Itsesaastutus

Muutaman viime päivän aikana media on parissa jutussa nostanut esiin Jehovan todistajien seksuaalisuutta kontrolloivat käytänteet. Ensin aiheeseen tarttui Iltalehti ja pari päivää myöhemmin Iltasanomat. Molemmat artikkelit nostavat esiin Jari-Pekka Peltoniemen kommentin, kuinka seksuaalisuuden kontrollointi kuuluu osana yhteisön vallan käyttöä. Jehovan todistajien Suomen haarakonttorin tiedottaja Veikko Leinonen kommentoi taas Peltoniemen sanomisia Iltasanomissa näin:

Peltoniemi sanoo, että tällainen seksuaalisuuteen puuttuminen on jäseniin kohdistettua vallankäyttöä Jehovan todistajien yhteisössä. Mitä ajatuksia tämä herättää?
– Tämä on Peltoniemen visio. Se, että Peltoniemi menee näin sanomaan on vain mielipide.

Leinonen yrittää lakaista Peltoniemen argumentin esittämällä väitteen, että kyseessä on "Peltoniemen visio ja mielipide." Leinonen yrittää siis sivuuttaa esitetyn argumentin vähättelemällä puuttumatta itse argumenttiin mitenkään.

Peltoniemen esittämällä argumentilla on kuitenkin takanaan kattava psykologien vuosikymmenten aikana tuottama tutkimusaineisto. Kulttien mielenmuokkausmenetelmiä tutkinut Steven Hassan muotoili BITE -mallin, joka perustuu Robert Jay Liftonin, Margaret Singerin ja Louis Jaylon Westin aivopesututkimusten perusteella muotoilemiin teorioihin. BITE-malli kuvaa kuinka yhteisö kontrolloi jäseniään käytöksen (B), tiedon (I), ajatusten (T) ja tunteiden (E) hallinnan avulla. Yhteisön kontrolli on tuhoisaa, kun BITE-mallin komponentteja käytetään tavalla, joka synnyttää riippuvuutta ja edellyttää jäseneltä uskollisuutta.

Leinosen vähättelemä argumentti seksuaalisuuden kontrolloinnista vallankäytön välineenä sijoittuu BITE-mallissa käyttäytymisen hallintaan. Määrittelemällä masturboinnin itsesaastutukseksi yhteisö määrittelee jäsenten seksuaalisuudelle rajoja, joiden ylittäminen on syntiä ja siten synnyttää voimakasta häpeää. Syntyvä häpeäkierre muokkaa jäsenen ajattelua ja käyttäytymistä. Pahimmassa tapauksessa seksuaalisuuteen ulottuva kontrolli murtaa uhrin itsetunnon kun omia biologiasia viettejään ei pääse pakoon ja tätä kommentoi Iltalehden artikkelissa lastenpsykiatriaan erikoistuva lääkäri Riikka Riihonen:

Riihosen mukaan pilkuntarkat ja yksityiskohtaiset seksuaalisuutta ja ruumiillista puhtautta koskevat säännöt voivat aiheuttaa ahdistusta kasvavissa lapsissa ja nuorissa, osittain siksi, että heidän näkökulmastaan voi olla lähes mahdotonta pitää kaikista säännöistä kiinni.

Kyseessä on siis jopa mahdottomaksi muodostuva tasovaatimus, häpeäautomaatti, jolla yhteisö järjestelmällisesti pyrkii murtamaan jäsenensä itsetunnon. Itseluottamuksensa kadottanut uhri tulee lopulta riippuvaiseksi yhteisön tarjoamasta informaatiosta (I), joka kertoo hänelle, miten tulee käyttäytyä (B), ajatella (T) ja tuntea (E).

Peltoniemen mielipiteelle löytyy siis vankat perusteet psykologien viime vuosikymmenten tutkimuksista, eikä kyseessä ole "vain Peltoniemen visio tai mielipide."

Vastaavia käytänteitä ja tasovaatimuksia on käytössä monissa muissakin uskonyhteisöissä, myös mormonikirkossa. Sukupuolisiveellinen puhtaus korostuu monissa kohdin MAP-kirkon oppimateriaaleja ja puhtautta valvotaan aktiivisesti seurakunnissa. Piispat haastattelevat tasaisin väliajoin mormoninuoria kysellen seksuaaliseen aktiivisuuteen liittyvistä asioista. Vuonna 2014 mormonikirkon omistamassa BYU Idahossa tehtiin jopa video, jossa kehotettiin nuoria valvomaan ja puuttumaan toisten nuorten seksuaalisuuteen.

Seksuaalisuus ja omaan kehoon liittyvät asiat ovat väestöliiton seksuaalioikeuksia käsittelevän julkaisun mukaan olennainen osa ihmisen sosiaalista todellisuutta. Oman seksuaalisuuden toteuttaminen muodostaa merkittävän osan ihmisen identiteettiä. Puuttumalla jäsenten seksuaalioikeuksiin ja asettamalla mielivaltaisia tasovaatimuksia seksuaalisuuteen liittyen yhteisö kontrolloi jäsentensä identiteettiä. Yhteisön sääntöjen ja sosiaalisen paineen pakottamana identiteetti muovautuu, joko osittain tai kokonaan, yhteisön määrittelemäksi pseudoidentiteetiksi, joka jäljittelee sivupersoonahäiriötä ja voitaneen siten luokitella mielenterveydelliseksi häiriöksi.

Vähättelemällä näitä asioita ei voida lakaista maton alle. Jäsentensä identiteettiä kontrolloivat yhteisöt ovat haitallisia ja niiden toimintaan tulisi puuttua viranomaisten toimesta.

Henkistä terroria Kangasniemellä

Vain pari päivää sitten kirjoitin mormonismissa esiintyvästä hengellisestä väkivallasta. Tänään saimme mediasta malliesimerkin kuinka henkistä väkivaltaa esiintyy myös kansankirkossa. Iltalehti uutisoi tänään Kangasniemellä marssitusta Pride -kulkueesta ja siihen liittyvästä hengellisen väkivallan käytöstä näin.

Kirkkoherraa syytetään avioliiton häpäisemisestä ja homouden puolustamisesta. Syytökset esitettiin nimettömässä kirjeessä.

Hengellisen väkivallan kohteeksi on siis joutunut seurakunnan kirkkoherra, johon "joukoksi petettyjä seurakuntalaisia" itseään kutsuva taho kohdistaa nyt henkisen väkivaltansa. Samainen uutinen kertoo myös kulkueen järjestäjän joutuneen vielä astetta vakavamman hengellisen väkivallan ja suoran uhkailun kohteeksi.

Aiemmin alkukesästä järjestäjälle muun muassa soitettiin prepaid-liittymästä ja hänet uhattiin upottaa kivireppu selässä läheiseen Puulajärveen, jos tällaista kulkuetta järjestetään.

Tässäkin tapauksessa nimettömänä toiminut taho esitti laittoman uhkauksen uhkaamalla kulkueen järjestäjän henkeä. Uhkaaja oli mitä ilmeisimmin tietoinen, että hän rikkoo lakia, ja yrittää tehdä itsensä jäljittämisen mahdollisimman hankalaksi käyttämällä prepaid -liittymää. Sinälllään prepaid -liittymä ei ole mikään este tekijän henkilöllisyyden selvittämiseksi, sillä myös käytetystä puhelinlaitteesta jää jälki teletunnistetietoihin. Riippumatta siitä mikä SIM-kortti milloinkin ko. laitteessa on niin itse laite voidaan jäljittää suhteellisen helposti ja prepaid -liittymän käyttö vahvistaa käsitystä suunnitelmallisesta toiminnasta. Kyseessä ei ole mikään satunnainen päähänpisto, mikä  tekee rikoksesta astetta vakavamman, ja mikäli kävisi niin, että uhkailija vielä toteuttaisi uhkauksensa, rikosnimike olisi melko varmasti "murha."

Kangasniemen tapaus on mielestäni luokiteltavissa henkiseksi terrorismiksi. Terrorisoimalla ongelmalliseksi kokemiaan henkilöitä tai tahoja kiusaaja pyrkii lietsomaan pelkoa uhreihinsa ja näin vaikuttamaan heidän toimintaansa. Verhoamalla itsensä nimettömyyden hunnulla kiusaaja pyrkii pitämään uhrinsa epätietoisessa tilassa, mikä pahimmassa tapauksessa synnyttää uhrien mieleen vainoharhaisuutta myös täysin syyttömiä ihmisiä kohtaan.

Vaikka kyseessä on yksittäistapaus niin se on hyvin vakava sellainen. Tapaus paljastaa kuinka jotkin nykymaailman kehitykseen kielteisesti suhtautuvat henkilöt ovat valmiita myös kotoiseksi ja jokseenkin turvalliseksi mielletyssä kansankirkossa käyttämään järeitä hengellisen väkivallan keinoja omien näkemystensä pönkittämisessä. Heidän kohdallaan askel henkisestä terrorista astetta vakavampiin terrorismin muotoihin ei ole enää järin suuri.