Näytetään tekstit, joissa on tunniste oikeuskomiteat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oikeuskomiteat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Sharialakia Suomessa

24.4.2017 Iltasanomat uutisoi Suomen islamilaisen neuvoston (SINE) saaneen vuosina 2007-2014 yhteensä 450 000€ julkista tukea. Uutisessaan Iltasanomat toteaa:
Sekä vuoden 2011 että vuoden 2012 vuosikertomuksissa kerrotaan, että lautakunnan tehtävänä on valita tuomaristoelin avioliitto- ja avioeroasioihin ja ”muiden islamilaiseen lakiin liittyvien asioiden hoitamiseksi”.
Kyseessä on siis vastaava tuomioistuin, josta Jehovan Todistajiin liittyen on myös kohuttu parin viime vuoden aikana. Vuonna 2014 oikeusministeri Anna-Maija Henrikson totesi tällaisista oikeuselimistä hyvin suorasukaisesti:
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) on ilmaissut asiasta oman huolensa. Hänen mukaansa Suomessa ei voi olla kahta oikeusjärjestelmää.
Uskonyhteisöjen sisäisten oikeusistuinten olemassaolot on siis valtakunnan korkeimmalla tasolla todettu ongelmallisiksi, mutta silti tällaisia oikeusistuimia ylläpitäviä yhteisöjä on tuettu valtion varoista. Sisäisiin oikeusistuimiin liittyy myös merkittävä perus- ja ihmisoikeusongelma, koska sisäisten oikeusistuimien opetetaan uskonyhteisössä olevan maallisten lakien yläpuolella. Yhteisön jäsenen mieleen istutetaan siis uskomus kuinka yhteisön säännöt ovat korkeampiarvoisia kuin ympäröivän yhteiskunnan säännöt, josta seuraa etteivät yhteisön jäsenet aina pysty tunnistamaan milloin yhteisön johtajat menevät liian pitkälle ja ryhtyvät rajoittamaan jäsenten perus- ja ihmisoikeuksia.

Nyt ilmitulleen SINEn yhteydessä kyseessä on selkeä perus- ja ihmisoikeuksiin puuttuva elin kun se puuttuu jäsenten avioliitto ja avioeroasioihin ja muihin islamilaiseen lakiin liittyviin asioihin. Etenkin kun muistetaan taannoin TV:ssä esitetty dokumentti "Sharialakia Tanskassa" on nähdäkseni hyvin suuri riski, että Suomeen on muodostumassa, ellei ole jo muodostunut, vastaavia yhteisöjä kuin mitä Tanskassa. Tanskalaisessa dokumentissa kävi hyvin selväksi kuinka näiden ongelmallisten yhteisöjen jäseniä kehotetaan eristäytymään ympäröivästä yhteiskunnasta (miljöökontrolli) ja niissä vallitsee jyrkkä vastakkain asettelu oman sisäisen maailman ja pahan ulkoisen maailman välillä (me vastaan muut). Eristäytyminen ulkoisesta yhteiskunnasta synnyttää myös voimakkaan riippuvuuden (riippuvuuden synnyttäminen), mikä ylläpitää vahvaa sosiaalista painetta. Onkin selvää kuinka näistä yhteisöistä, mikäli niitä Suomeen on jo päässyt syntymään, on erittäin suurella riskillä kehkeytymässä haitallisia yhteisöjä. Yhteisöjen eristäytyminen kasvattaa myös riskiä jäsenten, etenkin nuorten, jotka tuntevat kouluissa ja kaduilla etteivät kuulu tähän yhteiskuntaan, radikalisoitumiseen, jonka on jo havaittu olevan ongelma kuten Ylen uutisoimasta Habiba Alin haastattelusta kävi ilmi.

Näihin ongelmiin on löydettävissä ratkaisu: Uskonyhteisöjen valvonta, jota mm. Uskontojen uhrien tuki ry ja lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ovat ehdottaneet tahoillaan. Uskonyhteisöjen perus- ja ihmisoikeusloukkauksiin on puututtava ja uskonyhteisöjen kanssa on tehtävä pitkäjänteistä yhteisötyötä näistä negatiivisista piirteistä eroon pääsemikseksi. Valvonta ja rakentava dialogi yhteiskunnan ja uskonyhteisöjen välillä kasvattaa yhteiskunnan koheesiota, mutta jos ongelmiin ei puututa riskit syrjäytymiseen ja radikalisoitumiseen haitallisten uskonyhteisöjen sisällä kasvavat, mikä taas synnyttää hajaannusta ja ristiriitoja yhteiskunnassa.

Uskonnonvapaus on henkilöoikeus, joka takaa jokaiselle ihmiselle vapauden uskoa haluamallaan tavalla. Uskonnonvapaus ei anna yhteisöille oikeutta toimia mielivaltaisesti maan lakeja ja hyviä tapoja halveksuen. Uskonnonvapauslain 7§ 2. momentti velvoittaa uskonyhteisöt kunnioittamaan perus- ja ihmisoikeuksia, joten perus- ja ihmisoikeuksia rajoittavat yhteisöjen sisäiset säännöt ja oikeudelliset tuomioelimet ovat laittomia, jonka seurauksena edellytykset puuttua yhteisöjen sisäisiin sääntöihin ovat nähdäkseni olemassa.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Uskonyhteisöjen oikeuskomiteat

Tämän viikon kuuma uutis- ja keskustelunaihe suomalaisessa uskontoskenessä on luonnollisesti Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistu artikkeli Jehovan Todistajien oikeuskomiteoiden langettamista karttamisrangaistuksista. Kun samaan aikaan Uskontojen Uhrien Tuki ry (UUT) julkaisi selvityksen, jonka mukaan Jehovan Todistajien oikeuskäytännöt rikkovat ihmisoikeuksia niin soppa onkin valmis.

Ensimmäisenä mediassa asiaa kommentoimaan pääsi kirkkoasioista vastaava sisäministeri Päivi Räsänen, joka aikookin ottaa aiheen tarkempaan käsittelyyn oikeusministeri Anna-Maija Henrikssonin kanssa. Oikeusministeri Henriksson kehotti ensitöikseen kaltoinkohdeltuja tekemään asiasta tutkintapyynnön, jotta poliisi voi selvittää onko lakeja rikottu. Lisää mediahuomiota aihe sai heti alkuviikosta maakuntalehdissä, joista Kavela nosti jutun pääkirjoituksen aiheeksi ja Lapin Kansassa uutista käsiteltiin mielipidesivulla. Suomalaisilla on toki vielä tuoreessa muistissa myös Lestadiolaisuudesta tutut hoitokokoukset, joissa syntisiä jäseniä on kyykytetty surutta ja nöyryytetty julkisesti. Mormoneilla on myös oma oikeusjärjestelmänsä jossa, samoin kuin Jehovan Todistajien tapauksessakin, kouluttamattomat maallikot puntaroivat kirkon opaskirjojen tuella sopivia rangaistuksia vakavista synneistä epäillyille henkilöille.

Ylikuormitettu poliisi ja syyttäjäviranomaiset taas eivät varmaankaan ole asiasta innoissaan. Vaikka rikoslain pykälissä henkinen pahoinpitely onkin mainittu rangaistavana tekona, niin suurempi kysymys kuuluu mihin viranomaisten tulisi vetää raja merkityksettömän ja merkittävän rikoksen välillä? Nykyisellään syyttäjäviranomainen voi lakien mukaan jättää rikoksesta syyttämättä mikäli rikoksen katsotaan olevan vähäinen. Suomalainen oikeusjärjestelmä kaipaakin kipeästi nyt ennakkotapausta jolla uskonnollisten yhteisöjen niskuroivia jäseniään vastaan harjoittama järjestelmällinen henkinen terrori suitsitaan ja pelisäännöt pitää saada kaikille selväksi. Kuinka vakavia henkisiä traumoja uskonyhteisöt saavat jäsenilleen aiheuttaa ennen kuin yhteiskunta puuttuu asiaan? Ylittääkö Jehovan Todistajien eronneille ja eroaville jäsenilleen langettavat karttamistuomiot yhteiskunnan kipukynnyksen vai riittääkö syytteen nostoon jäsenen julkinen nöyryyttäminen seurakunnassa? Entäpä uskonyhteisöjen eroaviin kohdistamat painostustoimet ja lähtevien demonisointi? Ilman ennakkotapausta kyseessä on kuitenkin aina yksityishenkilöön kohdistuva asianomistajarikos ja yksittäistapauksina syyttäjä voi helposti katsoa asiaa sormiensa läpi sekä siirtää tapaukset roskakoriin yhteiskunnan kannalta merkityksettöminä vähäisinä rikoksina.

Jos tästä jonain päivänä sitten päästään ihan oikeuteen asti puimaan näitä tapauksia niin oman suolansa soppaan tuokin näiden oikeusistuntojen jälkipyykki. Kuinka syytetyn penkille joutunut uskonyhteisö kohtelee mahdollisen tuomion jälkeen rikoksen uhria? Entäpä jos tuomiota ei tullutkaan niin miten yhteisölle pelkästään syytetyn penkille joutumisesta koitunut negatiivinen julkisuus vaikuttaa asianomistajan ja yhteisön suhteeseen? Valitettavasti en pysty näkemään kovinkaan positiivisia tuloksia näiden oikeustoimien seurauksena, sillä monesti uskonyhteisön jäsenet uskovat yhteisönsä olevan täydellinen. Jo pelkästään uskonyhteisön syyttäminen rikoksesta tai oppien kyseenalaistaminen kirvoittaa jäsenistössä usein kiperää kommentointia ja vihamielisyyttä yhteisöä arvostelevia kohtaan. Oikeustoimien seurauksena saattaakin lopputulos olla lopulta sama kuin Jehovan Todistajien karttamistuomioissa. Uhrin omaisten kokiessa uhrin hyökänneen julkisesti heitä ja heidän uskonyhteisöään vastaan, näin osoittaen olevansa vihainen ja katkera, opillisesti Saatanan kätyri ja paha ihminen, omaiset päätyvät edelleen karttamaan uhria. Vaikka uhri on mahdollisesti oikeutettu saamaan jonkinlainen rahallinen korvaus niin se ei kuitenkaan tuo takaisin menetettyjä omaisia.