Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleiskonferenssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleiskonferenssi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Lopettakaa seksuaalisten saalistajien suojeleminen!

MAP-kirkon puolivuosittainen yleiskonferenssi vietettiin jälleen viikonloppuna. Väriläiskän tämän vuotiseen pönötykseen tarjosi konferenssikeskuksessa lauantain kokoukseen osallistunut Crystal Legionaires. Kokouksessa Crystal huusi kolme kertaa: "Lopettakaa seksuaalisten saalistajien suojeleminen!" kun kirkon uudet johtajat olivat kävelemässä johtajakorokkeelle. Crystal Legionairesin tempaus ylitti uutiskynnyksen ja mm. Fox 13-kanavan uutiseen on liitetty videoklippi tapauksesta. Crystalin huudot kaikuivat konferenssikeskuksessa vain reilu viikko Joseph Bishopiin kohdistuneiden ahdistelusyytösten jälkeen ja päivä sen jälkeen kun mielenosoittajat olivat marssineen Salt Lake Cityssä vaatien kirkkoa luopumaan suljettujen ovien takana suoritettavista kelvollisuushaastatteluista.

Haastattelussa Crystal kertoo kuinka juuri parin viime viikon tapahtumat olivat hänen tekonsa taustalla ja kuinka hän näkee tarpeelliseksi murtaa hankaliin asioihin liittyvän vaikenemisen kulttuurin kirkossa. Crystal kertoo myös vastustaneensa konferenssin äänestyksessä uusia johtajia, mutta näki ettei se ollut riittävän voimakas protesti. Crystalin näkemyksen mukaan asioista tulee käydä avointa keskustelua tai mikään ei muutu. Ennen kaikkea Crystal nostaa esiin kuinka kirkon väite, ettei kirkolla olisi tarpeeksi todisteita asioihin puuttumiseen Joseph Bishopin tapauksessa, jossa Bishop itse myönsi tammikuussa 2018 kirkolle luovutetulla tallenteella sopimattoman käytöksensä, on suorastaan käsittämätön.

Fox 13 raportoi myös, ettei Crystal Legionairesia haastettu tai sakotettu tapauksen johdosta, mutta hänet poistettiin konferenssikeskuksesta kesken kokouksen. Kirkon edustajat kieltäytyivät kommentoimasta tapausta.

Redditissä Crystal kertoo itse kuinka tapaus eteni sen jälkeen kun hän oli huutanut kolme kertaa "Lopettakaa seksuaalisten saalistajien suojeleminen!"
Huudettuani istuin alas ja alle minuutissa minua tultiin kehottamaan lähtemään välittömästi. Tottelin ja he veivät minut vartioinnin toimistoon. He uhkasivat minua pidätyksellä. Kerroin heille, ettei hedän näkemyksensä perustu Utahin lakeihin ja ettei ole laillisia perusteita pidättämiselleni. Pienen järjettömän ja turhan väittelyn jälkeen he antoivat minun mennä ja valvoivat kun lähdin kirkon alueelta. He antoivat minulle vuoden mittaisen porttikiellon kirkon alueelle.
KUTV:n haastattelussa Crystal Legionaires kertoo kuinka useat seksuaalisen hyväksikäytön uhrit ovat ottaneet häneen yhteyttä tapauksen jälkeen. Fernanada Almeada kertoo olevansa toiveikas, että kirkon johtajat puuttuvat ongelmaan. Almeadan toiveikkuus voi kuitenkin olla ennenaikaista kun ottaa huomioon miten kirkon johtajat puhuvat ongelmasta käsitteellisesti vähättelevään sävyyn. Quentin L. Cook viittasi raiskauksiin terminologisesti kyseenalaisella tavalla:
“During my lifetime, worldly issues and concerns have moved from one extreme to another...,” Elder Cook said. "It is commendable that non-consensual immorality has been denounced. … Those who understand God’s plan must also oppose consensual immorality, which is also a sin.”
Raiskauksen kutsuminen tahdonvastaiseksi moraalittomuudeksi (non-consensual immorality) määrittelee seksuaalisen rikoksen tavalla, joka syyllistää uhria ja väheksyy teon vakavuutta. Juuri tämänkaltaiset ilmaukset, jotka syyllistävät ja vähättelevät ongelmaa, heikentävät uhrien mahdollisuuksia kertoa kokemuksistaan ja siten voimistaa kirkossa vallalla olevaa kulttuuria, joka suojelee seksuaalisia saalistajia.

MAP-kirkko julkilausumissaan kertoo taistelevansa päättäväisesti seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan, mutta valitettavasti kirkon korkeimpien johtajien puheissa ja toimissa tätä päättäväisyyttä ei näy. Kirkon julkilausumat jäävätkin vaille konkretiaa ja kimaltelevan julkisivun takaa paljastuu varsin toisenlainen todellisuus, jossa uhreja vaiennetaan ja avoin keskustelu ongelmista on kiellettyä.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

MAP-kirkko raportoi, mutta uskooko kukaan?

Joka keväinen MAP-kirkon yleiskonferenssi puksuttaa raiteillaan Utahissa ja jäsenet kokoontuvat kuulemaan itsensä korottaneiden johtajien määrittelemiä totuuksia. Yksi kevään yleiskonferenssin vakio-osuuksista on kirkon julkaisemat jäsentilastot. Kuten jo aiempinakin vuosina tilastojulkistus noudattelee samaa tutuksi tullutta kaavaa, jossa todellisuus ja esitetyt luvut eivät kohtaa. Tänä vuonna kirkko väittää sillä olevan 15,634,199 jäsentä, mutta lukuja tarkemmin tarkastellessa voimme luottavaisin mielin todeta, että lukuun on laskettu mukaan ihmisiä, jotka eivät enää määrittele itse itseään mormoneiksi.


Kirkon kasvu-% jatkaa laskutrendiään, kuten jo totesin viime vuonna, jälleen saavuttaen kaikkien aikojen alimman arvon 1,7%. Tämä luku on laskettu kirkon ilmoittamista jäsenmääristä 2015 ja 2014.

Tänä vuonna ilmoitettu uusien käännynnäisten määrä 257,402 on alin kymmeneen vuoteen. Lähetystyöntekijämäärän merkittävä kasvattaminen 2013 ei siis ole tuonut toivottuja tuloksia ja huippuvuoden 2013 83,035 lähetyssaarnaajasta ollaan tultu alas 74,079:ään, mikä on yllättäen sama määrä kuin edellisenäkin vuonna. Tämä lähetyssaarnaajajoukko ei kuitenkaan tulosten valossa ole tuonut kirkon toivomaa kasvua.
Uusien lasten määrä on pysynyt melko tasaisena, joskin trendi on ollut loivasti laskeva vuoden 2009 jälkeen. Kuolleiden ja eronneiden määrän olen määritellyt laskemalla kirkon ilmoittaman edellisen vuoden jäsenmäärän, uusien kastettujen ja uusien lasten lukumäärän yhteen, sekä vähentänyt näin saadusta luvusta nyt ilmoitetun jäsenmäärän, jolloin jäljelle jäävä luku edustaa poistumaa eli kuolleiden ja eronneiden yhteenlaskettua määrää. 2015 poistuma oli ilmoitettujen lukujen perusteella 110,090, mikä on vain hieman vähemmän kuin uusien lasten lukumäärä.

Yllä esitetyt luvut ovat siis MAP-kirkon itsensä virallisessa raportissa ilmoittamien lukujen perusteella laskettuja ja niiden avulla voidaan arvioida pari hyvin mielenkiintoista jäseniin liittyvää arvoa. MAP-kirkkon jäsenten syntyvyyttä voidaan karkeasti arvioida ilmoitetun jäsemäärän ja uusien lasten määrän perusteella

MAP-kirkon syntyvyys on siis laskussa, ollut jo monta vuotta. Syntyvyys maailmassa on sunnilleen 18,5/1000 ihmistä kohden ja MAP-kirkon ilmoittamien lukujen perusteella laskettu syntyvyys jää tästä alle puoleen. MAP-kirkon ilmoittamat luvut poikkeavat niin merkittävästi maailman syntyvyystilastoista, että tämä paljastaa MAP-kirkon merkittävästi paisuttelevan kirkon todellista jäsenmäärää.
Maailman kuolleisuus on noin 7,9/1000 ihmistä kohden, joten jos MAP-kirkon ilmoittamien lukujen perusteella laskettu poistuma sisältäisi vain kuolleet niin parin viime vuoden luvut voisivat olla uskottavia, mutta koska kyseinen luku sisältää myös kirkosta eronneet vahvistuu kirkon jäsenmääräänsä liiottelevaa raportointia tukeva näyttö edelleen ja varsinkin vuonna 2012 raportoitujen lukujen perusteella poistuma on ollut räikeästi virheellinen.

Kirkon todellista jäsenmäärää voidaan vain arvioida näiden lukujen perusteella ja jos lasken arvion käyttäen maailman syntyvyyttä ja uusien lasten lukumäärää niin MAP-kirkon jäsemäärä olisi noin 6,2 miljoonaa. Uutiset Utahista, jossa mormonitiheys maailmassa on suurin, kertovat kuitenkin kuinka Utahin syntyvyys on merkittävästi korkeampi kuin Yhdysvaltojen syntyvyys, mikä antaa syyn olettaa, että mormonit synnyttävät keskimäärin enemmän lapsia kuin ympäröivä yhteiskunta. Näin ollen arvioitaessa todellista jäsenmäärää olisi ehkä syytä käyttää maailman keskimääräistä syntyvyyttä korkeampaa arvoa kuvaamaan mormonien syntyvyyttä. Utahin ja USA:n lukujen perusteella mormonien syntyvyyden voisi arvioida olevan noin 29% korkeampi kuin ympäröivässä yhteiskunnassa. Arviolla korjattu mormonien syntyvyys olisi siis 23,8/1000 ja laskettu arvio kirkon jäsemäärästä jäisi noin 4,8 miljoonaan. Todelliset luvut tiedetään ainoastaan kirkon pääkonttorilla, jos sielläkään. Selvää kuitenkin on ettei ilmoitettu jäsemäärä vastaa todellisuutta ja kirkko uskottelee itsellään olevan noin kolminkertainen määrä jäseniä mitä sillä todellisuudessa on. Ilmeisesti kyseessä on kirkon johdon taholta halu luoda jäsenistöön mielikuvia mahtavammasta kirkosta ja vuodesta toiseen raportoitavilla kasvuluvuilla illuusio Jumalan työn edistymisestä vaikka tilastojen tarkempi tarkastelu antaa osviittaa päinvastaisesta trendistä.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kulttiretoriikkaa "Mormonstyle"

Lokakuun 2014 yleiskonferenssin pahimmat sammakot päästi ilmoille apostoli Neil L. Andersen. Puheensa alussa Neil Andersen maalailee perinteiseen MAP-kirkon tyyliin marttyyrikuvaa Joseph Smithistä vertaamalla tätä Paavaliin ja Jeesukseen ja kuinka tämä puhtoinen profeetta joutui jo elämänsä aikana kärsimään vakavista vainoista Jumalalta saamansa tehtävän takia. Tästä Neil rakentaa aasinsiltaa nykypäivän tietoyhteiskuntaa ja kriitikoita vastaan. Sytytettyään tulilangan hän lopulta pudottaa virittelemänsä pommin:
"We are especially saddened when someone who once revered Joseph retreats from his or her conviction and then maligns the prophet. “Studying the church through the eyes of its defectors,” Elder Neil A. Maxwell once said, “is like interviewing Judas to understand Jesus.  Defectors always tell us more about themselves than about that which they have departed.” "
Neil Andersen rinnastaa kirkosta lähteneet Juudakseen, Jeesuksen pettäneeseen Raamatun hahmoon, jota vihataan jopa siinä määrin, että Suomessa ei voi edes nimetä lastaan Juudakseksi koska nimi saattaisia aiheuttaa lapselle haittaa. Rinnastamalla kirkosta lähteneet kavaltajiksi ja pettureiksi Neil Andersen turvautuu varsin perinteiseen kulttijohtajan retoriikkaan uhaksi kokemaansa tahoa kohtaan. Rinnastuksen pyrkimyksenä tällä suoralla henkilöhyökkäyksellä on yksinomaa kääntää uskollisten seuraajien viha näitä pettureita ja kavaltajia kohtaan.

Räikeimmän hyökkäyksensä jälkeen Neil Andersen kohdistaa pyhän taistelunsa Internetin tietolähteitä kohtaan. Neil Andersen kertoo kuinka hän joitakin vuosia sitten oli lukenut Internetistä Martin Harrisin nimiin kirjoitetusta kirjeestä ja kuinka jotkut jäsenet erosivat tämän myöhemmin väärennökseksi paljastuneen kirjeen takia "liian hätäisesti". Andersen ei puheessaan kuitenkaan mainitse niitä syitä miksi nämä ihmiset jättivät kirkon tuon kirjeen seurauksena vaan jättää puheestaan pois merkittäviä tiedonmuruja valaessaan valheellista kuvaa kuulijoiden mieliin. Kirje, johon Neil Andersen puheessaan viittaa, tunnetaan paremmin Salamanterikirjeenä, jonka väärentäjä Mark Hoffman tekaisi ja jolla hän huijasi MAP-kirkon johtajia. MAP-kirkon johtajat,  mm. Kimball ja Hinckley, olivat vakuuttuneita kirjeen aitoudesta ja Dallin Oaks puolusti kirjeen autenttisuutta aina siihen asti kunnes Mark Hoffman myönsi väärentäneensä kirjeen. Neil Andersen voimistaa tätä väärää kuvaa toteamalla kuinka uutisissakin esiintyviin tietoihin tulee aina suhtautua epäilevästi, mutta kirkon profeettojen todistukseen voi aina luottaa. Andersen puheessaan vääristää tapauksen kuulijalle täysin päälaelleen. Salamanterikirjeen tapauksessa juuri kirkosta lähteneet kriitikot olivat ne jotka ilmaisivat epäilyksensä salamanterikirjeen alkuperästä toisin kuin MAP-kirkon johtajat, joita Hoffman vei kuin pässiä narussa. Salamanterikirjeen takia kirkosta lähteneet tuskin lähtivät väärennetyn kirjeen sisällön takia "liian hätäisesti" kuten Neil Andersen maalailee, salamanterikirjeen takia kirkosta eronneet ennemminkin lähtivät juuri sen takia, että kirkon profeettoja huijattiin ja heidän todistuksensa asiasta oli väärässä, siis juuri niiden henkilöiden todistus joiden todistuksen oikeellisuuteen Andersenin mukaan voimme aina luottaa.

Tämän jälkeen Andersen jatkaa kuinka kriitikoiden kirjoittamat asiat Joseph Smithistä voivat olla täysin kontekstistaan irroitettuja. Luonnollisesti jokaisen on osattava olla kriittinen tietolähteidensä kanssa ja varsinkin kun kyseessä on Neil Andersenin kaltaiset ihmiset, joiden juuri edellä todettiin vääristävän ja suoranaisesti valehtelevan kuulijoilleen. En ihan äkkiseltään keksi lähihistoriasta tapausta, jossa yhtä räikeästi irrotetaan asioita asiayhteyksistään ja käytetään valheellisen kuvan muodostamisessa kuin Neil Andersen omassa puheessaan tekee salamanterikirjeeseen liittyen.

..ja näin toimivat oikeat "Jumalan apostolit."

tiistai 8. huhtikuuta 2014

MAP-kirkon tilastot 2013

Viikonloppuna järjestettiin jälleen Utahissa puolivuosittainen mormonikirkon yleiskonferenssi. Kevään konferensseissa kirkko julkaisee perinteisesti myös tilastojaan. Tuttuun tapaansa kirkko julkaisi tilastot ilman vertailukohtia ja joitain kriittisiä tunnuslukuja. Jonkinlaisen kokonaiskuvan hahmottamiseksi joutuukin valjastamaan oman laskentataitonsa ja kaivelemaan edellisten vuosien raportteja käsiinsä.

Suurin huomioarvo tämän vuoden raportin luvuissa kohdentuukin luonnollisesti lähetytyöntekijöiden määrään, joka on noussut edellisen vuoden 59 tuhannesta 83 tuhanteen. Nousua siis huikeat 40% edelliseen vuoteen nähden. Tämä nousu on seurausta MAP-kirkon alennetusta lähetystyöhön kelpuutettavien nuorten ikärajasta, mikä on saanut entistä nuoremmat lähtemään "palvelemaan". Merkittävä määrällinen nousu ei kuitenkaan näytä tehonneen kirkon toivomalla tavalla sillä uusia käännynnäisiä tämä lukumääräisesti kasvanut armeija onnistui saalistamaan 282 945, joka ei ole kuin kymmenen tuhatta enemmän kuin edellisenä vuonna ja vain tuhat enemmän kuin vuonna 2011. Lähetyskenttien miehittäminen suuremmalla joukolla ilmeisen tehottomia nuoria mormonilähetyssaarnaajia näyttääkin lähinnä synkältä sillä vuosi 2013 jää historiankirjoihin vuotena, jona oli ennätyksellinen määrä lähetystyöntekijäkuolemia. Lähettämällä entistä kypsymättömämpiä nuoria käännytystyöhön ja vielä lisäämällä määrää on luonnollista, että myös kuolemia osuu kohdalle entistä enemmän.

Tilastot kertovatkin karua tarinaa kuinka uusia jäseniä ei tule, mutta nuoria kuolee enemmän ja täysin turhaan. Ikävää puristusta rinnassa ei myöskään helpota tieto siitä kuinka nuorten ikärajan laskun lähetystyöntekijöitä hetkellisesti lisäävä vaikutus tulee jäämään lyhytaikaiseksi. Ikäryhmien päällekkäisyyksien tasaantuessa lähetystyöntekijöiden määrä oletettavasti asettuu suunnilleen samalle tasolle kuin se oli ennen ikärajan alentamista, jolloin MAP-kirkon lähetystyöarmeija ei määrällisesti enää tule olemaan suurempi, mutta sen sijaan keski-iältään nuorempi. Nuorempi lähetystyöntekijöiden keski-ikä taas edelleen tarkoittaa kasvanutta onnettomuusriskiä saarnaajapopulaatiossa, joten on varsin todennäköistä, että ainoa mitä lähetystyöikärajan muutoksella MAP-kirkossa tullaan tilastollisesti saamaan on pysyvästi korkeampi määrä kuolleita ja vakavasti loukkaantuneita lähetystyöntekijöitä vuosittain.

Lääkkeeksi tähän ikävään tilastoon olisi luonnollisesti tarjolla se, ettei kypsymättömiä nuoria lähetetä käännyttämään maailmaa. Ikärajan nosto takaisin tarkoittaisi kuitenkin muutaman vuoden kokonaisvaltaista supistumaa lähetyskentillä, sillä kirkko joutuisi odottelemaan nostetun ikärajan takia nuorien kasvamista, ja ainakin lähetystyöponnistelujen osittaista lakkauttamista ylimenokauden ajaksi. Lisäksi MAP-kirkon johto joutuisi myöntämään virheensä, eikä "täydellisessä" MAP-kirkossa ole sellaista kulttuuria tai rakenteita jotka "jumalten ilmoitusta" saavien johtajien tekemien virheiden myöntämisen tekisi mahdolliseksi. Virheiden myöntämisen ja asian korjaamisen sijaan onkin siis odotettavissa sitä samaa vanhaa illuusion suitsutusta kuinka kaikki on hyvin ja tuloksia tulee, vaikka tilastot kertovat toisenlaista tarinaa.

MAP-kirkko ilmoitti uusien lasten määräksi 115 486, joka oli seitsemän tuhatta vähemmän kuin edellisenä vuonna eli laskua noin 5,5%. CIA factbookin mukaan maailman syntyvyydeksi vuodelle 2014 on arvioitu 18,9/1000 ihmistä kohden, joten laskennallisesti näiden lukujen avulla arvio mormonikirkon todellisesta jäsenmäärästä on noin 6,11 miljoonaa kirkon ilmoittaman yli 15 miljoonan sijaan. Loput kirkon tilastoissa kummittelevat noin 9 miljoonaa jäsentä eivät näytä olevan kiinnostuneita MAP-kirkon toiminnasta tai palveluista edes siinä määrin, että haluaisivat antaa kirkon tietoon lastensa syntymiä.

Kuolleita ja eronneitahan MAP-kirkko ei ilmoita suoraan vaan tämä luku on myös laskettava itse vertailemalla nyt ilmoitettuja lukua edellisen vuoden lukuihin. Vuonna 2013 kuolleita ja eronneita oli kirkon ilmoittamien lukujen mukaan laskettuna 98 876 eli noin 0,65% kirkon ilmoittamasta kokonaisjäsenmäärästä. Maailman keskimääräinen kuolleisuus vuonna 2013 arvioitiin taas olleen 0,8%. MAP-kirkon ilmoittamista luvuista laskettu poistuma, joka siis sisältää kuolleet ja kirkosta eronneet, kertoo kuinka MAP-kirkon tilastokirjanpidossa on edelleen pahemman luokan puutteita tai suoranaista vääristelyä ja valehtelua. MAP-kirkon julkaisemiin lukuihin omasta kasvustaan ei siis voi edelleenkään luottaa, eikä viimeksi kulunut vuosi tuonut tältäkään osin parannuksia MAP-kirkon toimintatapoihin ja avoimmuuteen.