Et ole yksin!

Kun itse ensimmäisen kerran kävin UUT:n entisille mormoneille järjestämässä vertaistukiryhmässä muutama vuosi sitten meitä oli UUT:n toiminnanjohtajan lisäksi paikalla kolme henkilöä. Pari viikkoa sitten järjestetyssä vertaistukitapaamisessa entisiä mormoneja tai heidän läheisiään oli paikalla kolmekymmentä, vaikka läheskään kaikki verkkovertaistukiryhmän jäsenet eivät pääseet osallistumaan. Entisten mormonien, jotka ovat löytäneet tukea toisilleen vertaistukiryhmästä ja verkosta, määrä on siis muutamassa vuodessa kasvanut räjähdysmäisesti eikä kasvulle näy loppua. Entisten jäsenten ei tarvitse kärvistellä yksin sillä vertaistukea on tarjolla. UUT:lla on vertaistukiryhmiä myös muista uskonyhteisöistä lähteneille.

Valitettavan usein uskonyhteisöt myös yrittävät istuttaa jäsentensä mieliin pelkoja "pahoja ja syntisiä" lähtijöitä kohtaan eristääkseen jäsenensä siitä informaatiosta, joka saa ihmiset uskonyhteisön jättämään. Tämä leimaaminen on meille entisille jäsenille tuttua. Jotkut meistä ovat jopa joutuneet uskonyhteisöjen vainojen kohteeksi ja puolustamaan omia mielipiteitään sekä sananvapauttaan kun yhteisöt ovat käyneet kriittisesti yhteisöä tarkastelevia tekstejä ja mielipiteitä julkaiseiden ihmisten kimppuun.

Uskonnonvapaus on henkilövapaus, mutta haitallinen yhteisö pyrkii mitätöimään sen väittämällä olevansa ainoa oikea tie pelastukseen. Onko sinun uskonnonvapautesi riistetty sinulta? Ovatko vanhempasi antaneet sinulle vaihtoehtoja todella valita oma maailmankatsomuksesi vai valittiinko se puolestasi sinulle lapsena? Tähän liittyi myös UUT:n viime viikolla eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmälle antama lausunto, jonka mukaan haitalliset uskonyhteisöt polkevat jäsentensä perus- ja ihmisoikeuksia uhkaamalla jäseniään hengellisellä väkivallalla jos jäsenet poikkeavat yhteisön opeista ja käytännöistä. Lähes jokainen UUT:n jäsen, joka on hylännyt entisen uskonyhteisönsä, on joutunut hengellisen väkivallan uhriksi tavalla tai toisella.

Yhteisöissä harjoitettu hengellinen väkivalta on usein osa yhteisön kulttuuria, johon on omaksuttu uskonnollisen manipuloinnin elementtejä. Jos yhteisön uhrin mieleen istuttama pseudopersoona ei tunnu uhrista omalta on selvää, että uhri alkaa voida yhteisössä pahoin. Pahoinvoivat uhrit kokevat usein itsensä riittämättömiksi tai huonoiksi ihmisiksi sekä tuntevat voimakasta häpeää ja syyllisyyttä omista ajatuksistaan ja tunteistaan. Syyllisyyden ja häpeän kierre syvenee entisestään jos uhri kertoo tunteistaan ja ajatuksistaan yhteisön hengellisille johtajille sillä usein johtajat tarjoavat lääkkeeksi entistä enemmän pahoinvointia aiheuttavia hengellisiä tehtäviä samalla syyllistäen uhria ettei tämä tee asioita oikein tai tarpeeksi.

Hengellinen väkivalta on määritelmällisesti henkistä tai fyysistä väkivaltaa, jota perustellaan uskonnollisilla opeilla ja käytännöillä. Uhri on voimaton uskonnollisten auktoriteettien ja yhteisön puristuksessa, koska opit ja käytännöt perustellaan yliluonnollisten toimijoiden kyseenalaistamattomalla tahdolla. Huonoimmassa tilanteessa ovat usein lapset, joihin omat vanhemmat saattavat soveltaa hengellisen väkivallan muotoja mm. pakottamalla osallistumaan yhteisön toimintaan vastoin lapsen tahtoa. Tällaisissa tilanteissa vanhemmista on tullut yhteisön johtajien tahdon välikappaleita ja edunvalvojia perheessä. Toimiessaan yhteisössä opittujen käytäntöjen mukaan vanhemmat voivat aiheuttaa lapsilleen lähes peruuttamatonta vahinkoa.

Näiden asioiden kanssa ei tarvitse painia yksin! UUT:n toiminta on laajentunut viime vuosina ja laajenee edelleen. Kuukausittaiset vertaistukiryhmät kokoontuvat jo nyt useilla paikkakunnilla ja toiminta laajenee jatkuvasti. Verkossa toimivat vertaistukiryhmät tarjoavat mahdollisuuksia keskustella omista ja muiden kokemuksista lähes vuorokauden ympäri.

Uskontojen synnyttämät pelot

Tämän päivän uutisissa uskontojen jäseniinsä lietsomat pelot ovat saaneet melkoisesti palstatilaa.

Helsingin sanomat julkaisi pari henkilötarinaa liittyen lapsiasiasvaltuutetun aloitteeseen lasten perus- ja ihmisoikeuksista uskonyhteisöissä. Helsingin Sanomien artikkelissa UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila toteaa mm. näin:

Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkilan mukaan uskonyhteisöissä lapset joutuvat kohtaamaan asioita, joita muualla yhteiskunnassa ei hyväksyttäisi ja niihin reagoitaisiin.
Valkilan mukaan pahimmillaan kasvaminen tiukassa uskonnollisessa liikkeessä voi johtaa vakaviin pelkoihin, mielenterveysongelmiin ja perheenjäsenten välien katkeamiseen. Lapsuuden kokemukset voivat haitata ihmisten elämää vuosikymmeniä.

Hesarin artikkeli kiinnittää huomiota myös kuinka lapsilla on oikeus lain mukaan 12 vuotta täytettyään päättää itse liitetäänkö häntä uskonyhteisön jäseneksi vai ei, sekä 15 vuotiaana vanhempien suostumuksella liittyä tai erota uskonyhteisöstä. Ongelma on kuitenkin siinä, että kovin usein ahtaan uskonyhteisön piirissä elävät vanhemmat eivät ole valmiita kunnioittamaan lapsen tahtoa ja päätöksiä asiassa. Lievemmissä tapauksissa vanhemmat eivät myönnä suostumustaan lapsen erolle yhteisöstä ja vakavammissa tapauksissa lapseen kohdistetaan henkistä ja jopa fyysistä väkivaltaa, jolla lapsi painostetaan osallistumaan uskonyhteisön elämään.

Ylen uutisvirrasta löytyi eilen uuden "Pyhät, Pahat ja Pelokkaat" -kirjan julkaisseen Aila Ruohon haastattelu. Aila Ruoho on oikeassa, että pelko on vallankäytön väline uskonnollisissa yhteisöissä, joskaan ei ainoa kuten viime kesäisestä blogisarjastani hyvin käy ilmi.

Teologin mukaan pelottelu perustuu siihen, että halutaan pitää yhteisö koossa ja kontrolloida sen jäseniä. Kontrollia pidetään yllä esimerkiksi rangaistuksen pelolla.
– Olen tullut siihen tulokseen, että jos pelottelua ei olisi, niin ahdistavasta tai tiiviistä yhteisöstä olisi paljon helpompi lähteä tutustumaan muihin yhteisöihin.
Ruohon mukaan yhteisö pyrkii kontrollillaan ohjailemaan ihmisen valintoja, jotka liittyvät jopa niin arkipäiväisiin asioihin kuin opiskeluun, työhön, asuntoon ja harrastuksiin.

Ruohon kirjasta kirjoitti myös Aamulehti.

Heti ensiksi herää kysymys, miksi ihmiset sietävät uskonyhteisön pelottelua.
Aila Ruoho kertoo, että epäterveisiin yhteisöihin syntyvät joutuvat kasvamaan pelon ilmapiirissä. Se on heille normaalia. Harva edes hahmottaa olevansa peloteltu.
- Mitä epäterveempi yhteisö on, sitä enemmän jäseniä rajoitetaan. Eikä rajoista ole hyötyä, jos niiden ylittämisestä ei rangaista.

Pelkoa käytetään vallanvälineenä myös politiikassa ja viime aikoina useat populistiset poliitikot ovat yrittäneet kasvattaa äänimääriään pelottelemalla kansalaisia todellisilla tai kuvitelluilla uhkakuvilla. Pelon käyttäminen vallan välineenä ei siis rajoitu ainoastaan uskontoihin vaan se on hyvin tuttu kumppani vallankäyttäjille. Ongelman ratkaisu on kuitenkin jo huomattavasti haastavampi kuten Ruoho totesi Ylen haastattelussa:

Ruoho kertoo olevansa samaa mieltä. Hänen mukaansa yhteisöjen käytäntöihin on kuitenkin vaikea puuttua uskonnonvapauden takia.
Teologin mielestä kirkko voisi ehkä vaikuttaa jonkin verran kotimaisiin herätysliikkeisiin ongelman korjaamiseksi.
– Jos puhutaan mormoniyhteisöstä tai Jehovan todistajista, joiden pääpaikka ja vastuussa olevat ihmiset ovat ulkomailla, niin se on aika vaikea Suomen tasolla lähteä sanomaan esimerkiksi että jos lapsi pelkää, niin miten siihen voi puuttua, koska se oppi on sama, mikä tulee yhteisöstä jostain kauempaa.

Uskonnonvapaus on vahva perusoikeus. Nähdäkseni uskonnonvapaus on kuitenkin ns. henkilöoikeus ja uskonnonvapauslain § 7 toinen momentti: "Yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen", velvoittaa uskonyhteisöt kunnioittamaan perus- ja ihmisoikeuksia. Siinä missä jokaisella kansalaisella on siis oikeus uskoa haluamallaan tavalla niin uskonyhteisöillä ja niiden jäsenillä ei kuitenkaan ole oikeutta kohdella toisia ihmisiä uskomustensa perusteella kaltoin. Jokaisen on kyettävät tekemään ero uskomusten ja tekojen välillä. Uskonvapaus ei ole vapaus tehdä toisille pahaa!

Lapsiasiavaltuutetun aloitteessa ehdotettiinkin muutoksia uskonyhteisöjen valvontaan, jotta lasten oikeuksia yhteisöjen sisällä voidaan valvoa. Nykyisellään yksikään viranomainen ei valvo millaisia oppeja tai henkistä pahoinpitelyä sulkeutuneissa yhteisöissä esiintyy. Valvontatarpeelle on myös laajempi tilaus sillä EU:n terrorismin vastaisen strategian mukaan tulisi pyrkiä ennaltaehkäisemään mm. radikalisoitumista, joka valitettavan usein nykymaailmassa liittyy juuri ääriuskonnollisiin liikkeisiin. Toivottavasti suomalaiset poliitikot ottavat lapsiasiavaltuutetun aloitteen tosissaan ja toteuttavat esityksessä esitetyt muutokset jollain tasolla.

Oikeuksien riistämistä uskonnonvapauden nimissä

UUT:n toiminnanjohtaja Joni Valkila kertaa blogissaan kuinka Jehovan Todistajat polkevat ihmisoikeuksiin kuuluvaa uskonvapautta käytännöillään. Joni kertoo kuinka Jehovan Todistajat elävät jatkuvan pelon ilmapiirissä tulla kartetuksi jos henkilö ei sitoudu yhteisön määräämiin normeihin ja käytäntöihin. Kirjoituksesaan Joni puuttuu vain yhteen käytäntöön yhdessä uskonyhteisössä, mikä on luonnollista sillä maailmaan muutetaan vain yksi asia kerrallaan. Jos tämä asia saadaan korjattua yhdessä uskonyhteisössä niin vastaavia ongelmia voidaan myös saada korjattua muista uskonyhteisöistä.

Ihmisoikeuksien polkeminen uskonyhteisöissä on kuitenkin laajempi ilmiö eikä rajoitu ainoastaan Jehovan Todistajien karttamiseen. Vastaavaa ihmisoikeuksien polkemista esiintyy monissa uskoyhteisöissä ja itsekin olen parissa aiemmassa blogikirjoituksessani nostanut esille kuinka sananvapautta rajoitetaan mormoniyhteisöissä kun mm. Kate Kelly erotettiin MAP-kirkosta sen takia, että hän perusti naisten tasa-arvoa MAP-kirkkoon tavoittelevan nettisivuston. Suomen perustuslaki takaa jokaiselle kansalaiselle sananvapauden.

12 § Sananvapaus ja julkisuus 

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Samainen perustuslaki määrittelee myös uskonnonvapauden.

11 § Uskonnon ja omantunnon vapaus 

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Uskonnonvapauslakikaan ei anna uskonnolliselle yhteisölle oikeutta kohdella jäseniään miten haluaa vaan velvoittaa kohtelemaan jäseniä perus- ja ihmisoikeuksiaan kunnioittaen, kuten Jonikin blogissaan toteaa.

7 §Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoitus ja toimintamuodot 

Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan tarkoituksena on järjestää ja tukea uskonnon tunnustamiseen ja harjoittamiseen kuuluvaa yksilöllistä, yhteisöllistä ja julkista toimintaa, joka pohjautuu uskontunnustukseen, pyhinä pidettyihin kirjoituksiin tai muihin yksilöityihin pyhinä pidettyihin vakiintuneisiin toiminnan perusteisiin. 

Yhdyskunnan tulee toteuttaa tarkoitustaan perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittaen.

Yhdyskunnan tarkoituksena ei ole taloudellisen voiton tavoittelu tai muuten pääasiassa taloudellisen toiminnan järjestäminen. Yhdyskunta ei voi järjestää toimintaa, jota varten ei voida perustaa yhdistyslain (503/1989) mukaista yhdistystä tai jota varten yhdistys voidaan perustaa vain luvanvaraisesti.

Kun meillä on nyt esimerkkejä kuinka Suomessakin toimivat uskonyhteisöt polkevat ihmisten perus- ja ihmisoikeuksia täällä ja maailmalla, niin milloin ylittyy raja, että valtiovalta puuttuu näihin käytäntöihin? Toistaiseksi ministeriöiden huomio on kiinnittynyt vain Jehovan Todistajien räikeään perusoikeuksien polkemiseen, mutta aivan vastaavasti MAP-kirkko on viime viikkojen aikana USA:ssa osoittanut välinpitämättömyyttä jäsentensä sanan- ja järjestäytymisvapauteen erottamalla Kate Kellyn ja useita muita bloggaajia. Milloin suomalainen yhteiskunta on valmis antamaan selkeän viestin uskonyhteisöille, ettei tällainen yksinkertaisesti ole hyväksyttävää? Toistaiseksi en ole kuullut, että suomalaisesta mormoniyhteisöstä olisi ketään erotettu tai painostettu sen takia, että ovat julkisesti ilmaisseet mielipiteitään, mutta sekin lienee vain ajan kysymys. Vaikka suoranaisesti Suomen lakeja ei ole vielä rikottu, niin selvää on, että yhteisön ulkomailla jäseniinsä kohdistamat painostustoimet ovat Suomeen levitessään lain vastaisia. Voidaanko asioihin puuttua ennakoiden ja vaatia uskonyhteisöjä korjaamaan käytäntöjä ennen kuin suomalaisten jäsenten oikeuksia tullaan rikkomaan?

Lasten asema näissä uskonyhteisöissä on vielä kimurantimpi. Kuka takaa lasten perustuslaillisen oikeuden olla osallistumatta uskonnonharjoittamiseen kun vanhemmat raahaavat vastentahtoiset lapset kirkkoon? Rikkovatko vanhemmat perustuslakia vai kuuluuko vastentahtoisten lasten kirkkoon pakottaminen vanhempien perusoikeuksiin? Unicefin sopimus lasten oikeuksista, jonka Suomikin on käsittääkseni allekirjoittanut, toteaa 14. artiklassa näin:

14 artikla
1. Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. 

2. Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa. 

3. Henkilön vapaudelle tunnustaa uskontoaan tai vakaumustaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden, järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.

Unicefin sopimuksen mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien oikeutta ohjata lasta hänen oikeutensa käyttämisessä, mutta lasten perustuslaillinen oikeus uskonvapauteen tuskin toteutuu kun lapsia pakotetaan jumalanpalveluksiin. Vanhempien pakottaessa alaikäiset lapsensa jumalanpalveluksiin, joka ei käsittääkseni ole kovin tavatonta näissä ongelmayhteisöissä, vanhemmat eivät vain riko lasten perustuslaillista uskonvapautta vaan myös Unicefin yleissopimusta lasten oikeuksista. Mikä laki siis antaa vanhemmille oikeuden pakottaa lapset jumalanpalveluksiin?

Alaikäisten lasten oikeus uskonvapauteen on muutenkin hutera, sillä alaikäinen lapsi ei voi erota uskonyhteisöstä ilman huoltajansa lupaa. Jos huoltaja on liittänyt lapsensa uskonyhteisön jäseneksi niin lapsella ei ole mahdollisuutta erota yhteisöstä ennen täysi-ikäisyyttä vanhempien ollessa eroamista vastaan. Tunnen itsekin tapauksia, joissa uskovaiset vanhemmat ovat evänneet teini-ikäiseltä nuorelta oikeuden erota uskonyhteisöstä. Samaiset vanhemmat ovat kuitenkin aiemmin lapsen ollessa 8-vuotias pitäneet lasta riittävän kypsänä tekemään päätöksen yhtesöön liittymisestä, mutta kun nuori haluaakin erota niin vastuuta jäsenyydestä päättämisestä lapselle ei enää tarjota. 8-vuotias on siis kypsä päättämään liittymisestään, mutta 17-vuotias ei ole riittävän kypsä tekemään päätöstä eroamisestaan. Nähdäkseni tällaisissa tilanteissa lasten vanhemmat riistävät lapsiltaan perustuslaillisen oikeuden uskonvapauteen. Tässäkin on siis yksi epäkohta, joka vaatisi huomiota yhteiskunnassa ja lasten oikeuksia päättää itse jäsenyydestään uskonyhteisöissä tulisi kohentaa.

Uskonyhteisöjen oikeuskomiteat

Tämän viikon kuuma uutis- ja keskustelunaihe suomalaisessa uskontoskenessä on luonnollisesti Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistu artikkeli Jehovan Todistajien oikeuskomiteoiden langettamista karttamisrangaistuksista. Kun samaan aikaan Uskontojen Uhrien Tuki ry (UUT) julkaisi selvityksen, jonka mukaan Jehovan Todistajien oikeuskäytännöt rikkovat ihmisoikeuksia niin soppa onkin valmis.

Ensimmäisenä mediassa asiaa kommentoimaan pääsi kirkkoasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen, joka aikookin ottaa aiheen tarkempaan käsittelyyn oikeusministeri Anna-Maija Henrikssonin kanssa. Oikeusministeri Henriksson kehotti ensitöikseen kaltoinkohdeltuja tekemään asiasta tutkintapyynnön, jotta poliisi voi selvittää onko lakeja rikottu. Lisää mediahuomiota aihe sai heti alkuviikosta maakuntalehdissä, joista Kavela nosti jutun pääkirjoituksen aiheeksi ja Lapin Kansassa uutista käsiteltiin mielipidesivulla. Suomalaisilla on toki vielä tuoreessa muistissa myös Lestadiolaisuudesta tutut hoitokokoukset, joissa syntisiä jäseniä on kyykytetty surutta ja nöyryytetty julkisesti. Mormoneilla on myös oma oikeusjärjestelmänsä jossa, samoin kuin Jehovan Todistajien tapauksessakin, kouluttamattomat maallikot puntaroivat kirkon opaskirjojen tuella sopivia rangaistuksia vakavista synneistä epäillyille henkilöille.

Ylikuormitettu poliisi ja syyttäjäviranomaiset taas eivät varmaankaan ole asiasta innoissaan. Vaikka rikoslain pykälissä henkinen pahoinpitely onkin mainittu rangaistavana tekona, niin suurempi kysymys kuuluu mihin viranomaisten tulisi vetää raja merkityksettömän ja merkittävän rikoksen välillä? Nykyisellään syyttäjäviranomainen voi lakien mukaan jättää rikoksesta syyttämättä mikäli rikoksen katsotaan olevan vähäinen. Suomalainen oikeusjärjestelmä kaipaakin kipeästi nyt ennakkotapausta jolla uskonnollisten yhteisöjen niskuroivia jäseniään vastaan harjoittama järjestelmällinen henkinen terrori suitsitaan ja pelisäännöt pitää saada kaikille selväksi. Kuinka vakavia henkisiä traumoja uskonyhteisöt saavat jäsenilleen aiheuttaa ennen kuin yhteiskunta puuttuu asiaan? Ylittääkö Jehovan Todistajien eronneille ja eroaville jäsenilleen langettavat karttamistuomiot yhteiskunnan kipukynnyksen vai riittääkö syytteen nostoon jäsenen julkinen nöyryyttäminen seurakunnassa? Entäpä uskonyhteisöjen eroaviin kohdistamat painostustoimet ja lähtevien demonisointi? Ilman ennakkotapausta kyseessä on kuitenkin aina yksityishenkilöön kohdistuva asianomistajarikos ja yksittäistapauksina syyttäjä voi helposti katsoa asiaa sormiensa läpi sekä siirtää tapaukset roskakoriin yhteiskunnan kannalta merkityksettöminä vähäisinä rikoksina.

Jos tästä jonain päivänä sitten päästään ihan oikeuteen asti puimaan näitä tapauksia niin oman suolansa soppaan tuokin näiden oikeusistuntojen jälkipyykki. Kuinka syytetyn penkille joutunut uskonyhteisö kohtelee mahdollisen tuomion jälkeen rikoksen uhria? Entäpä jos tuomiota ei tullutkaan niin miten yhteisölle pelkästään syytetyn penkille joutumisesta koitunut negatiivinen julkisuus vaikuttaa asianomistajan ja yhteisön suhteeseen? Valitettavasti en pysty näkemään kovinkaan positiivisia tuloksia näiden oikeustoimien seurauksena, sillä monesti uskonyhteisön jäsenet uskovat yhteisönsä olevan täydellinen. Jo pelkästään uskonyhteisön syyttäminen rikoksesta tai oppien kyseenalaistaminen kirvoittaa jäsenistössä usein kiperää kommentointia ja vihamielisyyttä yhteisöä arvostelevia kohtaan. Oikeustoimien seurauksena saattaakin lopputulos olla lopulta sama kuin Jehovan Todistajien karttamistuomioissa. Uhrin omaisten kokiessa uhrin hyökänneen julkisesti heitä ja heidän uskonyhteisöään vastaan, näin osoittaen olevansa vihainen ja katkera, opillisesti Saatanan kätyri ja paha ihminen, omaiset päätyvät edelleen karttamaan uhria. Vaikka uhri on mahdollisesti oikeutettu saamaan jonkinlainen rahallinen korvaus niin se ei kuitenkaan tuo takaisin menetettyjä omaisia.