Oikeuksien riistämistä uskonnonvapauden nimissä

UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila kertaa blogissaan kuinka Jehovan Todistajat polkevat ihmisoikeuksiin kuuluvaa uskonvapautta käytännöillään. Joni kertoo kuinka Jehovan Todistajat elävät jatkuvan pelon ilmapiirissä tulla kartetuksi jos henkilö ei sitoudu yhteisön määräämiin normeihin ja käytäntöihin. Kirjoituksesaan Joni puuttuu vain yhteen käytäntöön yhdessä uskonyhteisössä, mikä on luonnollista sillä maailmaan muutetaan vain yksi asia kerrallaan. Jos tämä asia saadaan korjattua yhdessä uskonyhteisössä niin vastaavia ongelmia voidaan myös saada korjattua muista uskonyhteisöistä.

Ihmisoikeuksien polkeminen uskonyhteisöissä on kuitenkin laajempi ilmiö eikä rajoitu ainoastaan Jehovan Todistajien karttamiseen. Vastaavaa ihmisoikeuksien polkemista esiintyy monissa uskoyhteisöissä ja itsekin olen parissa aiemmassa blogikirjoituksessani nostanut esille kuinka sananvapautta rajoitetaan mormoniyhteisöissä kun mm. Kate Kelly erotettiin MAP-kirkosta sen takia, että hän perusti naisten tasa-arvoa MAP-kirkkoon tavoittelevan nettisivuston. Suomen perustuslaki takaa jokaiselle kansalaiselle sananvapauden.

12 § Sananvapaus ja julkisuus 

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Samainen perustuslaki määrittelee myös uskonnonvapauden.

11 § Uskonnon ja omantunnon vapaus 

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Uskonnonvapauslakikaan ei anna uskonnolliselle yhteisölle oikeutta kohdella jäseniään miten haluaa vaan velvoittaa kohtelemaan jäseniä perus- ja ihmisoikeuksiaan kunnioittaen, kuten Jonikin blogissaan toteaa.

7 §Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoitus ja toimintamuodot 

Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoituksena on järjestää ja tukea uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen kuuluvaa yksilöllistä, yhteisöllistä ja julkista toimintaa, joka pohjautuu uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin. 

Yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.

Yhdyskunnan tarkoituksena ei ole taloudellisen voiton tavoittelu tai muuten pääasiassa taloudellisen toiminnan järjestäminen. Yhdyskunta ei voi järjestää toimintaa, jota varten ei voida perustaa yhdistyslain (503/1989) mukaista yhdistystä tai jota varten yhdistys voidaan perustaa vain luvanvaraisesti.

Kun meillä on nyt esimerkkejä kuinka Suomessakin toimivat uskonyhteisöt polkevat ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia täällä ja maailmalla, niin milloin ylittyy raja, että valtiovalta puuttuu näihin käytäntöihin? Toistaiseksi ministeriöiden huomio on kiinnittynyt vain Jehovan Todistajien räikeään perusoikeuksien polkemiseen, mutta aivan vastaavasti MAP-kirkko on viime viikkojen aikana USA:ssa osoittanut välinpitämättömyyttä jäsentensä sanan- ja järjestäytymisvapauteen erottamalla Kate Kellyn ja useita muita bloggaajia. Milloin suomalainen yhteiskunta on valmis antamaan selkeän viestin uskonyhteisöille, ettei tällainen yksinkertaisesti ole hyväksyttävää? Toistaiseksi en ole kuullut, että suomalaisesta mormoniyhteisöstä olisi ketään erotettu tai painostettu sen takia, että ovat julkisesti ilmaisseet mielipiteitään, mutta sekin lienee vain ajan kysymys. Vaikka suoranaisesti Suomen lakeja ei ole vielä rikottu, niin selvää on, että yhteisön ulkomailla jäseniinsä kohdistamat painostustoimet ovat Suomeen levitessään lain vastaisia. Voidaanko asioihin puuttua ennakoiden ja vaatia uskonyhteisöjä korjaamaan käytäntöjä ennen kuin suomalaisten jäsenten oikeuksia tullaan rikkomaan?

Lasten asema näissä uskonyhteisöissä on vielä kimurantimpi. Kuka takaa lasten perustuslaillisen oikeuden olla osallistumatta uskonnonharjoittamiseen kun vanhemmat raahaavat vastentahtoiset lapset kirkkoon? Rikkovatko vanhemmat perustuslakia vai kuuluuko vastentahtoisten lasten kirkkoon pakottaminen vanhempien perusoikeuksiin? Unicefin sopimus lasten oikeuksista, jonka Suomikin on käsittääkseni allekirjoittanut, toteaa 14. artiklassa näin:

14 artikla
1. Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. 

2. Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa. 

3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.

Unicefin sopimuksen mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien oikeutta ohjata lasta hänen oikeutensa käyttämisessä, mutta lasten perustuslaillinen oikeus uskonvapauteen tuskin toteutuu kun lapsia pakotetaan jumalanpalveluksiin. Vanhempien pakottaessa alaikäiset lapsensa jumalanpalveluksiin, joka ei käsittääkseni ole kovin tavatonta näissä ongelmayhteisöissä, vanhemmat eivät vain riko lasten perustuslaillista uskonvapautta vaan myös Unicefin yleissopimusta lasten oikeuksista. Mikä laki siis antaa vanhemmille oikeuden pakottaa lapset jumalanpalveluksiin?

Alaikäisten lasten oikeus uskonvapauteen on muutenkin hutera, sillä alaikäinen lapsi ei voi erota uskonyhteisöstä ilman huoltajansa lupaa. Jos huoltaja on liittänyt lapsensa uskonyhteisön jäseneksi niin lapsella ei ole mahdollisuutta erota yhteisöstä ennen täysi-ikäisyyttä vanhempien ollessa eroamista vastaan. Tunnen itsekin tapauksia, joissa uskovaiset vanhemmat ovat evänneet teini-ikäiseltä nuorelta oikeuden erota uskonyhteisöstä. Samaiset vanhemmat ovat kuitenkin aiemmin lapsen ollessa 8-vuotias pitäneet lasta riittävän kypsänä tekemään päätöksen yhtesöön liittymisestä, mutta kun nuori haluaakin erota niin vastuuta jäsenyydestä päättämisestä lapselle ei enää tarjota. 8-vuotias on siis kypsä päättämään liittymisestään, mutta 17-vuotias ei ole riittävän kypsä tekemään päätöstä eroamisestaan. Nähdäkseni tällaisissa tilanteissa lasten vanhemmat riistävät lapsiltaan perustuslaillisen oikeuden uskonvapauteen. Tässäkin on siis yksi epäkohta, joka vaatisi huomiota yhteiskunnassa ja lasten oikeuksia päättää itse jäsenyydestään uskonyhteisöissä tulisi kohentaa.

Hengellisestä väkivallasta Yle Radio 1:llä

Torstaina 4.4.2013 Yle Radio 1:n Kultakuume lähetyksessä keskusteltiin hengellisestä väkivallasta juontaja Lisa Enckellin johdolla. Lähetyksessä vieraina olivat aiheesta kirjan kirjoittanut Janne Villa ja Uskontojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila. Ohjelma jatkaa viimeaikaista mediahuomiota uskontojen aiheuttamista ongelmista ansiokkaasti.

Ohjelmassa psykiatri Hannu Lauermaa määritteli hengellisen väkivallan ihmisen hengellisten tarpeiden hyväksikäytöksi. Lauermaan näkemyksen mukaan hengellisessä hyväksikäytössä hyväksikäyttäjä pyrkii käyttämään uhrinsa hengellisiä tarpeita tyydyttääkseen omia tarpeitaan, jotka saattavat olla taloudellisia tai vaikkapa suureellisen johtajan sisäisiä tarpeita. Näiden lisäksi Janne Villa lisää henkiseen väkivaltaan myös uskonnollisen painostuksen, jossa ihmistä kontrolloidaan jopa pukeutumisesta lähtien. Villan mukaan uskontoa voidaan käyttää myös lasten kasvatuksessa törkeällä tavalla hyväksi ja mm. Raamatusta tuttua lausetta "Joka vitsaa säästää, ei lastaan rakasta" on käytetty oikeuttamaan lasten fyysistä pahoinpitelyä. Samoin Villa mainitsee kuinka uskonnon varjolla on käytetty ihmisiä seksuaalisesti hyväksi ja kuinka Jumalaa ja Raamattua on käytetty toisten ihmisten painostamiseen ja alistamiseen.

Uskontojen uhrien tuki ry tarjoaa uskontojen uhreiksi joutuneille ihmisille vertaistukiryhmiä, joissa uhrit voivat vapaasti keskustella keskenään ja kohdata ihmisiä, joiden kokemukset ovat samankaltaisia. Lähetyksessä Joni Valkila toteaa kuinka eniten yhteydenottoja uhreilta tulee neljän uskonnollisen yhteisön piiristä: Jehovan Todistajilta, Helluntailaisilta, Vanhoillislestadiolaisilta ja Mormoneilta. Ohjelmassa todetaan  myös, että hengellinen väkivalta on universaalimpi ongelma vaikka valtaosa Uskontojen uhrien tuki ry:yn tulevista yhteydenotoista tulee näiden neljän yhteisön uhreilta.

Janne Villan mukaan väkivaltaa ilmenee ennen kaikkea sellaisissa yhteisöissä, joissa vallitsee mielikuva yhteisön paremmuudesta ulkopuoliseen maailmaan nähden. Harhakuvitelmat omasta paremmuudesta, uskosta omaan haavoittumattomuuteen ja luulot etteivät samat psykologiset lainalaisuudet enää päde yhteisöön niin kuin ulkopuoliseen maailmaan johtaa Villan mukaan kaksinaismoraaliin, jossa ongelmista vaietaan.

Joni Valkila myös nosti keskuteluun ne ongelmat joita ihmiset kokevat joutuessaan jättämään kontrolloivan uskonyhteisön. Ulkopuoliset ja uskonyhteisöt eivät hänen mukaansa aina edes ymmärrä niitä ongelmia joita uskonyhteisöstä lähtö aiheuttaa. Uskonyhteisöön jäävät kaikki uhrin elämän rakennuspalikat, sosiaaliset verkostot, pelastus ja jopa lähiomaiset. Uhri joutuu rakentamaan käytännössä elämänsä uudelleen, eikä tehtävä aina ole mitenkään helppo varsinkaan kun tutut tukiverkostot katoavat tai pyrkivät jopa painostamaan uhria takaisin ahtaaseen yhteisöön. Ensimmäinen asia, jonka Valkila nostaa eroprosessissa tärkeäksi, onkin juuri uusien sosiaalisten verkostojen rakentamisen.

Janne Villan toiveena on, että ihmiset osaisivat varoa etukäteen uskonnollisia yhteisöjä ja niiden käyttämiä metodeja. Monesti ihmiset käyvät tutustumassa hyvin varomattomasti vaarallisten lahkojen toimintaan tiedostamatta tarkemmin miten heihin yritetään vaikuttaa ylenpalttisella ystävällisyydellä nk. rakkauspommituksella, jossa kaikki osoittavat rakkautta ja ystävyyttä. Ylenpalttisen rakkauden ja ystävyyden sokaisemana ihminen kuvittelee vaarallisen lahkon olevan paras paikka mitä maa päällään kantaa, jonka jälkeen verkko hiljalleen kiristyy eikä uhrille jää lopulta enää tilaa itsenäiselle toiminnoille lahkon määrätessä kaikesta. Villa toteaakin kuinka usein uskonnollisten liikkeiden kohdalla terve järjenkäyttö tuntuu unohtuvan kokonaan ja kuinka järjen voidaan jopa väittää olevan vihollinen uskolle. Villa toteaa myös kuinka on olemassa uskonnollisia liikkeitä, joissa kaikkea kritiikkiä suorastaan demonisoidaan ja jos joku kritiikkiä esittää niin kriitikot ovat lähtökohtaisesti aina aina väärässä koska eivät ymmärrä tai ovat harhautuneet oikeasta opista. Jos yhteisö suhtautuu varauksellisesti kritiikkiin tai jopa kieltää kritiikin kokonaan on se  Villan mukaan todellinen varoitusmerkki eikä tällöin yhteisössä ole kaikki kohdallaan.

Hengelliseen väkivaltaan puuttuminen on Villan mukaan hyvin vaikeaa koska ulkopuoliset usein torjutaan vääräuskoisina tai suorastaan demonisina voimina. Sisäpuolisilla taas on pelko siitä, että heidät savustetaan yhteisöstä ulos jos he esittävät omia mielipiteitään tai näkemyksiään asioista eikä kukaan näin ollen nosta ongelmia yleiseen keskusteluun. Ongelmat korostuvat varsinkin yhteisöissä joissa johtajat nähdään profeettoina, Jumalan äänitorvina, koska tällaisten auktoriteettien kyseenalaistaminen on täysin mahdotonta.

Jos on uhriksi joutunut ja kokee uskonnon ahdistavana niin apua kannattaa hakea kaikista lähteistä joista sitä on saatavilla. Uskontojen uhrien tuki ry:n vertaistukitoimintan pääsee mukaan helposti. Vertaistukiryhmät tapaavat epäsäännöllisen säännöllisesti ja UUT:llä on toimintaa myös netissä mm. facebookissa on vertaistukiryhmiä joista löytyy nopeasti samankaltaisia kokemuksia kokeneita ihmisiä, jotka ovat valmiita keskustelemaan ongelmista. Vakaviin ongelmiin kannattaa hakea apua myös terapiasta.