lauantai 23. maaliskuuta 2013

Uskonnollinen pahoinpitely - syyllistäminen

Toisinaan uskontojen jäsenet syyllistyvät "hyvää tarkoittavaan" pahoinpitelyyn, siis sellaiseen johon syyllistytään kun uskotaan sen olevan hyväksi uhrille. Hyvää tarkoittavat uskovaiset toimillaan aiheuttavat lähimmäisilleen tarpeetonta tuskaa ja pahimmassa tapauksessa jopa kuoleman jos vakuuttelevat sairaalle ihmiselle kuinka lääkkeiden ja sairaanhoidon sijaan tulee vain luottaa jumaliin, paastota ja rukoilla enemmän. Monesti sairaat ihmiset ovat jo muutenkin huonossa kunnossa sekä fyysisesti, että henkisesti, joten elimistön ja mielenterveyden lisärasitukset paastoamalla useimmin vain pahentavat asiaa. Uskonnollisten liikkeiden jäseniinsä kohdistama pahoinpitelyllä on monia muotoja ja ne harvoin ovat valmiita myöntämään vastuutaan aiheuttamistaan ongelmista suhtautuen siis varsin narsistisesti omaan jumalaiseen valtuuteensa.

Laajamittaisimmin uskonnollisissa liikkeissä käytetään psykologista pahoinpitelyä. Psykologisen pahoinpitelyn tavoitteena on kontrolloida ja hallita uhrien tunteita ja niden kautta heidän suhtautumistaan asioihin uskonnollisten auktoriteettihahmojen tarkoitusperien saavuttamiseksi. Synnyttämällä uhreissaan voimakkaita itseensä kohdistuvia negativiisia tunteita, kuten vaikkapa syyllisyyttä tai häpeää, uskonnollinen yhteisö pyrkii murentamaan uhrin itsetunnon ja ohjaamaan uhrin ajattelua ja käyttäytymistä haluttuun suuntaan. Seurauksena voi syntyä vakava masennustila kun ihminen menettää omanarvontuntonsa tuntiessaan jatkuvaa riittämättömyttä, syyllisyyttä ja häpeää.

Syyllistämisellä on monia muotoja ja vaarallisimmillaan se kohdistuu ihmisen omiin tunteisiin. Ihmisen tunteet syntyvät luonnostaan ilman, että henkilö pystyy niihin vaikuttamaan. Uskonnolliset yhteisöt syyllistävät erityisen hanakasti näistä kaikkein primitiivisintä viettiä, seksuaalisuutta. Esimerkiksi uskonnollinen yhteisö voi syyllistää ihmisiä siitä, että tämä tuntee seksuaalista kiinnostusta, himoa, toista ihmistä kohtaan. Tällaiset tunteet syntyvät usein visuaalisen ärsykkeen ja pienten kemiallisten partikkeleiden, feromonien, yhteisvaikutuksesta. Feromonien ja visuaalisen ärsykkeen vaikutus synnyttää aivoissa hormonitoimintaa, joka ilmenee ihmisen tunteina. Kun ihminen syyllistyy tunteistaan, joita ei voi kontrolloida, syntyy loputon syyllisyyden ja häpeän syöksykierre, joka voi johtaa jopa itsetuhoon. Monissa fundamentalistisissa uskonyhteisöissä mm. homoseksuaalien itsemurhat juuri tästä syystä eivät ole tuntemattomia.

Uskonyhteisö voi myös syyllistää uhria ymmärtämättömyydestä. Tällöin uhrin syyllisyydentuntoa yritetään herätellä syyttämällä uhria siitä ettei tämä ole ymmärtänyt jotain tiettyä asiaa uskonnollisen auktoriteetin toivomalla tavalla. Syyllistämällä uhria ymmärtämättömyydestä auktoriteetti todellisuudessa peittelee omia puutteitaan ja kyvyttömyyttään esittää asioita tavalla, joka olisi ymmärrettävissä. Esittämällä väitteen, ettei uhri ymmärrä jotain asiaa oikein, manipuloijan tarkoituksena on kylvää uhrin mieleen epäilyksiä tämän omaa ajattelukykyä kohtaan. Jos uhri hyväksyy syytöksen hän ei enää voi luottaa omaan ajattelukykyynsä ja ajautuu lopulta täysin riippuvaiseksi manipuloijan hänelle tarjoilemista vastauksista. Tuntiessaan syyllisyyttä omasta ymmärtämättömyydestään uhri myös ponnistelee ymmärtämään asiat autoriteetin haluamalla tavalla välttämättä koskaan oikeasti ymmärtäen mistä loppujen lopuksi olikaan kyse.

Uskonnolliset yhteisöt usein myös pyrkivät syyllistämään liikkeen ulkopuolisia ihmisiä. Tämä syyllistäminen toimii kaksijakoisesti. Syyttämällä ulkopuolista maailmaa syntiseksi, pahaksi tai pahan vallassa olevaksi synnytetään liikkeen jäsenissä pelkoa ulkopuolista maailmaa kohtaan. Pahimmissa tapauksissa tällainen ulkopuolisen maailman syyllistäminen synnyttää uhrin mieleen perusteettomia fobioita, jotka entisestään lujittavat yhteisön otetta uhrista. Toinen tavoite ulkopuolisten ihmisten syyllistämisellä on saada uusia jäseniä yhteisöön. Varsinkin henkisesti vaikeassa elämäntilanteessa olevat ihmiset etsiessään nopeaa ulospääsyä vaikeasta tilanteestaan ovat alttiita hyväksymään uskonyhteisöjen yksinkertaiset selitykset ja helpot ratkaisut. Itse ongelma harvoin poistuu, esim. työttömyys tai sairaus, uskonyhteisön tarjoamien valmiiden vastausten avulla. Usein tilanne johtaa vielä voimakkaampaan syyllistämiseen kun uudelle jäsenelle vakuutellaan, että vika on hänessä itsessään eikä hän ole tarpeeksi hyvä ja vahva uskossaan tai ei ole ymmärrä jotain asioita oikein. Lääkkeeksi vaivaan tarjotaan siis sitä entistä enemmän syyllisyydentuntoa, jolla uhrin omanarvontuntoa entisestään revitään kappaleiksi.

Monesti uskonnolliset johtajat valavat syyllisyydentuntoa uhreihinsa puhujapöntöstään lempeällä äänellä ja hymyssä suin. He käyttävät karismaansa antaakseen itsestään ystävällisen ja rehellisen kuvan. Syyllistäminen peitellään korulaudeisen joukkoon ja tiputetaan uhriin usein epäsuorin vihjauksina esim. maalailemalla visioita kuinka Jumalan valtakunnan rakentamiseksi mikään uhraus ei ole liikaa ja kuinka jokainen voi löytää itsestään varmasti vielä enemmän annettavaa. Tehtiin syyllistäminen sitten millä tavalla tahansa on kyse henkisestä pahoinpitelystä ja ihmisten hyväksikäytöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti