[Minä tapoin Jo]ramin [Ahabin] pojan, Israelin kuninkaan, ja [minä] tapoin [Ahas]jan [Joramin] pojan [kunin-]kaan Daavidin huoneen. Ja minä saatoin [kaupunkinsa raunioiksi ja muutin]heidän maansa [autioksi...]Näin lukee kesällä 1993 Tel Danista löydetyssä kivipaaden palassa. Tätä piirtokirjoitusta pidetään vahvana todisteena siitä, että Raamatun Daavid oli todellinen henkilö, joka hallitsi jonkinlaista aluetta. Piirtokirjoitusen uskotaan olevan Damaskoksen kuninkaan Hasaelin käsialaa. Näin ollen Daavid on ensimmäinen Raamatun henkilöhahmo jolle on löydetty arkeologisia todisteita. Daavidin voidaan siis todeta olleen todellinen henkilö, mutta oliko Daavid ja hänen poikansa Salomonin valtakunta Raamatussa kuvatun kaltainen? Daavidin ja Salomonin aikakausi Raamatun mukaan on ollut "kultainen aikakausi," jolle ominaista olivat Daavidin laajat valloitusretket ja Salomonin suuret rakennusurakat.
Kaanaan ylänköjen israelilainen asutus levisi hitaasti idästä länteen. Asutuksen levitessä länteen oliivien ja viinin viljely myös alkoi ylängön pohjoisosissa, jossa asukkaat erikoistuivat erityisesti näihin viljelykaasveihin. Erikoistumisen seurauksena alkoi myös kaupankäynti ja luokkayhteiskunta muotoutui. Pronssikauden lopulla merikansojen aiheuttaman syöksykierteen jälkeen yhteiskunta alkoi rautakauden alussa hiljalleen toipua ja uusia kuningaskuntia muotoutui alueelle. Naapurikuninkaisiin suhtauduttiin kuitenkin epäilevästi ja naapurikansoista pyrittiin erottautumaan omaksumalla omia etnisiä tapoja ja palvomalla omia paikallisia jumalia. Nämä piirteet olivat kuitenkin vielä hyvin kaukana valtavista yhtenäisistä imperiumeista.
Juudeassa 1900-luvun loppupuolella suoritettujen kaivausten perusteella muodostui käsitys alueen olosuhteista rautakauden alussa. Jerusalemista etelään alue oli kallioinen, jossa oli huonot kulkuyhteydet, jossa sateet olivat hyvin epäsäännöllisiä ja vähäisiä. Idässä ja etelässä Juudea rajoittuu kuiviin autiomaihin. Lännessä ylänkö päättyy jyrkkiin kallioihin tultaessa kohti rannikon hedelmällisiä kukkuloita. Maanviljely Juudeassa ei siis ollut juuri mahdollista ja alueen pääelinkeino on ollut maastossa liikkumaan kykenevien vuohien ja lampaiden kasvatus. Toisin kuin pohjoisen ylängön oliivin ja viinin viljelyksestä vaurastuvilla alueilla Juudean kylät kehittyivät vain vähän tultaessa kymmenennelle vuosisadalle eaa.
Näyttääkin siltä, että Juudeaan ei juuri muodostunut pysyvää asutusta Daavidin n.1010-970 eaa tai Salomonin aikana n. 970-931 eaa. Jerusalem oli tuona aikakautena mitätön pikkukylä, joka ei mitenkään olisi voinut nousta mahtavan valtakunnan keskukseksi. Jerusalemista tai Juudeasta ei ole löydetty mitään todisteita tukemaan Raamatun väitteitä kaupungin merkittävästä hallinnollisesta asemasta kymmenennellä vuosisadalla eaa. Juudean kyvystä varustaa ja ylläpitää riittävän kokoisia armeijoita suurten alueiden valtaukseen ei myöskään ole löydetty merkkejä.
Daavidin jälkeen Raamattu kertoo Salomonin massiivisista rakennusprojekteista ympäri valtakuntaa. 1900-luvun arkeologit uskoivatkin pitkään löytäneensä merkittäviä todisteita Salomonin suurista rakennusurakoista ympäri Israelia. Esimerkiksi Megiddossa, Hazorissa ja Gezerissä löydettyjä kaupunkien kuusikammioisia linnoitusportteja ruvettiin kutsuman Salomonin porteiksi. Kuitenkin moderniin arkeologiaan liittyvät peruskysymykset kyseenalaistavat nämä aiemmat tulkinnat vahvasti. Aiemmat teoriat esimerkiksi olettivat Salomonin käyttäneen portin mallina foiniikkialaisen Tyroksen arkkitehtuuria, mutta Tyroksen porttimalli on huomattavasti myöhäisemmältä aikakaudelta. On myös epäuskottavaa, että Salomon olisi rakentanut merkittäviä monumentaalisia palatseja ja kaupunkeja ympäri valtakuntaa, mutta samalla laiminlyönyt oman hallintokaupunkinsa Jerusalemin rakentamisen. Lisäksi uuden sukupolven radiohiiliajoitus on tarkentanut monien rakennusten ajoituksia, mikä on muuttanut merkittävästi aiempia käsityksiä rakennusajankohdista. Monet aiemmin Daavin ja Salomonin nimiin luetut rakennusprojektit on todettu olevan n. 100 vuotta aiemmin rakennettuja eli juuri sillä aikakaudella, kun alue alkoi toipumaan pronssikauden lopun tuhosta.
Kaikki palaset loksahtavat kohdilleen ja alueen historiasta muodostuu koherentti kuva kun unohdetaan Raamatun tarinat Daavidista ja Salomonista. Juudea ei ollut kyseisenä aikana vielä riittävän kehittynyt valloittaakseen alueita tai rakentaakseen monumentaalisia rakennuksia. Juudea oli syrjäinen ja kehittymätön alue vauraampien kuningaskuntien reuna-alueella.
Daavidin hallintoalue oli Jerusalemin pohjoispuolella tiheämmin asuttu kuin eteläpuolella. Kuningaskunnan hallitsemiseen tarvittavasta kirjoitustaidosta ei ole löydetty merkkejä ja mutenkin yhtenäisestä kulttuurista on vaikea löytää mitään todisteita. Jerusalem ei ollut Daavidin aikana tavallista kylää kummempi. Jerusalemissa, Hebronissa ja alueen muissa noin kahdessakymmenessä kylässä asui arviolta yhteensä noin viitisen tuhatta henkeä. Näiden lisäksi Juudeassa arvoidaan olleen jonkin verran vaeltelevia paimentolaisia.
Tultaessa seitsemännelle vuosisadalle tilanne Juudeassa oli muuttunut täysin ja Jerusalemista oli tullut verrattain suuri kaupunki. Uskonto, hallinto ja armeija olivat muotoutuneet ja olivat samalla tasolla elleivät jopa parempia kuin naapurikuningaskunnissa. Jälleen kerran kohtaamme seitsemännen vuosisadan eaa. Juudean legendaarisen Raamatun tarinan ytimessä. 1 Kun 10:1-11 ja 1 Kun 9:28 kuvaavat epäilemättä seitsemännen vuosisadan eaa. tuottoisia kauppasuhteita. 1 Kun 9:18 mainitsee Baalatin ja Tamarin kaupungit ja 1 Kun 9:26 mainitsee Esjon-Geberin, joissa ei ollut asukkaita Salomonin aikakaudella. 2 Sam 8:18 mainittujen kreetien ja pleetien oletetaan viittavaan kreikkalaisiin palkkasotureihin, jotka olivat seitsemännellä vuosisadalla kehittyneimpiä sotilaita itäisen Välimeren alueella.
Daavidista ja Salomonista Raamattuun kirjoitettut tarinat palvelivatkin Josian valtapyrkimyksiä. Ne perustelevat seitsemännen vuosisadan lopun juudealaisille ja israelilaisille kuinka Jerusalemissa valtaisuimella oleva kuningas on molempien kansojen laillinen hallitsija, jonka valtaan kaikkien tulisi alistua. Arkeologisten todisteiden valossa Daavid ja Salomon, vaikka ovat olleet todellisia henkilöitä, eivät vastaa sitä kuvaa joka Raamatussa maalataan. Heistä kertovat tarinat löytävät nekin oikean viitekehyksensä kun niiden kirjoitusajankohta sijoitetaan seitsemännen vuosisadan eaa. loppuun palvelemaan Josian valtapyrkimyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti