Uskonnollinen väkivalta - Informaation rajoittaminen

Uskonnollisen väkivallan hienovaraisempiin muotoihin kuuluu informaation rajoittaminen. Kontrolloimalla tietoa pahoinpitelijä kontrolloi niitä perusteita joilla uhrit muodostavat kuvan maailmasta ja tekevät johtopäätöksiä. Aila Ruoho kertoo aiheesta pro gradussaan seuraavasti:

Informaation rajoittaminen toimii kaksisuuntaisesti. Yhteisön kannalta olennaisinta on saada estettyä ryhmän vastaisten mielipiteiden leviäminen jäsenten korviin. Toisaalta taas omasta yhteisöstä halutaan tarjota ulkopuolisille siloteltu, kiiltokuvamainen ja houkutteleva kuva. Tehtyjä virheitä ja jopa rikoksia saatetaan peitellä tarkoitushakuisesti, jos se on ryhmän edun mukaista. Äärim-mäisessä tapauksessa yhteisön materiaalia voidaan pitää jopa niin salaisena, että sen vuotaminen ulkopuoliselle lähteille katsotaan tuhoisaksi.

 Monista vaarallisina pidetyistä lahkoista on kirjoitettu kirjoja, joissa ihmisiä kehotetaan varomaan kyseisiä uskontoja. Näissä teoksissa kuvataan yhteisöjen negatiivisia puolia ja nostetaan esille oppitulkintoja, joita pidetään ristiriitaisina tai muuten perusteettomina. Yhteisöjen jäsenet suhtautuvat yleensä hyvin vihamielisesti ja kielteisesti tällaisiin kirjoihin.

Ruoho toteaa opinnäytetyössään myös kuinka nykyajan vapaan informaation aikakaudella monissa uskonnollisissa liikkeissä ollaankin päädytty tiukentamaan käytäntöjä ja kuria. Uskonnolliset johtajat varoittelevat Internetin vaaroista ja vahingollisista sivustoista jopa siinä määrin, että joissain liikkeissä tietyillä sivuilla käyminen voi johtaa kurinpitotoimiin jäsentä kohtaan. Pelottelemalla jäseniään uhkakuvilla ulkopuolisten tietolähteiden vaarallisuudesta ja tarjoilemalla omia hyväksyttyjä tietolähteitään uskonnolliset johtajat kontrolloivat jäsentensä informaation etsintää ja hankintaa. Jos uhri uskoo uskonnollista johtajaa asiassa hän käytännössä luovuttaa kykynsä tehdä itsenäisiä ja informoituja päätöksiä uskonnolliselle johtajalleen, koska uhrin päätöksenteon perustana käyttämä informaatio on näin täysin manipuloijan kontrolloimaa. Aila Ruoho toteaakin asiasta näin:

Kun henkilö on saatu mielenhallintaan ja omaksumaan riittävä tieto, ainoaksi tehtäväksi jää hänen pitämisensä erossa haitallisesta ja epäilyksiä herättävistä aineistosta. Tärkeintä on saada hänet välttämään kaikkia kontakteja ryhmää arvosteleviin ihmisiin sekä erityisesti oman yhteisön entisiin jäseniin. Ryhmän jättäneet ovat lahkojen kannalta kaikista vaarallisimpia. Heillä on eniten tietoa ja enemmän kokemuksia kuin niillä, jotka ovat sisäpuolella.

Ryhmän johtaja pyrkii siis istuttamaan uhriensa mieliin kaksoisstandarin, jonka mukaan kaikkiin ryhmän sisäisiin tietolähteisiin tulee suhtautua kiritiikittömästi ja ulkopuolisiin epäillen. Ulkopuolisiin tietolähteisiin voidaan suhtautua jopa vihamielisesti jos ne nähdään paholaisen salajuonena ryhmän tuhoamiseksi.

Informaation kontrolloinnin kannalta merkittävä osa-alue on kritiikin ja eriävien mielipiteiden esittämisen estäminen. Sosiaalinen paine ja pelko ryhmän syrjinnän tai kurinpitotoimien kohteeksi joutumisesta usein vaientaa epäilijät ja jos kukaan epäilijöistä ei uskalla ilmaista omia uskomuksiaan syntyy illuusio ryhmän yksimielisyydestä vaikka todellisuudessa jokaisella ryhmän jäsenellä saattaa olla hyvinkin erilaisia mielipiteitä. Tästä ryhmäajatteluilmiöstä kirjoitinkin jo joku aika sitten.

Esimerkki tästä, kuinka MAP-kirkossa kontrolloidaan ihmisiä ja heidän vapaata mielipiteiden ilmaisua, ladattiin youtubeen pari vuotta sitten. Videolla kirkon tapaan puuttua Kalifornian Proposition 8 äänestykseen pettynyt jäsen päätti ilmaista eriävän mielipiteensä aiheesta todistuskokouksessa ja kun seurakunnan piispa viimein tajusi mitä oli tapahtumassa hän yritti keskeyttää puheen sekä sulki puhujapöntön mikrofonin etteivät vahingolliset mielipiteet pääsisi leviämään seurakunnassa.

Uskontojen uhrien tuki ry listaa sivuillaan vaarallisen lahkon tunnusmerkkejä, joista muutama liittyy suoraan tai välillisesti juuri informaation kontrollointiin:

Johtaja(i)n autoritaarisuus: kuinka erehtymättöminä johdon määräyksiä on pidettävä, suljetaanko niiden arvostelija ulkopuolelle. Velvollisuus totella johtajan/johtajien käskyjä.

Syyllistäminen: onko jäsenen etsittävä vikaa aina itsestään, jos ei sopeudu yhteisöön. 

Vainoharhaisuus: kuinka paljon jäseniä pelotellaan todellisilla tai kuvitelluilla vihollisilla, joita voivat olla erilaiset viranomaiset, virallinen (lääke)tiede, ja ennen kaikkea lahkosta lähteneet ja siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet.

Sensuuri: missä määrin johto rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin lahkosta. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa "maallisiin" tai "demonisiin” tiedonlähteisiin. 

Totisuus: kyvyttömyys sietää ryhmään, sen johtajiin tai oppeihin kohdistuvaa leikinlaskua. 

Kun uskonnolliset johtajat rupeavat karsinoimaan informaatiolähteitä omien mieltymystensä mukaan hyviksi tai pahoiksi, jokaisella jäsenellä pitäisi hälytyskellojen soida ja aivojen ruveta raksuttamaan miksi johtaja näin tekee. Usein syyt löytyvät kun hieman jaksaa raapaista silotellun kiiltokuvapinnan alta esiin asioita joita uskonnollinen johtaja ei halua yleiseen tietoisuuteen. Julkisivun alta voi löytyä jopa suoranaisia rikoksia joita yhteisön johtajat ovat tehneet saavuttaakseen tai vahvistaakseen asemansa ryhmän auktoriteettinä ja johtajana. Totuus kestää kritiikin ja se kestää tutkimisen kaikista suunnista, jokaisen pitää vain pystyä luottamaan omaan päättelykykyynsä siitä mikä lopulta se totuus sitten onkin eikä kenenkään pitäisi luovuttaa itsenäisen päätöksentekonsa avaimia toisille.

Uskonnollinen pahoinpitely - syyllistäminen

Toisinaan uskontojen jäsenet syyllistyvät "hyvää tarkoittavaan" pahoinpitelyyn, siis sellaiseen johon syyllistytään kun uskotaan sen olevan hyväksi uhrille. Hyvää tarkoittavat uskovaiset toimillaan aiheuttavat lähimmäisilleen tarpeetonta tuskaa ja pahimmassa tapauksessa jopa kuoleman jos vakuuttelevat sairaalle ihmiselle kuinka lääkkeiden ja sairaanhoidon sijaan tulee vain luottaa jumaliin, paastota ja rukoilla enemmän. Monesti sairaat ihmiset ovat jo muutenkin huonossa kunnossa sekä fyysisesti, että henkisesti, joten elimistön ja mielenterveyden lisärasitukset paastoamalla useimmin vain pahentavat asiaa. Uskonnollisten liikkeiden jäseniinsä kohdistama pahoinpitelyllä on monia muotoja ja ne harvoin ovat valmiita myöntämään vastuutaan aiheuttamistaan ongelmista suhtautuen siis varsin narsistisesti omaan jumalaiseen valtuuteensa.

Laajamittaisimmin uskonnollisissa liikkeissä käytetään psykologista pahoinpitelyä. Psykologisen pahoinpitelyn tavoitteena on kontrolloida ja hallita uhrien tunteita ja niden kautta heidän suhtautumistaan asioihin uskonnollisten auktoriteettihahmojen tarkoitusperien saavuttamiseksi. Synnyttämällä uhreissaan voimakkaita itseensä kohdistuvia negativiisia tunteita, kuten vaikkapa syyllisyyttä tai häpeää, uskonnollinen yhteisö pyrkii murentamaan uhrin itsetunnon ja ohjaamaan uhrin ajattelua ja käyttäytymistä haluttuun suuntaan. Seurauksena voi syntyä vakava masennustila kun ihminen menettää omanarvontuntonsa tuntiessaan jatkuvaa riittämättömyttä, syyllisyyttä ja häpeää.

Syyllistämisellä on monia muotoja ja vaarallisimmillaan se kohdistuu ihmisen omiin tunteisiin. Ihmisen tunteet syntyvät luonnostaan ilman, että henkilö pystyy niihin vaikuttamaan. Uskonnolliset yhteisöt syyllistävät erityisen hanakasti näistä kaikkein primitiivisintä viettiä, seksuaalisuutta. Esimerkiksi uskonnollinen yhteisö voi syyllistää ihmisiä siitä, että tämä tuntee seksuaalista kiinnostusta, himoa, toista ihmistä kohtaan. Tällaiset tunteet syntyvät usein visuaalisen ärsykkeen ja pienten kemiallisten partikkeleiden, feromonien, yhteisvaikutuksesta. Feromonien ja visuaalisen ärsykkeen vaikutus synnyttää aivoissa hormonitoimintaa, joka ilmenee ihmisen tunteina. Kun ihminen syyllistyy tunteistaan, joita ei voi kontrolloida, syntyy loputon syyllisyyden ja häpeän syöksykierre, joka voi johtaa jopa itsetuhoon. Monissa fundamentalistisissa uskonyhteisöissä mm. homoseksuaalien itsemurhat juuri tästä syystä eivät ole tuntemattomia.

Uskonyhteisö voi myös syyllistää uhria ymmärtämättömyydestä. Tällöin uhrin syyllisyydentuntoa yritetään herätellä syyttämällä uhria siitä ettei tämä ole ymmärtänyt jotain tiettyä asiaa uskonnollisen auktoriteetin toivomalla tavalla. Syyllistämällä uhria ymmärtämättömyydestä auktoriteetti todellisuudessa peittelee omia puutteitaan ja kyvyttömyyttään esittää asioita tavalla, joka olisi ymmärrettävissä. Esittämällä väitteen, ettei uhri ymmärrä jotain asiaa oikein, manipuloijan tarkoituksena on kylvää uhrin mieleen epäilyksiä tämän omaa ajattelukykyä kohtaan. Jos uhri hyväksyy syytöksen hän ei enää voi luottaa omaan ajattelukykyynsä ja ajautuu lopulta täysin riippuvaiseksi manipuloijan hänelle tarjoilemista vastauksista. Tuntiessaan syyllisyyttä omasta ymmärtämättömyydestään uhri myös ponnistelee ymmärtämään asiat autoriteetin haluamalla tavalla välttämättä koskaan oikeasti ymmärtäen mistä loppujen lopuksi olikaan kyse.

Uskonnolliset yhteisöt usein myös pyrkivät syyllistämään liikkeen ulkopuolisia ihmisiä. Tämä syyllistäminen toimii kaksijakoisesti. Syyttämällä ulkopuolista maailmaa syntiseksi, pahaksi tai pahan vallassa olevaksi synnytetään liikkeen jäsenissä pelkoa ulkopuolista maailmaa kohtaan. Pahimmissa tapauksissa tällainen ulkopuolisen maailman syyllistäminen synnyttää uhrin mieleen perusteettomia fobioita, jotka entisestään lujittavat yhteisön otetta uhrista. Toinen tavoite ulkopuolisten ihmisten syyllistämisellä on saada uusia jäseniä yhteisöön. Varsinkin henkisesti vaikeassa elämäntilanteessa olevat ihmiset etsiessään nopeaa ulospääsyä vaikeasta tilanteestaan ovat alttiita hyväksymään uskonyhteisöjen yksinkertaiset selitykset ja helpot ratkaisut. Itse ongelma harvoin poistuu, esim. työttömyys tai sairaus, uskonyhteisön tarjoamien valmiiden vastausten avulla. Usein tilanne johtaa vielä voimakkaampaan syyllistämiseen kun uudelle jäsenelle vakuutellaan, että vika on hänessä itsessään eikä hän ole tarpeeksi hyvä ja vahva uskossaan tai ei ole ymmärrä jotain asioita oikein. Lääkkeeksi vaivaan tarjotaan siis sitä entistä enemmän syyllisyydentuntoa, jolla uhrin omanarvontuntoa entisestään revitään kappaleiksi.

Monesti uskonnolliset johtajat valavat syyllisyydentuntoa uhreihinsa puhujapöntöstään lempeällä äänellä ja hymyssä suin. He käyttävät karismaansa antaakseen itsestään ystävällisen ja rehellisen kuvan. Syyllistäminen peitellään korulaudeisen joukkoon ja tiputetaan uhriin usein epäsuorin vihjauksina esim. maalailemalla visioita kuinka Jumalan valtakunnan rakentamiseksi mikään uhraus ei ole liikaa ja kuinka jokainen voi löytää itsestään varmasti vielä enemmän annettavaa. Tehtiin syyllistäminen sitten millä tavalla tahansa on kyse henkisestä pahoinpitelystä ja ihmisten hyväksikäytöstä.