestä, eikä nykysuomessa tällainen tulisi enää kysymykseen. Pitää kuitenkin muistaa, että Suomessakin uskonnonvapaus on verrattain nuorta perua eikä ennen vuotta 1923 Suomessa ollut mahdollista jäädä uskontokuntien ulkopuolelle. Vasta 1918 juutalaisuuskin sai virallisen aseman ensimmäisenä ei-kristillisenä liikkeenä eikä juutalaisilla ennen tätä ollut oikeutta esiintyä todistajina oikeudessa. Vuoden 1923 säädetyn uskonnonvapauslain voimaan tulon jälkeenkin todellinen aatteellinen tasa-arvoisuus on edennyt vain pienin askelin ja on edelleen kaukana todellisesta tasa-arvoisuudesta.

Perusopetuslaissa 13 § määrittelee millä edellytyksillä uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta kouluissa tulee järjestää. Ensimmäisen momentin mukaan koulun tulee järjestää sen uskonnon opetusta, johon suurin osa ryhmän oppilaista kuuluu. Toisessa momentissa asetetaan evankelisluterilaiset ja ortodoksit "parempaan" asemaan määrittelemällä kuinka näille valtionuskonnoille tulee järjestää uskonnon mukaista opetusta jos oppilaita on vähintään kolme. Muihin uskontoihin ja uskontokuntiin kuulumattomat ovat tältä osin eriarvoisessa asemassa kuin luterilaiset tai ortodoksit, sillä laki velvoittaa järjestämään katsomuksen mukaista opetusta jos sellaisia, jotka eivät osallistu ensimmäisessä momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, on vähintään kolme.

Sen sijaan, että Suomen valtio olisi jatkanut pienten askelten ottamista uskontojen ja valtion lopulliseksi erottamiseksi toisistaan, ilmestyi valtion talousarvioon uusi tukimuoto, jolla pyritään tukemaan uskonnollisten yhdistysten toimintaa Suomessa ja avustuksia onkin tämän jälkeen vuosittain myönnetty erinäiselle määrälle uskonnollisia yhteisöjä sen mukaan minkä yhteisön päätäntävuorossa oleva virkamies nyt milloinkin katsoo olevan yhteiskunnallisesti hyväksyttävä. Näiden avustusten lisäksi valtio myöntää tukea myös uskonnollisten yhdyskuntien tilojen korjaamista varten, jonka voidaan katsoa suoraan myös parantavan uskontojen toimintamahdollisuuksia Suomessa. Vastaavia tukimuotoja ei tietääkseni ole tarjolla uskonnottomille yhteisöille.

Virallisesti Suomessa on täysi uskonnonvapaus, mutta sehän ei valitettavasti tarkoita kaikkien maaimankatsomusten  tasavertaisuutta, mitä noin pikaisella lukemisella voisi perustuslain kuvitella edellyttävän. Tasa-arvoisessa Suomessa jotkin maailmankatsomukset vain ovat tasa-arvoisempia kuin muut, valitettavasti.

Suvaitsevaisuudesta

Päivän polttavia puheenaiheita jälleen tuntuu olevan suvaitsevaisuus ja sanavapaus. Viime viikolla USAlainen aktivisti julkaisi Youtubessa tekemänsä elokuvan "Innocence of Muslims" -trailerin, joka sytytti jälleen kiihkomielisten ruutitynnyrit roihuunsa. Eilen professori Esko Valtaoja otti tapahtumaketjuun myös kantaa omassa kolumnissaan Turun sanomissa. Valtaoja varsin oikeutetusti ilmaisee mielipiteensä kuinka molemmat, sekä elokuvan tekijät ja siihen reagoivat muslimit käyttäytyvät ääliömäisesti, ja hyvä niin koska monesti tuntuu, että oman mielipiteen esittämiselle yritetään laittaa monessakin kohdin rajoituksia "suvaitsevaisuuden" varjolla.

Usein kuulee monien uskovaisten, eikä missään mielessä mormonien taholta vähimmässä määrin, kuinka ihmiset ovat suvaitsemattomia esittäessään kritiikkiä juuri heidän uskonnostaan ja kuinka nämä ihmiset syyllistyvät milloin uskonnon mustamaalaamiseen tai jopa kiihotukseen kansanryhmää vastaan. Mielestäni on oikeutettua kysyä: Missä on näiden uskovaisten oma suvaitsevaisuus? Miksi juuri heidän uskontoa kohtaan esitetty kritiikki on suvaitsemattomuutta, eikö kritiikin esittäjän mielipiteitä tarvitse suvaita lainkaan vaan ne voidaan tuomita suvaitsemattomuudeksi ja itseen kohdistuvaksi vainoksi? Omakohtaiset kokemukseni liittyvät tiukasti mormoneihin, mutta uskoakseni samaa esiintyy monien muidenkin uskonliikkeiden kohdalla, tämän asian tiimoilta. Mormoni leirissä hyvinkin herkästi nykäistään laatikosta leimasin, jolla kritiikin esittäjä leimataan "katkeraksi", "vihaiseksi", "anti-mormoniksi", "vastustajaksi" ja milloin milläkin epämiellyttävällä leimalla pyrkimyksenä vähentää kritiikinesittäjän inhimillisyyttä eli epäinhimillistämään hänet. Epäinhimillistäminen itsessään on mitä suurinta suvaitsemattomuutta sillä siinä epäinhimillistäjä pyrkii erilaisin keinoin kieltämään kohteen ihmisyyden joko osittain tai kokonaan. Historiassa löytyy karmaisevia esimerkkejä mihin toisten ihmisten epäinhimillistämisellä on saatu aikaan ja pahimpana esimerkkinä esiin luonnollisesti nousevat toisen maailmansodan aikaiset keskitysleirit, joissa tuhottiiin "ali-ihmisiä" varsin systemaattisesti.

Kolumnissaan Valtaoja toteaa: "Yksi uskonto ei voi vaatia itselleen yleismaailmallista ehdotonta koskemattomuutta, kun sitä ei muillekaan enää sivistysvaltioissa taata." ja olen tästä täysin samaa mieltä. Jos ihmisten sananvapautta lähdetään rajoittamaan yhden joukon vaatimusten perusteella on seurauksena mahdoton tilanne, jossa tasapuolisuuden nimissä pitää kieltää kaikki, siis aivan kaikki, koska kuka tahansa voi väittää jonkin asian loukkaavan itseään ja omaa vakaumustaan täysin mielivaltaisesti ja muiden olisi sitten "suvaitsevaisuuden" nimissä pitäydyttävä loukkaamasta näitä vaatijoita. Suvaitsevaisuus ei ole pidättäytymistä, suvaitsevaisuus on sallimista. Suvaitsevainen sallii toisten elää ja ilmaista itseään haluamillaan tavoilla olkoonkin ne tavat sitten kuinka idioottimaisia tahansa. Suvaitsevainen ihminen ei hermostu ja raivostu toisten ääliömäisistä sanomisista tai tekemisistä, hän pystyy hyväksymään itseensä tai elämänkatsomukseensa kohdistuvan kritiikin ja kunnioittamaan toisen oikeutta itsensä ilmaisuun. Suvaitsevaisuus vaatii siis erittäin hyvää itsetuntoa. Uskovien itsetuntoa taas nakertavat jatkuvat ristiriidat todellisen maailman ilmiöiden ja uskonnollisten oppien välillä, josta seuraa ettei uskovainen voi luottaa omaan päättelykykyynsä ja havaintoihin, sekä uskonnollisten auktoriteettien seuraajiinsa kohdistamat psykologiset painostusmenetelmät kuten syyllistäminen ja häpeä. En siis pidä mitenkään ihmeenä kuinka kaikkein suvaitsemattomimmat ihmiset löytyvät juurikin uskontojen vaikutuspiiristä, uskontojen, jotka kovasti yrittävät väittää olevansa juuri hyvyyden ja suvaitsevaisuuden ilmentymiä kaikessa siinä "rakkaudessa" jota ne ympäristöönsä väittävät levittävänsä.

Seuraavat kysymykset ovatkin sitten jo paljon vaikeampia: Pitääkö tällaista aatteellista suvaitsemattomuutta suvaita? Missä kulkee rajat jolloin kritiikki jotain uskontoa kohtaan menee liian pitkälle? Missä kulkee se raja, jolloin tulee puuttua toisen sanomisiin ja tekemisiin? Lainsäädännössä rikoslaki toteaa näin:
10 § (13.5.2011/511)
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Rikoslaissa siis määritellään kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan mm. uhkailut, panettelut ja solvaukset. Voidaanko jonkun uskonnollisen liikkeen johtajan solvaamisen tai panettelun väittää olevan kansanryhmään kohdistuvaa? Mielestäni ei, kyseessä on mielestäni selkeästi yksilöön kohdistuvasta kritiikistä ja tilanne on verrattavissa poliittiseen pilakuvaan. Henkilöön kohdistuvat panettelu ja solvaustapaukset taas ratkotaan kunnianloukkausta käsittelevän lakipykälän mukaan ja se taas tarjoaa huomattavasti enemmän tilaa arvostelulle kun kyse on julkisuuden henkilöstä.


Sananvapaudesta ei voida tinkiä suvaitsevaisuuden nimissä, suvaitsevaisuutta täytyy löytyä kaikilta eikä kenelläkään tulisi olla oikeutta vaatia muita pidättäytymään mielipiteidensä ilmaisussa sikäli kun valittu ilmaisumetodi pysyy lakien määrittelemissä rajoissa.