Paavalin alkuseurakunta osa I

Mormonit kertovat ylpeillen kuinka heidän evankeliuminsa on palautettu evankeliumi ja kuinka kristikunta ajautui luopumuksen tilaan apostolien kuoltua. Näin sanomalla he yrittävät luoda mielikuvan kuinka alkuseurakunnassa olisi uskottu ja palvottu jumalia samalla tavalla kuin miten he nykyään palvovat. Väitteen paikkansapitävyyttä voi arvioida tutustumalla Raamatun Uudesta Testamentista löytyviin autenttisiin Paavalin kirjeisiin sekä aikakauden historiantutkimukseen. Nykypäivän historiantutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä, että Paavali on itse sanellut tai kirjoittanut seuraavat seitsemän kirjettä:

1. Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille
2. Kirje galatalaisille
3. Ensimmäinen kirje korinttilaisille
4. Kirje filippiläisille
5. Kirje Filemonille
6. Toinen kirje korinttilaisille
7. Kirje roomalaisille

Muista Paavalin nimiin kirjoitetuista kirjeistä tutkijat eivät ole enää yksimielisiä ja joitakin kirjeitä valtaosa tutkijoista pitää muiden kuin Paavalin kirjoittamina niissä käytetyn kielen ja esiintyvien teemojen takia.

Kirjeet on yllä lueteltu aikajärjestykseen ja ensimminen kirje tessalonikalaisille on kirjoitettu n. vuonna 50 kun taas kirje roomalaisille on kirjoitettu n. vuonna 57. Näistä kirje roomalaisille on pisin ja teologisesti merkittävin kuvaten pitkälti kristinuskon perusteemat yhdessä tekstissä. UT:sta löytyvät muut tekstit on kaikki kirjoitettu näiden kirjeiden jälkeen, joten niiden kirjoittamiseen nämä kirjeet ovat olleet jo oletettavasti vaikuttamassa ja siten niissä esiityvät opit ovat kehittyneet näistä protokristillisistä teksteistä

Ymmärtääkseen millaista oppia Paavali saarnasi pitää ensimmäiseksi ymmärtää ensimmäisen vuosisadan juutalaisuutta. Ensimmäisen vuosisadan juutalaisuuden juuret voidaan sijoittaa Aleksanteri Suuren aloittamaan valloitettujen alueiden hellenisöinnin ja synkretismin aikaan. Hellenisöinnin seurauksena kaupunkien hallintokieli oli kreikka ja ylimystö omaksui kreikkalaisen kulttuurin elementtejä ja koulutuksen. Aikalaiset juutalaiset suhtautuivat ristiriitaisesti hellenisöintiin ja erirityisesti synkretismiin, mistä seurasi, että ryhmittymien välillä oli jatkuvaa kitkaa siitä miten paljon kreikkalaisia elementtejä juutalaisuuteen voidaan integroida menettämättä omaa identiteettiä. Ristiriitojen seurauksena syntyi lukuisia lahkoja, jotka kaikki julistivat omaa ainoaa oikeaa juutalaisuuttaan ja mm. yhden tällaisen ryhmän, joka suhtautui kielteisesti hellenisöintipyrkimyksiin, eristäytymisen seurauksena syntyivät myös kuolleen meren kääröt. Toinen merkittävä ryhmittymä, joka vastusti hellenisöintiä oli makkabealaiset, jotka onnistuivat jopa hetkellisesti makkabealaiskapinana tunnetun tapahtuman aikaan valtaamaan Jerusalemin kreikkalais-syyrialaisen kuningaskunnan vallan alta muutamaksi vuodeksi.Tätä aikakautta edustava teksti VT:ssä on Danielin kirja. Danielin kirjan ensimmäinen puolisko kertoo moraalitarinaa kuinka vieraan vallan alla olevien juutalaisten ei tule kumartaa vieraita jumalia, vaikka tarina on sijoitettu kirjoitusajankohtaan nähden kaukaiseen menneisyyteen. Danielin kirjan toinen puolisko on sarja näkyjä ja profetioita, joista luonnollisesti osa on jo tekstiä kirjoittaessa tapahtunut kuten mm. seuraava kohta:

8:20 Kaksisarvinen pässi, jonka näit, tarkoittaa Meedian ja Persian kuninkaita. 21 Vuohipukki on Kreikan valtakunta, ja suuri sarvi sen otsassa on valtakunnan ensimmäinen kuningas. 22 Sarven murtuminen ja tilalle nousseet neljä sarvea tarkoittavat, että siitä kansasta nousee neljä kuningaskuntaa. Niillä ei kuitenkaan ole ensimmäisen kuninkaan voimaa.

Näille hallitsijoille löytyvät vastaavuudet historiasta. Kreikan valtakunnan ensimmäinen kuningas oli Filippos II, Aleksanteri Suuren isä. Aleksanteri Suuren valtakunta lopulta murtui ja hänen kuolemansa jälkeen valtakunta jaettiin hänen neljän kenraalinsa kesken. Danielin kirjan luku 11 kertoo samaa tarinaa:

11:2 "Nyt kerron sinulle totuuden: Katso, Persialle on nouseva vielä kolme kuningasta, ja neljäs on hankkiva rikkautta enemmän kuin kaikki muut. Tultuaan rikkautensa avulla vahvaksi hän suuntaa kaiken voimansa Kreikan valtakuntaa vastaan. 3 Sitten nousee sankarikuningas, ja hänen valtansa on oleva suuri, ja hän tekee mitä tahtoo. 4 Mutta kun hän on noussut valtaan, hänen kuninkuutensa murtuu ja jakautuu kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Se ei siirry hänen jälkeläisilleen eikä ole enää niin mahtava kuin hänen hallitessaan. Hänen valtakuntansa revitään hajalle, ja se joutuu vieraille, ei hänen jälkeläisilleen.

Sama historiallinen tarina siis toistuu Danielin kirjassa useaan otteeseen yhä uudelleen kerrottuna hieman eri metaforia käyttäen. Roomalaisetkin saapuvat näyttämölle luvun 11 jakeessa 30:

30 Lännestä tulevat laivat hyökkäävät hänen kimppuunsa, ja hän kääntyy peloissaan takaisin ja purkaa suuttumuksensa Pyhää liittoa vastaan. Kotiin palattuaan hän suhtautuu suopeasti niihin, jotka hylkäävät Pyhän liiton.

Danielin kirja julistaa Pyhän liiton pitävät juutalaiset viisaiksi, joihin kirjan kirjoittajat luonnollisesti lukevat itsensä, ja hellenisöintiin taipuneet luopioiksi.

Danielin kirjan kirjoitusajankohta voidaan määrittää sen mukaan missä sen sisältämät "ennustukset" alkavat mennä pieleen, mikä tapahtuu luvun 11 jakeessa 42, jonka jälkeen Danielin kirja ennustaa pohjoisen kuninkaan Antiokhos IV:n valtaavan Egyptin, Libyan ja Etiopian, sekä ennustaa hänen kuolemansa Jerusalemin ja Välimeren välisellä alueella. Antiokhos IV ei onnistunut valtaamaan Egyptiä kokonaan, puhumattakaan Libyasta ja Etiopiasta ja hän kuoli Babyloniaan suuntautuneella sotaretkellä vuonna 164 eaa. Danielin kirja on siis kirjoitettu ennen kuin tieto Antiokhos IV:n kuolemasta Babyloniassa on saavuttanut kirjoittajan, sillä kirjoittaja ei tiedä miten Antiokhos IV:n tarina päättyi. Luvussa 12 Danielin kirja kuvaa apokalyptisen taivaallisen armeijan tulevan pelastamaan kansan eli teksi siirtyy historian kuvauksesta apokalyptiseen teologiaan, josta kumpuavat apokalyptisten kulttien ja lahkojen jumalallisen intervention ja maailmanlopun odotukset.

Kuten historia todistaa niin Danielin kirjan ihan nurkan takana vaanivaa apokalyptista interventiota ei koskaan tapahtunut, mutta tästä apokalyptisestä perinteestä ammensivat reilut sata vuotta myöhemmin monet apokalyptiset kultit ml. Paavalin muotoilema alkukristillinen oppi. Apokalyptinen uskonperinne siis syntyi vastavoimaksi kreikkalaisten valloittamillaan alueilla harjoittamalle hellenisöinnille ja synkretismille kun verrattain pieni ja merkityksetön juutalainen kansa jäi aikalaisten suurvaltojen temmellyksessä jalkoihin. Juutalaiset eivät tälla aikakaudella olleet politiikan päänäyttämöllä, eivätkä edes itsenäisiä. Juutalaisten unelmat itsenäisyydestä ja Tooran julistamasta Jerusalemista maailmankaikkeuden keskipisteenä kulminoituvat apokalyptisten kulttien odotellessa Danielin kirjassa luvattua Jumalalta tulevaa pelastusta, joka sijoittuu myös Paavalin opin keskiöön.

Nuorten Voimaksi VI

MAP-kirkon nuorille kohdistaman opasvihkokatsauksen kuudes osa.

Parannus s. 28
Teologiaa? Kyllä vain, kun viimein on kahlattu yli puolen välin niin pääsen itseasiassa käsittelemään mormoniteologiaan liittyviä käsitteitä. Tähän astihan vihkonen on painottanut lähinnä kuinka tulisi pukeutua, käyttäytyä ja manipuloida muita ihmisiä käyttäytymään samoin. Vasta nyt vihkonen päättää käsitellä jotain opillisesti niinkin merkittävää asiaa kuin parannus.

s. 28: "Vapahtaja kärsi meidän syntiemme tähden ja antoi henkensä meidän puolestamme. Tätä suurta uhria kutsutaan sovitukseksi. Sovituksen kautta voit saada anteeksiannon ja tulla puhdistetuksi synneistäsi, kun teet parannuksen."

Ensimmäiseksi luku määrittelee mitä MAP-kirkossa tarkoitetaan Vapahtajan sovituksella. Koko vapahtajan konsepti sinällään on mielestäni varsin vastenmielinen, sillä se perustuu omien pahojen tekojen vierittämiseen toisen niskaan eli syntipukin käyttöä. Ajatus jonkin sijaiskärsijän tappamisesta jumalten lepyttämiseksi on peräisin muinaisista uhrikulttuureista, joissa ihmiset yrittivät lepytellä milloin mitäkin jumalia, jotka aiheuttivat tulivuorenpurkauksia, maanjäristyksiä, tulvia jne. ongelmallisia tilanteita aikalaisille ihmisille. Uhrimenot olivat siten aikalaisten ihmisten pyrikimys vaikuttaa omaan valtapiiriinsä ulkpuolisiin asioihin eli pyrkimys kontrolloida sitä mitä he eivät pystyneet kontrolloimaan. Sittemmin juutalaisuus muokkasi näistä käytännöistä puhdistusrituaalin, jossa pahoja tehnyt ihminen pyrkii palauttamaan Jumalan suosion tappamalla viattomia eläimiä temppelissä. Lopulta tämä vietiin äärimmäisyyteen kristinuskossa, josta mormonismi tämän on omaan teologiaansa kopioinut, kun uhrialttarilla tapettiin Jumala Hänen itsensä lepyttämiseksi. Mikäpä tosiaan sen suurempi uhri voisikaan olla kuin Jumala itse itselleen uhrattuna. Itse uhrilla tai sen laadulla ei kuitenkaan ole filosofisesti kovin suurta merkitystä, sillä kyseessä on pohjimmiltaan omien pahojen tekojen ja pahuuden vierittämisestä sijaiskärsijän niskaan itseensä kohdistuvan rangaistuksen ja kärsimyksen välttämiseksi ja koko ajatus sotii kaikkia nykyisiä oikeuskäsityksiä vastaan. Tuskin kukaan nykyihminen, joitakin henkisesti sairaita lukuunottamatta, voisi kuvitella iloitsevansa jos oikeusistuin vapauttaisi vastuusta raiskaajan tai murhajan sekä pahoinpitelisi tai tappaisi jonkun syyttömän tehtyjen rikosten sovittamiseksi. Kukaan, jolla on vähänkään oikeustajua, ei tuollaista hyväksyisi, mutta silti tämä on se teologinen perusta jonka varaan sadat miljoonat uskovaiset maailmassa, eivät ainoastaan mormonit, ovat valmiita panostamaan koko elämänsä. Tämä on yksinkertaisesti sairasta, mutta pidempi vuodatus tästä kristillisten ja kristillisperäisten uskontojen peruskysymyksestä jääköön tälläerää tähän ja palataan itse käsiteltävänä olevaan vihkoseen.

s. 28: "Parannus on muutakin kuin pelkästään väärien tekojen tunnustamista. Se on mielen ja sydämen muutos. Siihen sisältyy kääntyminen pois synnistä ja kääntyminen Jumalan puoleen anteeksiannon saamiseksi. Siihen kannustavat rakkaus Jumalaa kohtaan ja vilpitön halu olla kuuliainen Hänen käskyilleen."

Mormonismi on hyvin suorituskeskeinen ja vaativa uskonto ja tämä käy erityisen hyvin ilmi tästä kohdin. Pelkästään parannuksen tekemiseksi ei riitä omien virheiden myöntäminen ja anteeksiannon pyytäminen. MAP-kirkossa Jumalan armolle on asetettu ehdot, eikä Jumalan rakkaudesta voi päästä osalliseksi ellei "käänny pois synnistä" eli pyri olemaan täydellinen ja halua vilpittömästi olla kuuliainen Hänen käskyilleen eli seurata kirkon johtajia mitä he sitten ikinä keksivätkin pyytää. Kyseessä on siis varsin räikeä manipulointi, jolla nuorelle asetetaan mahdottomia standardeja ja vaaditaan sokeaa kuuliaisuutta.

s. 28: "Saatana uskottelee sinulle, ettet voi tehdä parannusta, mutta se ei ole suinkaan totta... Jos viivytät parannusta, saatat menettää siunauksia, mahdollisuuksia ja hengellistä johdatusta. Saatat myös ajautua syvemmälle synnillisen käyttäytymisen pauloihin, jolloin on vaikeampi löytää ulospääsyä. "

..niin ja siis tietysti manipulointia sitten on hyvä ryydittää pelottelulla sielunvihollisesta, siunausten menettämisestä ja siitä kuinka nuoresta tulee "synnin orja" jos ei tee niinkuin käsketään. Pelottelu tässä kohdin toimii myös passiivis-agressiivisena pelotteena ulkopuolista "syntistä" maailmaa kohtaan.

s. 28-29: "Jotkut ihmiset rikkovat tietoisesti Jumalan käskyjä ja suunnittelevat tekevänsä parannuksen myöhemmin, kuten ennen kuin menevät temppeliin tai palvelevat lähetystyössä. Senkaltainen tahallinen synnin tekeminen pilkkaa Vapahtajan sovitusta."

Lisää manipulointia, tällä kertaa nuorta mieltä lyödään varsin kovaa ja korkealta, jumalanpilkalla. Kukapa sitä nyt Jumalaansa haluaisi pilkata, joten MAP-kirkko on löytänyt varsin voimakkaan manipulointiaseen julistamalla kuinka tietoisesti syntiä tekevät syyllistyvät jumalanpilkkaan. Hiljaiseksi vetää ja onkin pakko kysyä voiko enää räikeämpää manipulointia olla? Kyllä vain, eikä vihkoa tarvise kovin montaa riviä eteenpäin kahlata sen löytämiseksi.

s. 29: "Tehdäksesi parannuksen sinun on tunnustettava syntisi Herralle... Vakavat synnit, kuten sukupuolirikkomus tai pornografian käyttö, sinun tulee tunnustaa piispallesi. Ole hänelle täysin rehellinen."

Mikä häpeä! Ei riitä, että tunnustaa syntinsä Herralle omissa rukouksissaan vaan nuorta nöyryytetään ja hänen päälleen vieritetään vielä suunnaton häpeäntunne kun joutuu kertomaan ne kaikkein "pahimmat" tekonsa ja tekemään tiliä maallikkopiispalleen niinkin henkilökohtaisista asioista kuin omasta seksuaalikäyttäytymisestään. Terveyskirjastossa todetaan häpeästä seuraavaa:

Häpeä koskee koko itseä. Ihminen voi pyrkiä korjaamaan syyllisyyttä herättävän teon, mutta häpeä tuntuu korjaamattomalta ja koko minä perusteitaan myöten väärältä; siksi se vaatii koko itsen muuttamista. Häpeän välttäminen estää ihmistä ajattelemasta ja havaitsemasta todellisuutta, se käynnistää todellisuuden torjuntaa laajemman kieltämisen ja aiheuttaa ajatuksettomuutta (Kinston 1987).

Vaatimalla kaikkein vakavimpien syntien tunnustamista piispalle MAP-kirkko käyttää häpeää manipuloidakseen nuoria käyttäytymään ja ajattelemaan haluamallaan tavalla. Samalla MAP-kirkko estää heitä ajattelemasta, havaitsemasta todellisuutta sellaisena kuin se silmien eteen avautuu ja synnyttää todellisuuden torjuntaan tähtääviä mekanismeja nuoreen mieleen. Häpeään perustuva manipulaatio on voimakkainta mahdollista manipulaatiota sillä se hyökkää kokonaisvaltaisella tavalla ihmisen koko persoonaa, havainnointi- ja ajattelukykyä vastaan. Tervesyskirjasto toteaa myös:

Häpeällä on suuri merkitys erilaisten psyykkisten häiriöiden käynnistäjänä; sillä näyttää olevan merkitystä myös paniikkikohtausten laukaisijana.

Häpeällä MAP-kirkko ei ainoastaan vaikuta nuortensa käyttäytymiseen ja ajatteluun vaan se suorastaan pahoinpitelee nuorten mieliä aiheuttaen jopa psyykkisiä häiriöitä kasvuiässä oleville nuorille.

Tämän jälkeen MAP-kirkon haitallisuus nuorten mielenterveydelle ei varmaan ole enää kenellekään epäselvää. Olisikin mielenkiintoista jos asiaan liittyvää tutkimusmateriaalia olisi saatavilla. Ennen kaikkea kiinnostaisi tietää kuinka paljon mielenterveysongelmia ilmenee eri uskonnollisten yhteisöjen piirissä. Uskontojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkila totesi eräässä radiohaastattelussa aiemmin tänä vuonna kuika suurin osa yhteydenotoista UUT:een tulee Jehovan todistajien, helluntailaisten, vanhoillislestadiolaisten ja mormonien taholta. Pelkkä yhteydenottojen määrä UUT:een ei kuitenkaan kerro mielenterveysongelmista, sillä tuskin kaikilla uhreilla on vakavia mielenterveysongelmia ja osa uhreista varmasti jää myös piiloon. Jotkut uhrit voivat olla myös uskonyhteisönsä niin täydellisesti kontrolloimia etteivät yksinkertaisesti koskaan pääse pakoon ja irti heidän mielenterveyttään palasiksi repivästä yhteisöstä. Monet päätyvät myös tekemään valinnoista sen toivottomimman ja peruuttamattoman, itsemurhan. Mormonismin suuntaan synkkiä pilviä puhaltaa myös se tosiasia, että USA:n osavaltioista Utah on itsemurhatilastoissa vuosi toisensa perään kärkikymmenikössä. Lisäksi vuonna 2009 tehty kyselytutkimus paljasti kuinka jopa 6,8% vastanneista Utahilaisista oli miettinyt vakavissaan itsemurhaa. Miksi, liittyykö ongelma MAP-kirkkoon vai löytyykö syyt näihin synkkiin tilastoihin muista tekijöistä? Syväluotaavia analyysejä ja tutkimuksia eri uskonyhteisöjen käytäntöihin liittyvien mielenterveysriskein kartoittamiseksi tarvitaan kipeästi.

Pahan ongelma

Ihmisen luopumiselle uskosta löytyy varmasti monen monituisia syitä. Omalla kohdallani kimmokkeen antoi eräs onnettomuus, jota seuranneen ajatusprosessin tuloksena tein tietoisen päätöksen, etten tarvinnut sellaisia jumalia, joita markkinoidaan absoluuttisen hyvinä ja rakastavina, jotka sallivat tämänlaiset sattumukset. Tapahtuman aikaan en vielä tiedostanut tällä ongelmalla olevan nimikin ja kuinka filosofit olivat tätä pohtineet jo vuosituhansia. Kyseessä on "Pahan Ongelma", jota jo antiikin epikurolaiset pähkäilivät. Monet uskonnolliset liikkeet väittävät pahan olevan seurausta vapaasta tahdosta, näin tekevät myös mormonit. Vaikka ihmisten pahoja tekoja voitaisikin perustella vapaalla tahdolla jää maailmaan silti monia kysymyksiä pahoiksi luokiteltavista asioista ja kärsimyksistä, jota vapaalla tahdolla ei voida selittää.

Yksi tällainen "paha" on evoluutio. Evoluutio, joka noin yleensä nähdään positiivisena kehitysprosessina, ei yksilöiden kannalta aina ole positiivinen asia. Evoluutio toimii geneettisten mutaatioiden voimalla eivätkä kaikki tapahtuvat mutaatiot suinkaan ole yksilön kannalta hyödyllisiä. Monet mutaatiot aiheuttavat perinnöllisiä sairauksia, syöpää tai vakavia kehitysvaurioita sikiöillä, kuten nyt vaikka Downin oireyhtymää. Mitenkään nyt väheksymättä tai loukkaamatta Downin oireyhtymästä kärsiviä ihmisiä tai heidän läheisiään ja sitä elämänriemua, joka näiden ihmisten elämässä on epäilemättä aitoa ja runsasta, on kuitenkin todettava, että kyseinen mutaatio ei ole mielestäni yksilön kannalta edullinen. Jos Downin oireyhtymän aiheuttava mutaatio tapahtuisi nyky-yhteiskunnan ylkopuolella "villissä luonnossa" yksilön selviytymismahdollisuudet olisivat merkittävästi heikentyneet verrattuna muuhun populaatioon. Evoluutio siis toimii suuressa mittakaavassa hyvänä populaatiota eteenpäin kuljettavana voimana synnyttäen aina toisinaan hyödyllisiäkin ominaisuuksia, mutta usein mutaatiot ovat yksilön kannalta varsin tuhoisia ja tällä perusteella evoluutio onkin luokiteltavissa yksilön kannalta satunnaiseksi pahaksi.

Toinen paha, jota maailmasta löytyy ja jolla ei nähdäkseni voi olla mitään tekemistä uskontojen markkinoiman vapaan tahdon kanssa, on luonnonkatastrofit ja kosmiset törmäykset. On mahdoton kuvitella kuinka ihmisten vapaa tahto aiheuttaisi maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia tai kuinka vapaa tahto olisi tasaisesti muutamien kymmenien tai satojen miljoonien vuosien välein maapalloon osuvan lähes kaiken elämän tuhoavan kosmisen kappaleen taustavoimana.

Esimerkkejä jokainen varmasti tästäkin aiheesta pystyy itse mielessään keksimään. Itse kuitenkin tämän seurauksena tulin johtopäätökseen, että absoluuttisen hyvien jumalten olemassaolo on pohjimmiltaan looginen mahdottomuus kun ottaa huomioon kuinka elämälle vihamielinen paikka maailmankaikkeus kokonaisuudessaan on.