Itsepetoksella uskonnon uhriksi

"Tavallinen valhe on sellainen jolla ihminen pettää itseään; toisten pettäminen on suhteellisen harvinainen rikkomus." - Friedrich Nietzsche

Itsepetos, tuo kavala ihmismielen ominaisuus, joka ammentaa omista haluistamme. Ihminen on taipuvainen uskomaan ja tulkitsemaan asioita omien halujensa ja toiveidensa mukaisesti ja kuten jokainen vähänkään mediaa seurannut tietää niin ihmisten halujen herättäminen on helppoa oikeanlaisilla mainoksilla. Siinä missä markkinatalous manipuloi ja leikkii ihmisten haluilla ja toiveilla, saadakseen ihmiset ostamaan tuotteita, uskonnot tekevät saman koukuttaakseen ihmiset omaan maailmaansa. Uskonnolliset yhteisöt luottavat jäsenhankinnassaan pitkälti juuri ihmisten taipumukseen pettää itseään. Ihmisten tunteet yhteisöä kohtaan pyritään manipuloimaan mahdollisimman positiivisiksi, jotta ihmiselle syntyy halu liittyä yhteisöön. Halu kuulua joukkoon, tuntea itsensä hyväksytyksi ja saada ystäviä on jokaiselle luontaista. Käännytystyössä usein vältellään kertomasta potentiaaliselle kandidaatille kielteisiä tunteita herättäviä asioita, kuten nyt vaikkapa kirkon perustajan tekemistä hämäräpuuhista jne. Sopivasti positiivisia tunteita herättelemällä, esim. rakkauspommituksella ja/tai kertomalla kaikista mukavista ja hienoista piirteistä uskonyhteisöstä, pystytään helposti rakentamaan positiivisia mielikuvia ja tunneaihioita uhrin mieleen. Synnytettyjen positiivisten tunteiden käännyttäjät usein vielä väittävät olevan osoitus opin totuudesta, vaikka itse oppia tai etenkään sen omituisuuksia ei käännytysprosessin aikana olisi juurikaan käsitelty.

Sopivien positiivisten tunteiden herättelyn jälkeen uhria pyydetään usein "kysymään" Jumalalta rukoillen pitäisikö hänen liittyä yhteisöön. Tunnemanipulaation virittämä rukousautomaatti tuottaakin helposti uskonnollisen yhteisön kannalta toivotun tuloksen mikäli uhri tulkitsee omien manipuloitujen tunteidensa ja halujensa olevan viesti yliluonnolliselta instanssilta. Mikäli tunnemanipulaatio epäonnistui uhria usein kehotetaan yrittämään uudelleen, usein jonkinlaisella verukkeella ettei tämä ollut yrityksessään tarpeeksi vilpitön tms. näin viestittäen, että vain tietty vastaus kelpaa. Mikäli uhri nielaisee tämän verukkeen ja haluaa yrittää yhä uudelleen ja uudelleen kunnes saa synnytettyä toivotun tunnereaktion itsessään hän käytännössä aivopesee itsensä yhteisön jäseneksi.

Loppujen lopuksi ei ole juurikaan merkitystä miten epärationaalisia uskonyhteisön uskomukset ovat tai todistavatko kaikki todisteet peräti täysin toisenlaisesta maailmankaikkeudesta, kyse on siitä kuinka altis ihminen on itsepetokselle sekä siitä kuinka helppoa hänen tunteitaan ja halujaan on manipuloida. Ihminen voi pettää itsensä uskomaan ihan mitä vain omien halujensa ajamana täysin sivuuttaen ristiriitaiset todisteet, tunnetun maailmanhistorian ja tieteellisen tiedon. Jos todellisuus koetaan ahdistavaksi on helppoa turvautua itsepetokseen omaksumalla lohduttavia omien toiveiden ja halujen mukaisia uskomuksia niiden tarjotessa näennäisen suojan raakaa todellisuutta vastaan.

Todistus

Minä tiedän, että kirkko on tosi kirkko. Minä tiedän, että mormonin kirja on Jumalan sanaa. Minä tiedän, että Jeesus Kristus johtaa kirkkoa profeetan kautta. Minä tiedän, että Joseph Smith oli Jumalan profeetta ja minä tiedän, että Ezra Taft Benson on oikea elävä profeetta. Olen kiitollinen, että kuulun Jumalan oikeaan tosi kirkkoon ja riemuitsen palautetusta evankeliumista. Jeesuksen Kristuksen nimessä aamen.

Jotakuinkin näin todistin reilut parikymmentä vuotta sitten mormoniseurakuntani todistuskokouksessa. Todistin samalla tavalla kuin minut oli opetettu todistamaan alkeisyhdistyksessä ja tavalla jolla jokseenkin kaikki muutkin seurakunnan jäsenet kävivät uskoaan julistamassa seurakunnan edessä. Sanat saattoivat vaihdella heiman todistajasta riippuen, mutta kaava oli jokseenkin sama jokaisella. Jokainen todisti tietävänsä kuuluvansa tosi kirkkoon ja seuraavansa tosia Jumalan profeettoja. Samankaltaisia todistuksia voi jokainen käydä kuuntelemassa lähimmässä mormoniseurakunnassa kerran kuukaudessa pidettävässä todistuskokouksessa.

Koska monelle mormonilapselle tämä tapa todistaa opetetaan jo hyvin pienenä lapsena (ks. MAP-kirkon alkeisyhdistyksen oppimateriaali vuodelle 2013 s. 21) ja heitä jatkuvasti kannustetaan todistamaan, he eivät ymmärrä valehtelevansa. Aikoinani minäkin valehtelin todistaessani, valehtelin tietäväni vaikka en tiennyt. Uskoin toki tietäväni, mutta usko ei ole tietoa. MAP-kirkon alkeisyhdistyksen oppimateriaali ohjeistaa lapsia opettavia henkilöitä todistuksen vahvistamisesta näin:

Täytä läpinäkyvä purkki vedellä. Selitä, että joka kerta kun me viemme evankeliumia eteenpäin, meidän oma todistuksemme vahvistuu. Pudota purkkiin tippa elintarvikeväriä. Kerro muutama esimerkki siitä, kuinka me voimme viedä evankeliumia eteenpäin ja lisää jokaisen esimerkin kohdalla purkkiin uusi tippa samanväristä elintarvikeväriä. Korosta, että aivan kuten väri vahvistuu jokaisesta
väritipasta, meidän todistuksemme vahvistuu joka kerta, kun viemme evankeliumia eteenpäin.

Oppaan kirjoittaja on selkeästi lukenut psykologian oppikirjansa. Ilmiö tunnetaan psykologiassa nimellä "riittämätön oikeutus".

Ilmiö perustuu ihmismielen taipumukseen vähentää ajatusten, tekojen ja uskomusten välisiä ristiriitoja, kognitiivista dissonanssia. Joka kerran kun henkilö tekee jotain, joka on ristiriidassa hänen ajatustensa ja uskomustensa kanssa aivot purkavat syntyvää ristiriitaa muokkaamalla uskomuksia ja ajattelua. Opettamalla jäsenilleen kuinka todistetaan ja kannustamalla jatkuvaan todistamiseen monet uskonnot, ei siis ainoastaan MAP-kirkko, pyrkivät voimistamaan jäsentensä uskomuksia ja näin otettaan jäsenistään tehden heistä yhä riippuvaisempia uskonnosta. Jatkuva todistaminen ja toimiminen kirkon ohjeiden mukaan eliminoi tehokkaasti mieleen kumpuavia ristiriitaisia ajatuksia vaikeuttaen henkilön mahdollisuuksia arvioida objektiivisesti todellisuutta. Kun tarpeeksi monta kertaa julistaa todistustaan valheellisesti se muuttuu "todeksi" henkilön omassa mielessä. Henkilö siis lopulta uskoo oman valheensa todeksi ja vakuuttaa itse itsensä omien uskomustensa paremmuudesta ja oikeellisuudesta sekä äärimmäisissä tapauksissa kutsuu näin syntynyttä harhaa tiedoksi.

Samaa mielenilmiötä monet uskonnot käyttävät hyväkseen myös käännytystyössään. Potentiaalinen uhri altistetaan uskonnon tavoille ja käytännöille ja häntä pyydetään esim. osallistumaan seurakunnan kokouksiin, lukemaan pyhiä kirjoja, rukoilemaan tai tekemään jotain muuta kirkon tavoille ominaista asiaa. Suostuessaan uhri tiedostamattaan synnyttää mieleensä aiempien ajatusten ja uuden toimintamallin välisen kognitiivisen dissonanssin, jota aivot ryhtyvät purkamaan muokkaamalla ajattelua ja uskomuksia kohti uutta toimintatapaa. Aivot siis joutuvat perustelemaan ihmiselle itselleen miksi tämä toimii vastoin vanhoja tapojaan ja uskomuksiaan. Pyytämällä jokaisella keskustelukerralla uhria kokeilemaan uusia tapoja ja asioita käännyttäjä pala kerrallaan voimistaa uhrinsa myönteistä suhtautumista itseensä ja hänen uskontoonsa uhrin aivojen raksuttaessa yhä uusia perusteluja uusille toimintatavoille. Mitä enemmän uhri uhraa aikaansa ja resurssejaan sitä voimakkaammin aivojen on perusteltava henkilölle itselleen miksi hän näin toimii ja sitä enemmän uhrin usko asiaa kohtaan voimistuu. Myyntityössä toimintamallia kutsutaan "jalka oven välissä"-tekniikaksi ja se usein mielletään eettisesti arveluttavaksi tavaksi markkinoida tuotteita tai ajatuksia.

Todistaessaan henkilö ei ainoastaan petä itseään vaan vaikuttaa samalla seurakunnan muihin jäseniin ylläpitäen eräänlaista "väärän tiedon ilmapiiriä." Jokainen seurakunnan jäsen, joka julistaa omaa uskoaan julkisesti seurakunnan tilaisuuksissa, ylläpitää seurakunnan konformisuutta. Vastaavasti jokainen esitetty eriävä mielipide vähentää konformisuutta merkittävästi, jonka seurauksena useissa uskonnollisissa liikeissä pyritään aktiivisesti ohjaamaan eriävien ja epäilevien mielipiteiden esittäminen yksityisiin keskusteluihin pois seurakunnan yleisestä tietoisuudesta näin ylläpitäen harhaa samanmielisyydestä ja ryhmäpainetta mahdollisesti erimieltä olevia kohtaan.

Luonnollisesti kirkkoja on monia, eivätkä kaikki kirkot toimi niin epäeettisesti kuin MAP-kirkko, Jehovan Todistajat tai monet evankeliset uudestisyntyneet kristityt liikkeet. Yksi hyvä tapa arvioida lahkon vaarallisuutta onkin kiinnittää huomiota kuinka paljon lahko painottaa henkilökohtaisen todistuksen ja sen jatkuvan ylläpitämisen, sekä julistamisen arvoa. Lahkon jäsenelle säilyttämät erilaisten tehtävien, jotka vaativat uhraamaan aikaa ja muita resursseja, määrä kertoo myös voimakkaasta psykologisesta manipuloinnista, jonka tavoitteena on sementoida yksilön usko tiukasti lahkon oppiin ja käytäntöihin.

Mitä enemmän uhraa aikaansa ja resurssejaan jonkin asian eteen, sen enemmän asiaan uskoo. Kannattaa siis harkita tarkkaan mihin asiohin aikaansa ja resurssejaan on valmis uhraamaan ja millaisia puheita mistäkin asioista pitää ettei lankea rakentelemaan mieleensä valheisiin perustuvia harhoja.