Heroiinitsunami on vallannut Salt Lake Cityn

Salt Lake City ja Utah, mormonienemmistöinen osavaltio, ei ole ehkä se ensimmäinen paikka maailmassa, jonka ihmiset yhdistävät vakavaksi huumeongelma-alueeksi. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että USA:n osavaltioista juuri Utahissa kuolee vuosittain viidenneksi eniten ihmisiä lääkkeiden ja huumeiden yliannostukseen.

Toukokuussa 2016 The Guardian julkaisi ongelmaa käsittelevän artikkelin. Artikkelissa todetaan mm:

• Kolmasosalle Utahin aikuisväestöstä on määrätty opiaattipohjaisia kipulääkkeitä
• Joka päivä Utahissa joku kuolee reseptilääkkeiden yliannostukseen, ongelma on kasvanut 400% vuoden 2000 jälkeen, ja heroiinikuolemat lisäävät sitä edelleen puolella
• Monet jäävät koukkuun reseptilääkkeisiin
• Käyttö on yleistä myös mormonien keskuudessa ja usein jäsenet päätyvät käyttämään opioideja kirkon korkeiden suoritusvaatimusten seurauksena
• Reseptikipulääkkeet ovat kalliita ja kun samaan hintaan saa kadulta useamman annoksen heroiinia, jolla on sama vaikutus, niin monet päätyvät käyttämään lopulta heroiinia

Ongelmaan osasyylliseksi nimetään siis myös MAP-kirkko oppeineen ja käytäntöineen. Lisäksi aihetta käsitelleessä National Geographic:n ohjelmassa "DRUGS INC. Salt Lake Sinners" todetaan kuinka kirkon kulttuuri itseasiassa auttaa huumediilereitä pysyttelemään piilossa. Ohjelmassa, jopa haastateltiin kirkossa aktiivisena toimivaa pappeudenhaltijaa, joka omasta mielestään huumekaupallaan palvelee yhteisöä. Hän myös kertoo maksavansa huumekaupastaan kymmenyksiä.

On selvää kuinka kirkko yhteisössä, jossa jäsenillä on kovat paineet olla täydellisiä, kukaan ei halua puhua huumeongelmastaan. Kun kaikki vaikenevat ongelmista näyttääkseen täydellisiltä niin myös kaikki lain väärällä puolella liikuskelevat pystyvät toimimaan vapaammin. Vaikenemisen kulttuuri tekee lainvalvojan ja yhteisön puuttumisen ongelmiin vaikeammaksi. Kuten Salt Lake Sinners -ohjelmassakin haastatellut ambulanssikuljettajat totesivat niin usein perheet, jotka ovat soittaneet hätäpuhelun pelastaakseen yliannostuksen ottaneen perheenjäsenen hengen, pyrkivät peittelemään ongelmaa, mikä tekee uhrien auttamisesta monin verroin vaikeampaa.

Viime vuosina kirkon johtajat ovat useaan otteeseen yleiskonferensseissa puhuneet riippuvuuksista. En enää ihmettele miksi, Utahia vaivaa vakava riippuvuusepidemia. Pelkät puheet eivät kuitenkaan auta ongelmaan, jonka syntyä kirkko on itse edesauttanut opeillaan ja kulttuurillaan. Yksi avain muutokseen olisi, että kirkko höllentäisi jäsenille asettamiaan tasovaatimuksia ja tehtäväkuormaa. Utah, jonka imago monien suomalaisten jäsenten mielissä lähentelee paratiisia, näyttää olevan melko synkkä paikka, jonne Meksikosta huumekartellien kuriireilla on lyhyt matka.

Manipuloivasta uskonyhteisöstä lähteminen

Uskontojen uhrien tuki ry:ssä (UUT) tiedetään hyvin kuinka manipuloivasta uskonyhteisöstä lähteminen on vaikeaa. Kirjoitin jo vuonna 2013 Heli Karjalaisen pro gradusta, jossa Karjalainen totesi lähtemisen olleen niin vaikeaa, etteivät lähtijät toivoisi kenenkään kokevan vastaavaa. Uskonyhteisöstä irtaantumimisen vaikeutta voidaan tarkastella monellakin tasolla.

Maslow'n tarvehierarkia on psykologinen teoria, jonka mukaan ihmisellä on perustarpeet, jotka tulee tyydyttää riittävissä määrin.

Alimpana perustarpeista on fyysiseen hyvinvointiin liittyvät tarpeet: ruoka, hengitysilma jne. Suraavalla tasolla turvallisuuteen liittyvät tarpeet: suoja ja vaatteet jne. Kolmannella tasolta löytyy sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyviä tarpeita: rakkaus ja yhteenkuuluvuus. Ylimmän kahden tason tarpeet liittyvät itsetuntoon ja itsensä toteuttamiseen.

Kolmannelta tasolta Maslow'n teoriaa kuvaavasta pyramidista löytyy uskonyhteisöjen kannalta merkittävät rakkaus ja yhteenkuuluvuus, joita uskonyhteisöt väittävät pystyvänsä tarjoamaan. Lähtiessään yhteisöstä jäsen menettää siis vähintään yhden Maslow'n perustarve-elementin, mahdollisesti useampia jos on asunut yhteisössä tai alueella, jossa yhteisön jäsenten määrä muodostaa huomattavan enemmistön. Vakavimmissa tapauksissa, joista olen lukenut Internetin keskustelupalstoilla, mm. nuoret ovat kertoneet kuinka heidät on heitetty kodistaan kadulle tai kuinka yhteisöön kuuluva esimies on antanut potkut sen jälkeen kun henkilö on jättänyt yhteisön. Tunnettu exmormoni Tom Phillips kertoi Mormonstories podcastissa hänen perheensä käytännössä hylänneen hänet uskonkriisin jälkimainingeissa.

Yhteisöstä lähtemistä vaikeuttavat myös jäsenen yhteisön hyväksi tekemät uhraukset. Mitä enemmän jäsen on uhrannut aikaa ja resursseja sitä vaikeampaa hänen on myöntää itselleen tulleensa huijatuksi. Kyse on eräänlaisesta itsepetoksesta, jossa henkilö ei kykene myöntämään itselleen kuinka hänen kyvyssään tulkita todellisuutta voisi olla jotain pielessä ja mitä enemmän uhraa sen vaikeammaksi totuuden myöntäminen itselle tulee. Yhteisölle uhratut aika ja resurssit voidaankin nähdä vaikuttavina avaintekijöinä jäsenen itsetunnolle ja itsensä toteuttamiselle jolloin ne asettuvat Maslow'n teorian ylimmille tasoille.

Kolmas lähtemistä vaiketuttava tekijä on usein yhteisön vihamielinen suhtautuminen ulkomaailmaan. Me vastaan muut -ajattelun, elitismin, mustavalkoisen ajattelun sekä mystisen manipuloinnin seurauksena yhteisön jäsenen mieltä kaihertaa jatkuvat pelot ulkopuolisen maailman vaarallisuudesta ja pahuudesta. Maailman pahuuden ohella jäsen saattaa pelätä myös itsenäistä päätöksentekoa ja vastuun ottamista sekä niiden mukanaan tuomaa epävarmuutta ja ajoittaista epäonnistumista. Tuttu ja turvalliseksi koettu yhteisö, jonka säännöt ja johtajat tarkkaan määrittelevät oikeat ja väärät tavat toimia ja ajatella, asettavat jäsenen tarkasti kontrolloituun muottiin. Muotin murtuessa vaihtoehtojen määrä ja valintatilanteissa koettava epävarmuus voi heijastua pelkona kaoottiselta vaikuttavaa maailmaa kohtaan. Nämä pelot heijastuvat myös suoraan Maslow'n teoriaan ihmisen perustarpeista asettaen yhteisöstä lähtijän kokemuksen turvallisuusdesta kyseenalaiseksi.

Haitalliset uskonyhteisöt hyökkäävät uskonkriisiin ajautuneiden ja yhteisön jättävien perustarpeita vastaan ja jäsenet ovat alati tämän uhan alla jos he päätyvät epäilemään yhteisön oppeja. Jäsenen hyvinvointi perustarpeiden osalta voi siten olla riippuvainen yhteisön jäsenyydestä yhteisön saatua otteen yhdestä tai useammasta perustarpeesta. Tarpeisiin kohdistuvien riippuuvuuksien synnyttämisen ohella on luonnollisesti myös hyvä muistaa vähän aikaa sitten julkaistu tutkimus uskonnon mahdollisia fysiologisia riippuvuuksia jäljittelevistä ominaisuuksista kun Utahin yliopistossa nuorille mormoneille tehdyissä aivokuvauksissa uskonnon harjoittamsen todettiin aktivoivan samoja palkitsemisalueita aivoissa kuin huumeet. Mielestäni onkin perusteltua todeta ihmisen, joka on ajautunut haitalliseen uskonyhteisöön, olevan riippuvainen yhteisöstä monella tasolla.

Joidenkin uskovaisten olen kuullut vertaavan yhteisöstä lähtemistä urheiluseurasta lähtemiseen, mutta on selvää kuinka tällaiset vertaukset ilmentävät jäsenten puutteellista ymmärrystä asian vakavuudesta. Lisäksi monet uskovaiset ilmaisevat suoranaista närkästystä ja vihamielisiä tunteita lähtijöitä kohtaan, etenkin jos nämä sattuvat esittämään kritiikkiä yhteisöä kohtaan. Tällaiset mielenilmaukset eivät luonnollisesti ole yhteisöstä erkaantuvan toipumista edistäviä vaan usein kasvattavat lähtijän kokemaa ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta.

Toipumisen kannalta tärkeää onkin ensimmäiseksi huomioida, että tarpeet tyydytetään riittävällä tasolla. Lähtevän jäsenen olisi hyvä löytää fysiologisten ja turvallisuuteen liittyvien tarpeiden ohella itselleen myös muita tarpeita tyydyttävät ratkaisut. UUT:n vertaistukiryhmät tarjoavat monille mahdollisuuden sosiaalisia tarpeita tyydyttävään kanssakäymiseen toisten samankaltaisia kokemuksia kokeneiden kanssa ja terapiasta voi saada apua uuden terveemmän identiteetin ja itsetunnon muodostamiseen. Uskonyhteisöön jäävien kovasti parjaama yhteisön kritisointi taas voidaan usein nähdä eräänlaisena kirjallisuusterapiana lähtijän kahlatessa läpi yhteisöä kriittisesti käsittelevää materiaalia ja jäsennellessään ajatuksiaan erinäisillä Internetin keskustelufoorumeilla ja blogeissa.

Mormonit aivokuvauksissa Utahissa

Utahin yliopistossa tutkitaan uskovaisten mormonien aivotoimintaa. Asia noteerattiin eilen suomalaisissakin medioissa ja siitä kirjoittivat mm. Helsingin Sanomat sekä Tekniikka ja Talous. Itse tutkimus julkaistiin Social Neuroscience -lehdessä. Tutkimuksen otanta oli varsin pieni, vain 19 mormonia, joten kovin laajoja johtopäätelmiä siitä ei voida vielä tehdä, mutta tulokset ovat luonnollisesti suuntaa-antavia. Tutkimuksessa todettiin koehenkilöiden aivoissa voimakasta aktiivisuutta samoilla mielihyväalueilla joissa huumeet, seksi ja uhkapelaaminen vaikuttavat. Tästä luonnollinen johtopäätelmä on, että mormonismi synnyttää riippuvuutta, vahvasti uskovaiset mormonit ovat siis riippuvaisia uskonnosta samoin kuin huumeriippuvaiset ovat riippuvaisia huumeistaan. Voisikin leikkisästi todeta, että uskovainen mormoni on jatkuvasti pienessä pöhnässä ja hänen kehonsa vaatii jatkuvasti lisää huumetta, joka tosin on tässä kohdin kehon itsensä tuottamia hormoneja.

Mormonismista erotessa kokemani vieroitusoireet ovat edelleen muistissa. Ne muistuttivat opiaattiriippuvaisen vieroitusoireita, joskaan en tietenkään pysty vertailemaan niiden voimakkuutta oikeisiin opiaattiriippuvaisten vieroitusoireisiin sillä en ole koskaan kokeillut opiaattihuumeita. Irti Huumeista ry kertoo sivullaan opiaattihuumeiden vieroitusoireita olevan kivut, pahoinvointi, kuume, vapina, kouristukset, hikoilu ja vilunväristykset ja ne monin kohdin vastaavat kokemiani vieroitusoireita. Social Neuroscience lehden julkaiseman tutkimuksen valossa syykin on mielestäni melko selvä. Uskonnollisuuden vaikuttaessa juuri samoilla aivoalueilla kuin huumeet ja uskonnosta riippuvaiseksi tulleen ihmisen lopettaessa uskonnon harjoittamisen voi seurauksena olla vastaavia vieroitusoireita kuin huumeistakin irti pyrkivillä. Huumeiden vieroitusoireet johtuvat pitkälti siitä, että keho ei saa enää hermostoon vaikuttavia aineita, jotka aktivoivat aivoissa opioidireseptoreita. Vastaavasti uskovaisen aivoissa kehon sisäisten opiaattien tuotanto kiihtyy uskonnon harjoittamisen seurauksena henkilö, jolla on vahva fysiologinen taipumus riippuvuuden kehittymiselle, lopettaessaan jokapäiväiset uskonnolliset harjoitteet hän kokee vastaavia riippuvuusoireita.

Samoin tämä toimii mahdollisesti myös käänteisesti. Erityisesti helluntailaisten kuulee usein kehuskelevan kuinka monet ovat päässeet irti huumeista tultuaan uskoon. Nämä ihmiset ovat arvatenkin korvanneet vain yhden riippuvuuden toisella. Uskonnon harjoittamisen synnyttämä mielihyvä on mitä ilmeisimmin näillä ihmisillä niin voimakas, että se kykenee korvaamaan huumeiden tuottaman mielihyvän tai ainakin lieventämään henkilön kokemia vieroitusoireita.

Onko uskontoon syntyvä riippuvuus sitten parempi kuin huumeriippuvuus? Riippuvuutta uskontoihin ei nähdä terveydenhuollossa ainakaan toistaiseksi merkittävänä ongelmana. Kyseessä on kuitenkin riippuvuus, joka pahimmillaan vaikuttaa hyvin negativiisesti yksilön elämään. Vaikka uskontoriippuvuuteen ei sisälly ns. rikollista elementtiä niin silti uskonnosta riippuvainen henkilö, jolle uskonto on kehittynyt pakkomielteeksi, aiheuttaa tuhoa ympäristössään samoin kuin huumeriippuvainenkin. Uskonnon hallitessa elämää se vaikuttaa ihmissuhteisiin ja normaaliin päivittäiseen toimintaan. Tästä meillä on kosolti esimerkkejä: Jehovan Todistajat karttavat liikkeestä lähteneitä, mormonien odotetaan maksavan 10% tuloistaan kirkolle jne. Uskonnolliset auktoriteetit ovat tämän uskontohuumeen diilereitä, jotka karismaattisella otteellaan kontrolloivat seuraajiensa hormonitoimintaa lietsoessaan uskonnollista hurmosta. Siinä sivussa heitä ei kiinnosta mitä se tekee näiden ihmisten perhesuhteille, niinkuin ei huumediilereitäkään kiinnosta. Uskontodiilereitä kiinnostaa vain, että raha virtaa diilerin suuntaan ja mitä voimakkaammin sen parempi.

Uskonnollinen manipulointi - Riippuvuuden synnyttäminen

Aini Linjakumpu kirjassaan "Uskonnon Varjot" jakaa uskonliikkeen jäsenet ensimmäisen polven käännynnäisiin ja myöhempiin kirkkoon syntyneisiin sukupolviin. Linjakumpu toteaa käännynnäisen ja yhtesöön syntyvän lapsen sosiaalistumisten poikkeavan toisistaan eikä varsinkaan yhteisöön syntyneillä lapsilla ole mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan kun liikkeen käytännöt, kieli ja oppi juurrutetaan lapseen jokapäiväisen kanssakäymisen välityksellä.

Uskonnollisen liikkeen kannalta yhteisön jäsenen sosiaalistaminen on väline, jolla rakennetaan perusta tämän kuuliaisuudelle yhteisöä kohtaan eli vallan ja hallinan kohteena olemiselle. (Uskonnon Varjot s. 90)

Monet kultit pyrkivät tuhoamaan jäsentensä yhteisön ulkopuolelle jäävät sosiaaliset verkostot sosiaalistaessaan uusia jäseniä synnyttääkseen riippuvuuden yhteisöön. Joissain kulteissa jäsenet elävät täysin suljetuissa yhteisöissä, joissa jäsenet ovat täysin riippuvaisia kultista asunnon, ravinnon ja sosiaalisten tarpeiden osalta. Mormonikirkossa rohkaistaan omavaraisuuteen maallisissa asioissa, joten pintapuolisesti voi näyttää siltä, että pyrkimystä vastaavan riippuvuussuhteen synnyttämiseen ei olisi. Todellisuudessa MAP-kirkossa riippuvuussuhde yhteisön ja jäsenen välille pyritään muodostamaan yhtälailla kuin kulteissa, joissa jäsenet asuvat yhteisön sisällä. Ulkopuolelle jäävät ystävät, sukulaiset ja sidosryhmät nähdään haitallisina jäsenen kehittymiselle ja mikäli ulkopuolelle jäävät eivät myös kiinnostu yhteisöstä niin johtajat rohkaisevat välttämään sellaisten seuraa.

Kun pyrit ystävystymään muiden kanssa, älä tingi tasovaatimuk­sistasi. Jos ystäväsi kehottavat sinua tekemään sellaista, mikä on väärin, puolusta sinä oikeaa, vaikka tekisitkin sen yksin. Sinun täytyy ehkä etsiä toisia ystäviä, jotka tukevat sinua käskyjen pitä­misessä. (Nuorten Voimaksi s.16)

Ulkopuolisten sidosryhmien muokkauksen tarkoituksena on synnyttää jäsenen ja yhteisön välinen riippuvuussuhde ja näin tehdä irtaantuminen mahdollisimman vaikeaksi.

MAP-kirkossa painotetaan voimakkaasti jäsenen kelvollisuutta. Kerrataan siis mitä jo edellisessä tekstissäni lainaama Pyhien Kirjoitusten Oppaan määrittely kelvollisuudelle sanoo:

Kelvollisuus
Katso myös Vanhurskaus.

Henkilökohtainen vanhurskaus ja arvollisuus Jumalan ja hänen nimittämiensä johtajien silmissä.

Kelvollisuuden ehtona on jäsenen kirkon johtajilta saama hyväksyntä ja vaakakupin toisella puolella epäkelvollista kohtaava mahdollinen erottaminen ja hengellinen itsemurha. Lievemmissä tapauksissa epäkelvollinen jäsen ottaa riskin joutua yhteisön sylkykupiksi, joka voi saada hänet tuntemaan voimakasta kipua sosiaalisen hyljeksinnän seurauksena kuten kirjoitin aiemmin sosiaalisen paineen yhteydessä. Sosiaalisten verkostojen ollessa pääasiallisesti kirkkokeskeisiä, kun ulkopuoliset verkostot on minimoitu, jäsentä uhkaa myös merkittävän sosiaalisen verkoston katoaminen jos hän päättäisi lähteä kirkosta.

Ongelma on voimakkain luonnollisesi mormonismin ydinalueilla Utahissa, Idahossa ja Arizonassa, joissa jäsenen ja yhteisön riippuvuussuhde ulottuu myös jäsenen fyysiseen hyvinvointiin. Kirkon ydinalueilla jäsenen status kirkossa määrittelee usein millaisia työmahdollisuuksia hänelle on tarjolla, eikä avoin kirkosta lähteneiden syrjintäkään ole aivan tuntematonta. BYU:ssa opiskelevalta evätään opiskelupaikka yliopistossa jos hänen seurakuntansa piispa ei anna suositusta. Kirkosta eronnut opiskelija menettää automaattisesti kampusasuntonsa, mahdollisen työpaikkansa yliopistolla ja opiskeluoikeuden kun BYU katsoo hänen rikkovan kunniakoodia erotessaan kirkosta. Ihmisten tulevaisuus ja fyysinen hyvinvointi voi siis olla mormonismin ydinalueilla, varsinkin kirkon palkkalistoilla olevilla, täysin verrattavalla tavalla riippuvainen heidän statuksestaan kirkossa kuin mitä muissa kulttiyhteisössä elävilläkin.

Mormonikirkon ydinyksiköksi määrittelemä perhe vastaa pienessä mittakaavassa myös kulttiyhteisöä. Perheen arjen ajankäyttöä ja käyttäytymistä kotona rytmittävät kirkon opit ja käytännöt luovat kotiin miljöökontrolloidun kulttiympäristön, jossa perheen jäsenet elävät ja valvovat toisiaan. Kodin miljöökontrolli määrittelee voimakkaasti perheen arkea ja vahvistaa jäsenten riippuvuussuhdetta kirkkoon. Kodin miljöötä myös tarkkaillaan ulkopuolelta jäsenten suorittamien kotiopetuksen ja kotikäyntien muodossa sekä säännöllisillä seurakunnan johtajien haastatteluilla.

Margaret Singer toteaa kirjassaan "Cults in Our Midst" vapaasti suomennettuna jotakuinkin näin:

Kulttikokemuksen ja kaikkien vaikutusten kautta syntyy valvottu riippuvuus. Olet saattanut olla täysin autonominen ja riippumaton yksilö, mutta jonkin ajan kuluttua, vaikka et ehkä ole sitä valmis myöntämään, sinusta tulee täysin riippuvainen ryhmästä sosiaalisten tarpeidesi, perheesi tarpeiden, minäkuvasi ja selviytymisesi suhteen. Asteittain sinulle kerrotaan mitä sinun tulee päivittäin tehdä ja niin sinä taannut. Sinusta tulee lapsenkaltainen, jolle itsenäinen toiminta on täysin hämmentävää ja sietämättömän raskasta.

Steven Hassan kommentoi kirjassaan "Releasing Bonds" taannuttavia tekniikoita vapaasti suomennettuna seuraavasti:

Jäsenhankinnan ja indoktrinoinnin yhteydessä kultin jäsenet tekevät yhteisiä aktiviteetteja - kuten istuvat nuotiopiirissä, näyttelevät sketsejä, pelaavat pelejä ja laulavat lauluja - joka palauttaa rekrytoitavan lapsenkaltaiseen tilaan. Johtajat kannustavat jäseniä puhumaan siitä mitä he ajattelivat ja tunsivat ollessaan pieniä lapsia.

Vastaavasti mormoneja kehotetaan toistuvasti kuinka heidän uskonsa tulisi olla lapsenkaltaista. Jäsenille opetetaan kuinka he ovat taivaallisen isän rakastettuja lapsia ja kuinka heidän on alistuttava hänen ohjaukseensa, kuten lapset alistuvat omien vanhempiensa ohjaukseen. Tämä asettaa aikuisen riippuvaiseen mielentilaan ja muodostaa epätasapainoinen valtasuhteen, jossa kirkko ja sen johtajat ovat asioista päättäviä aikusia ja jäsenet lapsia. Malliesimerkin tästä opetuksesta tarjosi huhtikuun 2011 konferenssissa Jean A. Stevens puheessaan "Tulkaa Pienen Lapsen Kaltaiseksi":

Nämä lapset ovat esimerkkinä joistakin lapsenkaltaisista luonteenpiirteistä, joita meidän täytyy saada tai löytää uudelleen itsestämme päästäksemme taivasten valtakuntaan. He ovat puhtaita henkiä, joita maailma ei ole tahrannut – oppivaisia ja täynnä uskoa. Ei ole mikään ihme, että Vapahtaja rakastaa ja pitää arvossa pieniä lapsia aivan erityisesti.

Viesti on selvä: "Jäsenen odotetaan taantuvan lapsenkaltaiseksi, joka tarvitsee jatkuvaa ohjausta ja talutusta." Jäsen ei voi koskaan saavuttaa tavoitteitaan itsenäisesti vaan tarvitsee siihen aina opastusta. Kirkko tarjoaa toivoa täydellisyyden saavuttamiseen, mutta samalla siihen on liitetty aina suuri ja epävarma uskoon, alistumiseen ja tottelevaisuuteen sidottu ehdollisuus. Kristuksen kärsimyksen varaan rakennettu taivaallisen isän rakkaudenosoitus asettaa jäsenen ikuisen velkataakan alle ja sitä toistellaan puhujapöntöstä yhä uudelleen ja uudelleen. Velka, jota kukaan ei voi maksaa kokonaisuudessaan takaisin, synnyttää loputtoman riippuvuuden kun vaa-an toisella puolella uhkaa kadotus.

Lisää riippuvuutta synnyttävä tekniikka on karsia jäsenen luottamusta kykyysä havainnoida maailmaa. Jäsenen menettäessä luottamuksen omaan harkintakykyynsä hän tarvitsee kultin ohjeita ajatteluun ja jokapäiväisten päätösten tekemiseen. Monet jäsenet ja etenkin nuoret käyttävät VO -sormuksia (valitse oikein) muistuttamaan kuinka kaikilla heidän tekemillään päätöksillä voi olla ikuisia seurauksia. Vastaavasti temppeliendaumentin saaneet mormonit käyttävät garmentteja, pyhiä alasasuja, muistuttamaan temppelissä vannomistaan valoista. Oppikirjoissa ja puheissa kerrotaan tarinoita, joissa jopa pienet ja harmittomat kirosanat voivat aiheuttaa jonkun toisen eron kirkosta huonon esimerkin takia. Nuoresta alkaen jäsenen harteille kerätään painavaa taakkaa ja vastuuta, ei vain omasta vaan myös, toisten pelastumisesta, mikä saa luonnollisesti mielen pelkäämään itseään. Eväiksi kirkko tarjoaa pyhien kirjoitusten lukua, rukoilua ja Pyhän Hengen vaikutuksen kuulostelua. Jäsenille siis lupaillaan kuinka tunne-elämyksiä ja kirkon johtajia seuraamlla he voivat "tietää totuuden," ja itsenäistä harkintaa tulee varoa kuten Kesäkuun 2008 Liahonassa julkaistu ensimmäisen presidenttikunnan viesti alleviivaa:

Joskus saamme neuvoja, joita emme voi ymmärtää tai jotka eivät näytä soveltuvan meille, vaikka olemme rukoilleet ja ajatelleet paljon. Älkää hylätkö neuvoa, vaan pitäkää se mielessänne. Jos joku, johon luotatte, ojentaisi teille jotakin, mikä näyttäisi pelkältä hiekalta, ja lupaisi, että siinä on kultaa, teidän olisi viisasta pitää sitä vähän aikaa käsissänne ja ravistella sitä varovaisesti. Aina kun olen tehnyt niin profeetan neuvoille, kultahippuja on ruvennut ilmestymään jonkin ajan kuluttua, ja olen ollut kiitollinen.

Vaikka siis kirkon johtajien antamat ohjeet ja neuvot tuntuvat vääriltä niin niihin on syytä aina luottaa oman harkintakyvyn sijaan. Jäsenen ei tule luottaa omaan kykyynsä tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä, mikäli ne ovat ristiriidassa kirkon johtajien päätösten kanssa. Jäsenen jokapäiväisestä elämästä tulee riippuvainen kirkon johtajien ohjeista ja neuvoista.

Mitä enemmän jäsen saadaan irtaantumaan itsenäisistä ajatuksistaan ja päätöksenteosta sitä enemmän hän myös kadottaa otteensa siitä mikä on oikein ja väärin. Lopulta jäsen saattaa päätyä mielentilaan jossa ei enää ole merkitystä onko jokin oikein tai väärin vaan ainoastaan mitä mieltä kirkon johtajat asiasta ovat. Jäsenen kadottaessa oman moraalikompassinsa hänen suhteensa yhteisön ulkopuoliseen maailmaan muuttuu merkittävästi kielteisempään suuntaan, koska ulkopuolisten moraalikäsitysten mukaan kirkon johtajat eivät ole oikeassa kovinkaan usein.