The Bible Unearthed - Karkotus ja paluu

Raamatun syntyhistoria ei pääty Jerusalemin tuhoutumiseen 587 eaa. On ensiarvoisen tärkeää ymmärtää miten Raamattua editoitiin Babyloniassa kun koitetaan hahmottaa kokonaiskuvaa Raamatun synnystä.

Babyloniassa Mooseksen kirjat ja deuteronimistinen historia editoitiin vielä kertaalleen uudelleen ennen kuin se saavutti lopullisen muotonsa samalla kun monoteististen uskontojen muut jumalat kieltävä jumalkuva kiteytyi sellaiseksi kuin me sen nykyään tunnemme juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa.

Israelilaisten historia olisi voinut päättyä Babylonian valloitettua Juudean, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Toisen kuninkaiden kirjan viimeisen luvun lopussa kerrotaan Nebukadnessarin nimittäneen Gedaljan Juudean maaherraksi. Gedalja murhataan ja murhan jälkeen teksti kertoo kansan paenneen Egyptiin ja jättäneen maan tyhjäksi pelätessään kaldealaisia.

Seuraavien viidenkymmenen vuoden ajalta Raamattu kertoo vain harvoja yksityiskohtia karkotettujen elämästä. Hesekielin ja deuterojesajan hajanaisista viittauksista voisi päätellä, että israelilaiset sijoitettiin kehittymättömille alueille. Käytännössä Raamatun tarina jatkuu vasta kun Kyyros II valloittaa Babylonian ja antaa israelilaisille luvan palata takaisin Jerusalemiin n. 539 eaa.

Jerusalemin tuhoutuminen 587 eaa. merkitsi teologisesti YHWH:n rikkoneen Daavidille antamansa lupauksen ikuisesta dynastiassa Jerusalemissa. YHWH:n lupaus oli deuteronmisen teologian ydin, joka särkyi Josian kuollessa ja viimeistään Babylonian tuhotessa Jerusalemin. Seuranneina hiljaisuuden vuosikymmeninä pakkosiirretyn kansan aristokraatit joutuivat miettimään maailmankuvansa uudelleen ja deuteroministit päivittivät tarinaa jälleen kerran. Uuden version oli selitettävä miksi aiempi tarina ei enää pitänyt paikkaansa ja miksi YHWH petti Daavidille antamansa lupauksen. Niinpä Babyloniassa tarinaan tehtiin muutamia muutoksia, kuten lisäämällä ehto Daavidille annettuun lupaukseen (1 Kun 2:4, 8:25, 9:4-9) sekä pahaenteinen viittaus vääjämättömästä tuhosta (2 Kun 20:17-18) samalla vieritettiin syy tuhosta kokonaan Manassen harteille (2 Kun 21:10-15). Josian oikeamielisyyden kerrottiin nyt vain lykänneen vääjäämätöntä tuhoa (2 Kun 22:18-20), eikä vanhurskas Daavidin suvun kuningas enää ollut riittävä kansan pelastajaksi.

Babyloniassa israelilaiset omaksuivat myös uuden tavan käsittää Jumala, muotoivat uuden uskonnon organisaation ja tavat. Babyloniassa otetut askeleet olivat monoteististen maailman uskontojen synnyn kannalta kriittisiä sillä ensimmäinen Raamatun kohta, joka julistaa monoteismiä ja kieltää muiden jumalien olemassaolon, kirjoitettiin juuri Babyloniassa:

Jes 44:6 Näin sanoo Herra, Israelin kuningas
ja sen lunastaja, Herra Sebaot:
-- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen,
ei ole muuta Jumalaa kuin minä. 

Deuteronominen narratiivi, joka kuvasi kansakunnan historiaa Abrahamista Jerusalemin tuhoutumiseen, loppuu äkillisesti Babylonian vankeudessa tehtyihin muutoksiin. Babyloniasta vapautumisen jälkeen Raamatun tekstiä editoivat uudet kirjoittajat, joita kutsutaan pappislähteeksi, jotka olivat Jerusalemiin palanneita pappeja. Palanneiden pappien tavoite oli selittää Jerusalemin tuho teologisesti ja saattaa israelilaiset jälleen temppelin yhteyteen. Papisto muokkasikin tesktejä antaakseen kansalle uuden toivon paremmasta elämästä, ohjeita miten kohdella muita ja elää naapurikansojen kanssa sekä raamit yhteisön sisäisten riitojen ratkomiseen. Palattuaan Jerusalemiin israelilaiset ryhtyivät rakentamaan uutta temppeliä, joka valmistui 516 eaa aloittaen juutalaisuuden toisen temppelikauden.

Temppelin valmistumisen jälkeen oli jälleen yli puoli vuosisataa hiljaista ennen Esran saapumista Jerusalemiin n. 458 eaa. Jerusalemissa Esra nuhtelee kansaa YHWH:n lain rikkomisesta, jonka jälkeen hän vaikenee. Esran jälkeen Nehemia saapuu Jerusalmiin n. 445 eaa. ja aloittaa jälleen kaupungin linnoitustyöt. Esran ja Nehemian vaikutusta toiseen temppelijuutalaisuuteen ei voi kieltää. Heidän ponnistelunsa johtivat lopulta nykypäivänä tunnetun heprealaisen Raamatun syntyyn.

Pappislähteen aikana Abrahamin synnyinpaikaksi kirjoitettin Ur, joka paluumuuttajien silmissä näyttäytyi kaiken sivistyksen kehtona ja näin kohotettiin israelilaiset ympäröiviä primitiivisinä nähtyjä kansoja sivistyneemmäksi. Jälleen kerran Israelin ylimystö päätyi siis editoimaan historiaa ajaakseen omaa agendaansa ja yhdistääkseen kansan.

Aiemmin kirjoitetut tarinat Abrahamista, israelilaisten vapautumisesta Egyptistä ja matkasta luvattuun maahan on Babyloniasta vapautumisen yhteydessä koettu varmasti voimakkaasti ja hyvin henkilökohtaisina metaforina omasta vapautumisesta, toisesta eksoduksesta. Palanneet eivät kuitenkaan saaneet haltuunsa kaikkia tarinoissa mainittuja alueita, joiden omistaja kansa nyt uskoi olevansa jumalallisella etuoikeudella. Tämä seitsemännellä vuosisadalla eaa. alkunsa saanut uskomus israelilaisten oikeudesta Raamatussa Jumalan heille lupaamiin alueisiin on edelleen tänä päivänä iso osa Lähi-idän poliittista ilmapiiriä.

Raamatun syntyhistoria, kuten se modernien historiantutkimusmenetelmien perusteella voidaan kertoa, sai alkunsa pienessä Juudean kuningaskunnassa. Se kuvaa israelilaisina tunnetun kansan toiveita, kokemuksia suurempien valtioiden puristuksessa, sen kohtaamia haasteita ja itsenäisyyden kaipuuta. Arkeologian suurin riemuvoitto Raamatun syntytarinan selvittelyssä on epäilemättä se kuinka tarinan pääpiirteet koottiin ja yhdisteltiin vanhemmista lähteistä pitkälti vain muutaman vuosikymmen aikana. Niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin niin varsin vähäpätöisessä Juudeassa onnistuttiin tuottamaan varsin pian kirjoitustaidon omaksumisen jälkeen poikkeuksellinen tekstikokoelma, joka on muokannut maailmaa perustavanlaatuisilla tavoilla.

The Bible Unearthed - Kuningas Josia

Kuningas Josia on Raamatun mukaan Israelin monarkian suurin kuningas, Jumalan ja Israelin välisen liiton kulminaatiopiste, jossa inkarnoituvat Abraham, Mooses ja Daavid.

2 Kun 23:25 Koskaan ennen ei ole ollut Josian vertaista kuningasta. Koko sydämestään, koko sielustaan ja voimastaan hän alkoi palvella Herraa juuri niin kuin Mooseksen laki määrää. Hänen vertaistaan ei ole tullut hänen jälkeensäkään.

Josiaan henkilöityy koko deuteronomisen historiankirjoituksen messiaaninen vapahtajan odotus. Raamatun teksti keskittyy lähes yksinomaan Josian toimeenpanemien uskonnollisten uudistusten kuvailemiseen. Todellisuudessa hän oli melko pienen kuningaskunnan hallitsija, joka tietoisesti tai tahtomattaan, edesauttoi synnyttämään suuren osan Raamatun teksteistä kirjoittamalla tai kirjoituttamalla omanlaisensa uskonnollisen kuvauksen israelilaisten edesottamuksista maailmassa.

Raamatun mukaan Josia määräsi vuonna 622 eaa. kunnostamaan YHWH:n temppelin ja kunnostustöiden yhteydessä löydettiin kadonnut lakikirja, joka paljasti ihmisten unohtaneen kuinka YHWH jumalaa tulee palvoa. Josia puhdistaa temppelin (2 Kun 23:4-7), tuhoaa muiden jumalien palvontapaikat (2 Kun 23:10-14) ja lopetti uhrauksen muille jumalille Juudeassa (2 Kun 23:8). Puhdistukset Juudeassa eivät riittäneet Josialle vaan hän ulotti puhdistukset myös pohjoisen ylängön alueelle (2 Kun 23:15-23).

"Löydetty" lakikirja oli viides Mooseksen kirja. Kirjan ilmestyminen juuri seitsemännen vuosisadan lopulla eaa. sopii erittäin hyvin yhteen arkeologisiin löydöksiin perustuvaan käsitykseen kirjoitustaidon yleistymisestä Juudeassa. Vaikka Hoosea ja Hiskia esittivät samansuuntaisia ajatuksia kuin viidennessä Mooseksen kirjassa on, niin vasta Josian aikana Juudeassa alkoi luku- ja kirjotustaito olla sillä tasolla, että tekstiä pystyttiin lukemaan julkisesti kaikelle kansalle. Tällaisten tekstien merkitys kansan mielen muokkauksessa nousi tuolloin hyvin merkittävään asemaan.

Kirjallisuustutkijat ovat todenneet viidennen Mooseksen kirjan tekstin olevan hyvin samankaltaista kuin seitsemännen vuosisadan eaa. Assyyrian vasallisopimukset, jotka määrittelvät alamaisten velvollisuudet hallitsijaa kohtaan. Viidennessä Mooseksen kirjassa hallitsija on YHWH ja alamaisina ovat israelilaiset. Lienee siis selvää ettei lakikirja ollut kadoksissa ja sitten sattumalta löydetiin vaan se on Josian ja häntä tukeneen YHWH -kultin papiston tuottama.

Viides Mooseksen kirja syntyi aikakautena, jolloin Levantin geopolitiikassa tapahtui merkittäviä muutoksia. Egypti ryhtyi 656 eaa. faarao Psametik I:n johdolla jälleen laajenemaan pohjoiseen pitkin Välimeren rannikkoa. Egyptin laajeneminen oli suoraa seurausta Assyyrian heikkenemisestä. Assyyriaa heikensivät sodat Skyytian kanssa, babylonialaisten kapina 626 eaa. ja lopulta 623 eaa. leimahtanut sisällissota. Assyyrian vetäytyminen pohjois Israelista näyttää olleen varsin rauhanomainen, joten on mahdollista, että Assyyria ja Egypti olivat sopineet alueluovutuksesta korvauksena sotilaallisesta avusta. Egypti saikin hallintaansa hedelmälliset maatalousmaat ja rikkaat kauppareitit, mutta ei juuri osoittanut kiinnostusta Juudeaa kohtaan.

Assyyrialaisten vetäytyminen ei ole varmasti jäänyt Juudeassa huomaamatta. Egyptin kiinnostuksen kohteet olivat pääosin rannikolla, joten viimein yhtenäisen israelilaisen kuningaskunnan muodostaminen ylängölle näytti mahdolliselta. Kunnianhimoinen suunnitelma uuden itsenäisen Israelin perustamiseksi vaati aktiivista ja voimakasta propagandaa ja juuri sitä näinä vuoskymmeninä kirjoitettu deuteronominen historia tarjoaa. Viidennen Mooseksen kirjan mukaan kaikki alueen hepreankieliset ovat yhtä perhettä, jonka tulee noudattaa samaa lakia ja palvoa yhtä ja samaa jumalaa yhdessä paikassa samojen sääntöjen mukaan. Alueen geopoliittinen tilanne on epäilemättä syy miksi deuteronominen historia kirjoitettiin omanlaiseksi tarinaksi yhdistellen hepreankielisiä kansantaruja ja legendoja. Deuteronomistien kirjoittama historia kertoo kansan vapautumisesta Egyptiläisen faaraon, joka kovasti muistutti Psametik I:stä, vallan alta. Se kuvailee eeppisen saagan Kaanaan kaupunkien valloituksesta, samojen kaupunkien, jotka juuri kirjoituksen aikaan olivat Juudean suurimpia mielenkiinnon kohteita. Tarinassa pohjoisen Israelin kuningaskunta, jonka varjossa Juudea eli kaksi vuosisataa, tuomitaan syntiseksi ja YHWH:ta vastaan kapinoivaksi osaksi perhettä. Juudean hallitsijoista juuri Josia kuvataan ylivertaisena vahurskaana kansan vapauttavana messiaana ja hyvien oikeamielisiksi nähtyjen kuninkaiden, Joosua, Daavid ja Hiskia, superlatiivina. Deuteronominen historia ei ole historiaa, se on teologis-poliittista ideologiaa ja propagandaa.

Viidenteen Mooseksen kirjaan sisällytettiin myös joitain aikaansa nähden varsin edistyksellisiä eettisiä lakeja, mitkä ovat epäilemättä auttaneet laimentamaan muutosvastarintaa. Lain mukaan köyhiä oli autettava (16:18-19), kuningas ei voinut kohdella kansaa miten haluaa (17:15-20), hylätyt vaimot saivat perintöoikeuden (21:15-17) sekä muukalaisia koskeva syrjintäkielto (24:14-15) muutamana esimerkkinä.

Vaikka arkeologit ovat onnistuneet paljastamaan deuteronomisen historian syntyyn johtaneen pitkän sosioekonomisen kehityksen Juudeassa, niin Josian saavutuksien suhteen menestys on ollut huomattavasti heikompaa. Todisteet sen sijaan kertovat kuinka Josia epäonnistui ainakin paikallisella tasolla uskonreformissaan. Lukuisista kodeista seitsemännen vuosisadan lopulta on edelleen löydetty muita jumalia esittäviä keramiikkafiguureja, joista hedelmällisyyden jumalatar Aseran kultti on elänyt hyvinkin voimakkaana. Kuningaskunnan koko Josian aikana näyttää pitkälti pysytelleen samana mitä se oli Manassen kaudella. Asukkaita oli arviolta noin 75000, josta n. 20% asui Jerusalemissa.

Josian elämä päättyi ennenaikaisesti Megiddossa 610 eaa. Egyptin faarao Nekau II oli armeijoineen matkalla pohjoiseen auttamaan Assyyriaa puolustuksessa Babyloniaa vastaan. Raamattu kertoo Josian lähteneen taistelemaan Nekau II vastaan (2 Aik 35:20-24), mutta tämä versio on melko epäuskottava. Juudea oli Assyyrian vasalli vuoteen n. 630 eaa. asti. On epäuskottavaa, että Egypti olisi sallinut Juudean kehittyä niin voimakkaaksi, että se olisi kyennyt uhkaamaan Egyptiä. Nadav Naaman onkin ehdottanut, että Juudea oli Egyptin vasalli ja siten Faarao olisi kutsunut Josian uudistamaan uskollisuusvalansa Megiddoon. Syystä tai toisesta Nekau II olisi ollut tyytymätön Josiaan ja mestannut hänet. Mikä Josian kuoleman syy sitten olikaan niin on selvää, että se on ollut shokki deuteronomisen historian kirjoittajille. Israelia suuruuteen petaava kirjoituskokoelma, jonka messiaana Josian piti patsastella, kuivui kokoon. Josian kuollessa israelilaiset olivat jälleen Egyptin orjia.

Josian kuolemaa seuraavat vuodet toivat mukanaan vain lisää murheita ja nahkansa luonut YHWH -kultti mureni. Josian poika Joahas hallitsi vain kolme kuukautta ennen kuin Nekau II karkotti hänet. Egypti tiukensi otettaan entisestään kunnes Babylonian kruununprinssi Nebukadnessar II murskasi Egyptin armeijan Karkemišsa samalla tuhoten Assyyrian imperiumin lopullisesti. Babylonian joukot marssivatkin pian etelään rannikkoa pitkin saapuen lopulta myös Jerusalemiin 597 eaa. Ottettuaan ylimystön ja papiston vangeiksi sekä vieden heidät Babyloniaan, Nebukadnessar II istutti Jerusalemin valtaistuimelle Sidkian, joka muutamaa vuotta myöhemmin ryhtyi juonimaan Nebukadnessaria vastaan. Nebukadnessar II hyökkäsikin uudelleen Juudeaan 587 eaa, eikä hän tällä kertaa enää säätellyt voimankäytössä vaan tuhosi kuningaskunnan kaupungit sekä valloitti ja poltti Jerusalemin.

Juudean neljä sataa vuotta kestänyt historia tuli tiensä päähän. Hallitsijat ja valtaeliitti vietiin Babyloniaan ja ainoaksi lailliseksi palvontapaikaksi nimetty YHWH:n temppeli tuhottiin. Israelilainen identiteetti ja uskonto olisivat voineet kadota kokonaan, mutta jotenkin ne kuitenkin selvisivät.

The Bible Unearthed - Sodasta selviytymiseen

Kuningas Hiskian päätös liittoutua Egyptin kanssa ja nousta kapinaan Assyyriaa vastaan Sargon II:n kuoleman jälkeen 705 eaa. on varmasti ollut kuningaskunnan kohtalokkaimpia päätöksiä. 701 eaa. Assyyrian uusi kuningas Sanherib tuli Juudeaan suuren armeijan kanssa kukistamaan kapinaa.

Raamatun tarinassa uskonnollisella retoriikalla luodaan kehykset jossa kaikkien tapahtumien taustalla YHWH ohjailee pelinappuloita. Hiskian vanhurskaan toiminnan jälkeen tarina kertaa kuinka epäjumialia palvovalle pohjoisele Israelille kävi, mutta Hiskian vanhurskaus pelasti Jerusalemin ja Assyyrian armeija tuhoutui enkelin käydessä tappamassa 185000 kaupunkia piirittävää Assyyrialaista (2 Kun 19:35-37). Pian tämän ihmeen jälkeen tarina saa eriskummallisen käänteen kun se kertoo Manassen ryhtyvän jälleen palvomaan epäjumalia (2 Kun 21:2-6).

Mitä siis oikeasti tapahtui? 1 Kun 18:7 kertoo Hiskian ryhtyneen kapinaan, jota toinen aikakirja täydentää kertoen kuinka Hiskia varustautui sotaan (2 Aik 32:27-29). Aikakirja mainitsee hänen mm. rakentaneen Siloamin tunnelin Gihonin lähteestä varmistaakseen kaupungin vedensaannin piirityksen aikana. Siloamin tunnelin lisäksi arkeologit ovat löytäneet Hiskian rakennuttamat mittavat puolustusrakennelmat, jotka pystytettiin kovassa kiireessä samalla tuhoten niiden alle jääneet asuintalot kuten Jesaja 22:10 toteaa. Koskaan ennen ei Juudeassa oltu valmistauduttu sotaan samalla mittakaavalla kuin mitä Hiskian aikana.

Raamatussa kuvatun tarinan sijaan Assyyrialaiset lähteet kertovat tapahtumille varsin toisenlaisen kulun. Assyyrialaisten lähteiden mukaan Sanherib tuhosi Juudean maaseudun ja piiritti 46:ta kaupunkia, linnoitusta ja kylää sekä valloitti ne rakentamalla maavalleilla rampit, joita pitkin joukot pääsivät muurin päälle. Assyyrialaiset mainitsevat häätäneensä 200150 asukasta ja ottaneensa heidät, heidän karjansa ja omaisuutensa sotasaaliiksi. Hiskian Sanherib kertoo sukeneensa vangiksi omaan palatsiinsa Jerusalemissa ja antaneensa maat Ashdodin, Ekronin ja Gazan kuninkaille. Joskin vankien määrä Assyyrialaisten kirjoituksissa on liioteltu niin Juudea todellakin kärsi mittavista tuhoista Sanheribin hyökkäyksessä, mikä vastaa melko hyvin arkeolgisia havaintoja. Sanheribin hyökkäys Juudeaan näyttää tähdänneen Juudean talouden kokonaisvaltaiseen tuhoamiseen. Toisen kuningasten kirjan Jerusalemin säästymistä hehkuttavan kerronnan lisäksi 2 Kun 18:13 vahvistaa lakonisesti yhdellä lauseella Assyyrialaisten tuhonneen kaikki Juudean linnoitetut kaupungit.

YHWH ei säästänyt Juudeaa, jonka talous tuhottiin ja iso osa alueista jaettiin ilmeisesti assyyrialaisten rinnalla taistelleille naapurikuningaskuntien hallitsijoille. Hiskia pakotettiin maksamaan kovat lunnaat ja merkittävä osa asukaista karkotettiin Assyyriaan. Kaikesta Raamatun Hiskian vanhurskautta ylistävästä tarinasta huolimatta Assyyria oli sodassa ainoa voittaja sillä Sanherib murskasi kapinan ja alisti Juudean. Sanherib käytännössä tuhosi Hiskian isältään perimän kukoistavan kuningaskunnan.

Hiskian kapina ja uskonnollinen reformi tuntuivat Assyyrian hyökkäyksen jälkeen varmasti pahoilta virheiltä. Hiskian kuoleman 698 eaa. jälkeen hänen 12 vuotias poikansa Manasse nostettiin valtaan ja muiden jumalien palvonta elvytettiin. Manassen YHWH -kultin papit tuomitsevatkin kirjoittamassaan historiassa pahimmaksi Judeaa koskaan hallinneeksi kuninkaaksi (2 Kun 21:3-7), jonka syyksi vieritetään vieläpä Jerusalemin lopullinen tuho sata vuotta myöhemmin (2 Kun 21:11-15).

Manassen hallinnon elvyttämät paikalliset palvontapaikat olivat ennemminkin kuningaskunnan toipumisen kannalta välttämätön toimi, koska Jerusalemin keskushallinto tarvitsi maaseudun klaanien ja kylävanhimpien tukea. Jerusalem tuskin olisi voittanut kylävanhimpia puolelleen ilman paikallisten palvontaperinteiden palauttamista. Manasse hallintonsa kanssa onnistui saavuttamaan seitsemännen vuosisadan puolivälissä eaa. jonkinlaisen suosikkiaseman Assyyrian vasallina ja puskurina Egyptiä vastaan, sillä sen maksamat varat Assyyriaan olivat huomattavasti pienempiä kuin Moabin tai Ammonin.

Manasse näyttää olleen aktiivinen myös kauppasuhteissa. Assyyrian imperiumi kävi kauppaa Levantissa pitkälti eksoottisilla luksustuotteilla, arabialaisella suitsukkeella ja oliiviöljyllä. Juudean edelleen hallinnoidessa alueen eteläisimpiä osia se valvoi myös Beersheban laakson, Edomin ylängön sekä eteläisen rannikon kauppareittejä. Arkeologit ovatkin tehneet lukuisia löytöjä, jotka osoittavat kuinka Jerusalemin hallinto on kehittänyt alueen taloutta vahvoilla kauppasuhteilla mm. Arabian niemimaalle ja tehostamalla oliivien ja viinin tuotantoa.

Assyyrialainen vuosisata Juudeassa onkin Raamatun tekstissä melko mustavalkeaa pöytätennistä. Aahas, joka solmi tiiviimmät suhteet Assyyriaan ja sai kuningaskunnan kukoistamaan, tuomitaan syntiseksi idolien palvojaksi. Hiskiaa, joka kapinoi ja katkaisi suhteet Assyyriaan sekä syöksi kuningaskunnan tuhon partaalle, ylistetään vanhurskaaksi ja lähes täydelliseksi. Manasse, joka jälleen palautti suhteet Assyyriaan ja sai kuningaskunnan uuteen nousuun, on pahin epäjumalien palvoja kaikista.

Hiskian puolustukseksi on kuitenkin todettava, että Sargon II:n kuoltua Assyyria kärsi lukuisista kapinoista. Hiskialle tilaisuus on varmasti näyttäytynyt "kerran elämässä" mahdollisuudelta tavoitella itsenäisyyttä, joskin se osoittautui melkoiseksi virhearvioksi. Manassen ottaessa vallan Juudea palasi luottovasalliksi ja pyrki palauttamaan Aahasin ajan menestyksen. Manassen johdolla Juudean nousikin kuin feeniks lintu Sanheribin polttamien kaupunkien tuhkasta. Kuningaskunnan uusi nousu ei tullut varmasti ilmaiseksi, joskin YHWH:n papiston Manassea halveksuvat kirjoitukset kohdassa 2 Kun 21:16 ilmeisesti liiottelevat hänen veritekojaan kun hän on kitkenyt mahdollisia vallankumouksellisia valtakunnasta.

Manassen kuoltua 642 eaa. hänen seuraajakseen nousi Amon, joka ilmeisesti jatkoi isänsä politiikkaa (2 Kun 21:20-22). Amon kuoli vallankaappauksessa, joka kuitenkin nujerrettiin. Amonin jälkeen Raamattu kertoo kahdeksan vuotiaan Josian nousseen valtaistuimelle. Josiaa Raamattu ylistää kaikkein vanhurskaimpana kuninkaana haastaen itse Daavidin pyhyydessä ja syykin on selvä: Josia oli YHWH -kultin mies, joka nosti YHWH -kultin jälleen vallan ytimeen.

The Bible Unearthed - Juudean muodonmuutos

Ymmärtääkseen Raamatun tarinan kiihkoa ja voimaa on hahmotettava ne aivan erityislaatuiset olosuhteet, joissa se kirjoitettiin. Vasta Israelin kuningaskunnan tuhouduttua Juudea kasvoi todelliseksi kuningaskunnaksi, jossa oli riittävästi ammattipapistoa ja resursseja kirjan tuottamiseksi. Juudea jäi omaksi yllätyksekseen yksin ei-israelilaisen maailman kanssa ja se todellakin tarvitsi jonkinlaisen selityksen tilanteeseen johtaneista syistä. Juudean jäädessä yksin kirjoittamaan israelilaisten historiaa lienee selvää, että teksti korostaa kaikilta osin Juudean erityisasemaa.

Raamatun Juudeaa ylistävästä kirjoituksesta huolimatta arkeologia ei ole löytänyt merkkejä, että tämä syrjäinen ja karu alue olisi ollut juuri kenenkään mielenkiinnon kohteena. Israel oli merkittävä geopoliittinen toimija ja kauppaa käyvä valtio alueella, toisin kuin Juudea. Kun nämä kaksi kuningaskuntaa riitelivät oli Juudea vastaanottava osapuoli, joka joutui kutsumaan muita naapureita avukseen. Ennen kahdeksatta vuosisataa eaa. ei ole mitään merkkejä, että Juudea olisi ollut mitään muuta kuin marginaalinen toimija, jonka pohjoisen Israelin valloittanut Sargon II totesi olevan kaukainen.

Kahdeksannen vuosisadan eaa. lopulla tapahtui kuitenkin jotain poikkeuksellista, mikä muokkasi Juudeaa perustavanlaatuisella tavalla. Pohjoisen Israelin tuho synnytti pakolaisvirran, joka paisutti Juudean väkimäärän ennen näkemättömäksi ja viimein Jerusalemin YHWH -kultti sai ympärilleen kuhisevan suurkaupungin.

Ei ole varsinaisia syitä epäillä Kuningasten kirjoissa ja Aikakirjoissa esitettyä Jerusalemin hallintojatkumoa Daavidista kahdeksannen vuosisadan eaa. loppupuolelle. Vertailemalla Raamatun mainintoja Jerusalemin ja Isrelin kuninkaista ulkopuolisiin lähteisiin muodostuu suhteellisen luotettava kuva kuka Jerusalemia on hallinnut milloinkin. Jerusalemia näyttää hallinneen Daavidin jälkeen ennen Hiskiaa yksitoista kuningasta, joista vain yksi ei ollut Daavidin jälkeläinen alenevassa polvessa. Raamatun tarina jakaa kuninkaat hyviin ja pahoihin kuninkaisiin. Hyvien, YHWH:lle uskollisten, kuninkaiden aikana Raamatun kuvaama kuningaskunta menestyi ja pahojen, syntisten kuninkaiden, aikana Jumala rankaisi, mikä johti kuningaskunnan heikkenemiseen.

Raamattu kertoo Jerusalemin 13. kuninkaan Hiskian aloittaneen uskonnollisen reformin (2 Kun 18:3-7) tuhoten muille kuin YHWH:lle omistetut palvontapaikat, josta teksti antaa Hiskialle ylitsepursuavaa suitsutusta. Toisin kuin Raamattu väittää niin Daavidin aikaan palvonta ei ollut YHWH keskeistä vaan YHWH keskeisyys näyttää voimistuneen juuri Hiskian aikaan tai vähän hänen jälkeensä. Arkeologisten todisteiden perusteella israelilaiset olivat palvoneet useita jumalia satoja vuosia ennen omistautumistaan yhdelle jumalalle (henoteismi).

Hiskiaa edeltänyt palvonta oli Juudeassa varsin monimuotoista ja se noudatteli samoja pääpiirteitä kuin naapurialueidenkin palvontamenot. Ihmiset uhrasivat lukuisilla alttareilla ja sukuhaudoilla etsiessään jumalien ja esi-isiensä suosiota, eikä juuri kukaan kuningaskunnan hallitsijoista ennen Hiskiaa koskenut näihin palvontapaikkoihin. Paikalliset palvontapaikat eivät olleet, kuten Raamattu väittää, harhautumista oikean YHWH:n palvonnasta, vaan alueen ikiaikaista jumalten palvontaa. Muiden kuin YHWH jumalan palvonnasta todistavat arkeologien löytämät sadat keramiikka figuurit, jotka kuvaavat alueen jumalia. Alueen yksi tärkeimmistä jumalista on ollut hedelmällisyyden jumala Asera, johon liittyy myös maininta YHWH:n vaimona tai kumppanina. Raamatussa toistuvat väärien profeettojen esiintymiset vahvistavat kuinka myös muiden kuin YHWH:n palvonta oli voimissaan kuningaskunnassa. Raamattu nimeää Aseran lisäksi vieraiksi jumaliksi mm. Baalin, Moolokin ja Kemosin. Jeremian kirja 11:13 toteaa, että Juudeassa oli jumalia yhtä paljon kuin kaupunkeja, mikä kertonee ihmisten uskoneen vahvasti paikallisiin jumaliin.

Kuten aiemmissa teksteissä on jo käynyt ilmi niin Israel ja Juudea olivat kaksi hyvin erilaista kuningaskuntaa, joilla ei ollut taloudellisesti, hallinnollisesti, arkkitehtuurisesti tai sotilaallisesti juuri mitään yhteistä. Jerusalemista tai sen ulkopuolelta ei ole löydetty mitään merkkejä keskusjohtoisesta monarkiasta ennen kahdekstatta vuosisataa eaa. ja Jerusalem näyttäytyy varsin vähäpätöisenä parin kamelin kylänä. Arkeologisten todisteiden perusteella onkin selvää, että Juudeassa ei koettu vastaavaa kulta-aikaa kuin pohjoisessa Israelin kuningaskunnassa.

Juudea oli taka-alalla suurimaan osan pohjoisen Israelin kaksi sataa vuotta kestäneen kukoistuksen aikana. Kuningas Aahasin päätös liittyä Assyyrian vasalliksi muutti kuitenkin tilanteen ja Juudeasta tuli peluri alueen geopolitiikassa. Samarian kaaduttua Juudea oli Assyyrian vasallivaltioiden ympäröimä ja Jerusalemista tuli yhtäkkiä alueen hermokeskus. Pakolaistulva kasvatti Jerusalemista yhden sukupolven aikana vaatimattomasta neljän hehtaarin pikkukylästä viisitoistakertaiseksi tiheään asutuksi n. 15000 asukkaan kaupungiksi. Samaan aikaan aiemmin lähes tyhjä maaseutu koki voimakkaan kasvubuumin ja uusia kyliä ilmestyi kuin sieniä sateella. Juudean väkiluku, joka oli pitkään kitunut n. 10000:ssa, kasvoi n. 120000:een. Samalla Juudea omaksui tarvittavan hallinnollisen byrokratian, kivirakennustaidot, keramiikkatuotannon ja muut kuningaskunnan toiminnan kannalta keskeiset teknologiat. Onkin selvää, että Juudea ei keksinyt näitä itse vaan ne tulivat Assyyrian vasalliuden ja pohjois Israelin pakolaisten mukana. Vasallius avasi Juudealle myös kauppasuhteet Assyyriaan, mistä seurasi voimakas talouden kasvu.

Näissä aivan erityislaatuisissa olosuhteissa tapahtui myös raju uskonnollisideologinen muutos, jonka suorana seurauksena syntyi Raamattu. Ennen pohjoisen Israelin tuhoa uskonnon harjoittaminen Juudeassa oli monimuotoista ja hajaantunutta. Jerusalemin temppelissä oli kuninkaallinen YHWH -kultti, mutta lukemattomia paikallisia jumalia ja esivanhempien henkiä palvottiin laajalti joka puolella. Arkeologisten todisteiden valossa jumalten palvonta ei juuri poikennut Raamatussa epäjumalien palvonnasta parjatun pohjoisen Israelin perinteistä. Samarian kaatumisen jälkeen ajatus keskusjohtoisesta ja keskitetystä palvonnasta sai kuitenkin jalansijaa ja se liitettiin erottamattomaksi osaksi israelilaisten yhdistämistä tavoittelevaa poliittista agendaa. Onkin selvää kuinka Juudean hallinnon ja YHWH-kultin papiston yhteistyönä seuraavien vuosikymmenten aikana synnytettiin juutalais-kristillisen tradition kulmakivenä tunnettut autoritääriset tekstit.

Ei voida tarkkaan sanoa kuka ensimmäisen kerran esitti ajatuksen yhdelle jumalalle keskitetystä uskonnosta. Ajatus nousee selvästi esiin Elian ja Elisan teksteissä, jotka kirjoitettiin kauan Omrien dynastian jälkeen. Myös Aamos ja Hoosea, jotka olivat aktiivisia kahdeksannella vuosisadalla eaa. pohjoisen Israelin alueella, sisältävät tämän ajatuksen. Jotkut tutkijat ovatkin ehdottaneet ajatuksen syntyneen pohjoisen Israelin kuningaskunnan viimeisinä vuosina. Toiset tutkijat taas ovat ehdottaneet, että ajatus olisi syntynyt Jerusalemin hallinon tarpeeseen saada hajanainen maaseutu paremmin keskitetyn hallinnon alaisuuteen. Ehkäpä molemmat tekijät ovat olleet vaikuttamassa uuden henoteistisen uskonnon syntyyn. Jokatapauksessa olosuhteet Jerusalemissa seitsemännellä vuosisadalla ovat olleet muutokseen otollisimmillaan kun väestöräjähdyksen seurauksena kuhisevaksi keskukseksi nousseen Jerusalemin valtaeliitti on miettinyt miten yhdistää ja hallita kansaa. Niinpä näyttää selvältä miksi valtaeliitti päätti kirjoittaa israelilaisten historian mieleisekseen ja muotoilla tarinan kansan suhteesta yhteen jumalaan monien sijaan.

The Bible Unearthed - Imperiumin varjossa

Raamatun tarinan mukaan jatkuva epäjumalien palvonta pohjoisessa Israelissa vie sitä kohti vääjäämätöntä tuhoa. Huolimatta oikean jumalan YHWH:n profeettojen toistuvista varoituksista kansa ei tee parannusta vaan jatkaa kärsimystään elämällä synnissä. Teologinen kerronta saavuttaa synkän kliimaksinsa kun YHWH:n tahdon välikappaleina toimivat ulkovallat rankaisevat kuritonta kansaa.

Vaan mitäpä arkeologia kertoo pohjoisen Israelin kuningaskunnan historiasta Omrien dynastian jälkeen samalla kun eristyneessä Juudeassa elämä jatkui köyhyydessä?

Tarkentuneet ajoitusmenetelmät ovat luonnollisesti mahdollistaneet tarkemman kuvan muodostamisen alueen historiasta. Myös se mitä lähemmäs nykypäivää tullaan sitä enemmän tarjolla on Raamatun ulkopuolisia kirjoituksia tapahtumien analysointiin. Omrien dynastian jälkeen pohjoisen Israelin kuningaskunta oli merkittävä vallankäyttäjä alueella vielä 120 vuotta.

Tel Danin piirtokirjoituksesta löytyvä teksti paljastaa Aram-Damaskoksen hyökänneen Israelin kimppuun n. 835 eaa. ja sitä seuranneiden parin vuosikymmenen aikana Aram-Damaskos ottikin hallintaansa valtakunnan pohjoisosat. Arkeologisten löydösten perusteella Israel kärsi kirveleviä tappioita ja menetti arvokkaita alueita pohjoisessa ja idässä. Pohjosessa Megiddon tuho oli lähes täydellistä ja kaupunki hylättiin useamman vuosikymmenen ajaksi. Aram-Damaskoksen hyökkäys mahdollisesti kulminoitui Samarian piiritykseen, mikä olisi tarkoittanut, että pohjoisen Israelin kuningaskunnan keskiosat olivat pitkään miehityksen alaisia. Aram-Damaskos ei kuitenkaan ollut riittävän vahva koko valtakunnan valloittamiseen ja kuningaskunnan eteläosat näyttävät säästyneen miehitykseltä. Miehitysvallan merkkeinä kahdeksannen vuosisadan eaa. viimeisinä vuosikymmeninä pidetään kolmen uudelleen rakennetun linnoituksen Danin, Hazorin ja Bethsaidan aramealaista arkkitehtuuria.

Aramealaisten miehitys Israelissa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä Assyyrian imperiumin saatua tukahdetutta sisäiset ongelmansa se suuntasi katseensa jälleen länteen. Assyyrian massiivinen armeija pakotti Aram-Damaskoksen polvilleen ja maksamaan itselleen lunnaita. Assyyrian voimankäyttö siirsi aramealaisten sotilaat pois Israelista ja mahdollisti Israelin uuden nousun. Shalmaneser III:n musta obeliski paljastaa Israelin olleen 841 eaa. Assyyrian vasalli, joka Assyyrian suosiossa paistatellen valtasi aramealaisille menetetyt alueet takasin kuningas Joashin johdolla. Myöhemmin Joashin poika Jeroboam II laajensi kuningaskuntaa edelleen vielä lisää ja rakensi Megiddon ja Gezerin linnoitukset uudelleen. Jeroboam II on mahdollisesti ollut myös ensimmäinen israelilainen kuningas joka otti käyttöön kuninkaallisen sinetin. Arkeologisten löytöjen perusteella Jeroboam II:n aikakausi oli pohjoisen Israelin kukoistavin aikakausi, jonka loiston takasivat vahva väestönkasvu ja elinvoimainen maatalous.

Maataloudessa viinin ja oliivin tuotanto saavutti rautakauden huippunsa ja näille tuotteille riitti kysyntää niin Egyptissä kuin Assyyriassakin, joiden ilmastot ja maaperät eivät soveltuneet näiden kasvien viljelyyn. Viinin ja oliiviöljyn ohella hevoset saattoivat myös olla merkittävä vientituote pohjoisen Israelin kuningaskunnassa, sillä niistä löytyy mainintoja Assyyrialaisista kirjoituksista.

Jeroboam II:n kuoltua 747 eaa. valtakunnassa näyttää koittaneen jonkinasteinen sekasorron tila, jonka aikana suhteet Assyyriaan hekkenivät merkittävästi. Sarja toisiaan seuranneita vallakaappauksia osuikin kaikkein huonoimpaan mahdolliseen ajankohtaan. 745 eaa. Assyyrian valtaistuimelle nousi Tiglatpileser III, joka aloitti laajat uudistukset valtakunnassa ja muutti perustavalla tavalla tapaa, jolla Assyria kohteli vasallejaan. 738 eaa. Assyyrian armeija marssi länteen ottaen aiemmin autonomiset vasallivaltiot suoraan Asyyrian vallan alle. 737 eaa. Israelissa valtaistuimen kaappasi Pekah, joka puolestaan liittyi Assyyriaa vastaan kapinoivien kuningaskuntien liittoumaan. Liittouma ei kuitenkaan onnistunut pyrkimyksissään. Samariaa lukuunottamatta Tiglatpileser III tuhosi käytännössä kaikki Israelin tärkeimmät keskukset, sekä pakkosiirsi valtaeliitin toisaalle Assyyriaan.

Israelin kuningaskunnan kahden sadan vuoden historia tuli päätöseensä kun Salmanassar V aloitti Samarian piirityksen. On epäselvää ehtikö Salmanassar V valloittaa Samarian ennen kuolemaansa, mutta kaappauksen ja asukkaiden pakkosiirrot kirjasi Sargon II vuonna 722 eaa. Sargon II:n kirjapidon mukaan on epäselvää karkottiko hän 27280 ihmistä pelkästään pääkaupungin asukkaina vain sisältyikö siihen myös muita häntä vastustaneita ihmisiä alueelta. Sargon II myös pakkosiirsi alueelle Assyyriasta korvaavia ihmisiä, jotka muodostivat alueelle assyyrialaisen hallinnon.

Juudeassa pohjoisen Israelin Raamattuun kirjoitettu historia selittää tapahtumia teologisesti omasta näkökulmastaan omien poliittisten etujensa ajamiseksi. Arkeologinen todistuaineisto taas kertoo kuinka Assyyrian imperiumin aktiivisuus ja suhteet kulloiseenkin Israelin hallitsijaan olivat kriittisiä kuningaskunnan tulevaisuuden kannalta. Kukoistuksensa huipulla se oli jopa niin vahva, että sen hallitsija uskoi voivansa haastaa Assyyrian vallan liittoutumalla ja kapinoimalla Assyyriaa vastaan. Unelma täydellisestä itsenäisyydestä johti kuitenkin tuhoon ja kuningaskunta murskattiin brutaalisti. Jäljelle jäi vain syrjäinen Juudea, Raamatun mukaan YHWH:n suojeluksessa ollut pikkuveli, joka unelmoi kaappaavansa luvatun maan takaisin Israelilaisille.

The Bible Unearthed - Unohdettu kuningaskunta

Raamatun kuningasten kirjoissa pohjoisen Israelin kuningaskuntaa parjataan surutta varsinaiseksi synnin pesäksi, jonka vääjäämätön kohtalo on tuhoutua. 1 Kun 16:24 tietää kertoa kuinka kuningas Omri rakensi Samarian kaupungin vuorelle, jonka jälkeen teksti syyttää Omria ja hänen jälkeläisiään YHWH:n suututtamisesta. Omrien dynastia kuitenkin onnistui luomaan alueelle yhden varhaisen rautakauden mahtavimmista valtioista, vaikka pari sataa vuotta myöhemmin Juudeassa kirjoitettu kertomus ei heille kunniaa myönnä.

Kuten todettua Israel oli maakunnista se, jolla oli huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaurastua ja kehittyä kuningaskunnaksi ja tämä kehitys näkyy johdonmukaisesti arkeologisissa löydöksissä. Millainen millainen tuo valtakunta todellisuudessa oli? Onneksi Omrien dynastiasta löytyy myös Raamatun ulkopuolisia todisteita, joten kurkistus unohdettuun loistoon on mahdollinen.

Daavidin ja Salomonin aikana alueella ei vielä ollut riittävää julkishallintoa suurten rakennusprojektien läpiviemiseksi. Sata vuotta myöhemmin Omrin noustessa valtaan Israel oli kehittynyt täysiverikseksi valtioksi, jolla oli tarvittava byrokraattinen hallinto, joka pystyi ohjailemaan suuria rakennusurakoita, ylläpitämään suurta armeijaa ja solmimaan kauppasuhteita nappureihin. Yksi tärkein todiste tästä on Meshan steela, jossa Moabin kuningas kertoo Omrin ja Ahabin olleen vallassa Jordan joen itäpuolella noin neljänkymmenen vuoden ajan ja kuinka Mesha lopulta karkottaa Israelilaiset alueelta. Tel Danin piirtokirjoitus n. 835 eaa. kertoo Omrin dynastian hyökänneen Damaskoksen valtakunnan kimppuun. Lisäksi Kurkhin steeloissa Assyyrian kuningas Salmanassar III kertoo Ahabin tuoneen taisteluun 10000 jalkasotilasta ja 2000 sotavaunua, jotka olivat aikansa raskasta aseistusta ja mitkä tekivät Ahabista vihollisarmeijan voimakkaimman komentajan. Nämä kolme vihollisten kirjoittamaa tunnustusta kertovat vahvasta Omrin dynastiasta, jonka armeija marssi laajalla alueella Levantissa.

Arkeologiset kaivaukset Samariassa ovat paljastaneet yhden yhdeksännen vuosisadan eaa. suurimmista rakennusprojekteista Levantin alueella. Alkuperäinen kukkulanlaki oli liian pieni kuninkaalliselle linnoitukselle, joten Omrin rakennusmestarit laajensivat sitä rakentamalla kukkulan huipun ympärille muurin, jonka sisään jäänyt tila täytettiin siirtomaalla, jotta saatiin luotua riittävän suuri rakennusalusta linnoitukselle. Samarian linnoitus ja kaupunki onkin suurin rautakautinen kohde mikä Israelista on koskaan löydetty.

Lisää Omrin dynastian nimiin tunnistettuja rakennusprojekteja Israelin alueelta on löytynyt Jezreelistä, Hazorista, Megiddosta ja Gezeristä, joista kaikista on löytynyt samalta aikakaudelta samankaltaista arkkitehtuuria. Monet Omrin dynastian rakennuskohteet oli Raamatun tarinoiden innoittamana ensin ajoitettu Salomonin aikaansaannoksiksi, mutta nykyaikaiset ja tarkemmat tutkimusmenetelmät ovat tarkentaneet niiden rakennusajankohdan myöhemmäksi.

Omrin dynastia ei vaikuttanut pelkästään nykyisen Israelin alueella vaan sen valta ulottui kauemmas. Meshan steela kertoo Omrin rakentaneet Jordan joen itäpuolelle kaksi kaupunkia: Atarothin ja Jahazin, joka kuvausten mukaan viittaa mahdollisesti Khirbat al-Mudaynaan, jonka arkkitehtuurissa on paljon samoja piirteitä kuin Omrien arkkitehtuurissa.

Pohjoisen Israelin kuningaskunnan vaurauden ja vallan avaimet kuitenkin löytyvät Kaanaan alangoilta, jonne ylängön kehittyvä kuningaskunta ulotti valtansa Shosheng I:n valloitusretken jälkeen. Arkeologiset jäljet kertovat kuinka ylängöltä alkunsa saanut kuningaskunta on ottanut valtaansa perinteiset kaanaalaiset keskukset Megiddon, Hazorin ja Gezrin sekä ulottanut valtansa aina eteläiseen Syyriaan ja Jordan joen itäpuolelle. Pohjoisen Israelin kuningaskunta sulautti näin lukuisat toisistaan poikkeavat ekosysteemit ja kansat yhdeksi valtakunnaksi Samarian toimiessa valtakunnan pääkaupunkina. Oletettavasti nuori kuningaskunta on käyttänyt hyväkseen ja integroinut faaraon tuhoamien kaanaalaisten kauppunkivaltioiden hallintokoneistot itseensä sillä Omrin dynastia ei näytä merkittävästi puuttuneen niiden toimintaan. Valmiin byrokraattisen mallin omaksuminen osaksi omaa toimintamallia on oletettavasti mahdollistanut myös kuningaskunnan nopean laajenemisen aikana, jolloin se koki myös kovaa painetta ympäröivillä alueilla nousussa olevien kuningaskuntien suunnalta. Arkeologisessa todistusaineistossa selkeästi näkyvän kaanaalaisen hallintomallin omaksumisen takia on vaikeaa esittää väitettä, että Omrien kuningaskunta olisi ollut puhtaasti israelilainen. Väite näyttääkin olevan peräisin lähinnä myöhemmin Juudeassa kirjoitetuista Raamatun teksteistä.

Kaikkein merkittävin tekijä Omrien nousussa ilmeisesti on ollut alueen asukkaisen suhteellisen homogeeniset sotataidot, arkkitehtuuri ja maanviljelysteknolgia. Tultaessa kahdeksannelle vuosisadalle eaa. Omrien valtakauden jälkeen pohjoisessa Israelin kuningaskunnassa oli joidenkin arvioiden mukaan jopa 350000 asukasta, mikä olisi tehnyt siitä Levantin väkirikkaimman valtion. Ainoa lähialueen kuningaskunta, joka on voinut kilpailla pohjoisen Israelin kanssa vallasta alueella, on ollut Aram-Damaskos.

Omrien valtakaudella myös itäisen Välimeren kaupankäynti elpyi. Raamattu mainitsee Ahabin ottaneen itselleen foiniikkialaisen prinsessan vaimoksi ja kypros-foiniikkialaisia esineitä näyttää virranneen valtakuntaan merkittäviä määriä. Kukoistava kauppa on luonnollisesti myös entisestään lisännyt valtakunnan resursseja.

Raamatun teksteissä Omrit ovat pettureita, jotka ansaitsivat taivaallisen rangaistuksen. Monet aikalaiset tarinat varmasti muistivat Omrien aikakauden loiston, mutta Raamatun kirjoittajat kuitenkin syyttävät heitä lähes kaikista mahdollisista synneistä ja kuvaa heidän kuolemansa mässäillen inhottavilla yksityiskohdilla. Näyttääkin siltä, että Omrit ansaitsivat Juudean vihan juuri menestyksellään. Omrit jättivät Juudean varjoonsa solmimalla liittoja etnisesti väärien ympärysvaltojen kanssa ja rakentaen palvontapaikkoja kaanaalaisille jumalille, mitkä nähtiin Juudeassa ilmeisesti syvimpänä mahdollisena maanpetoksena kun ne sellaisina Raamattuun kirjoitettiin. Arkeologia on kuitenkin paljastanut Raamatun tarinoiden Omrien dynastiaa pilkkaavan halveksunnan olevan vain taidokasta tosiasioiden peittelyä, jolla on pyritty painamaan mahtava kuningaskunta unholaan.

The Bible Unearthed - Yhtenäinen Israel

Raamatun tarinan mukaan Israel ja Juuda muodostivat yhtenäisen Israelin Daavidin ja Salomonin aikaan. Raamatun teksti kertoo kuinka valtakunta hajosi Salomonin pojan Rehabeamin aikana ja tarinasta huokuu kaipuu yhtenäisen Israelin loiston ja kunnian palauttamiseen. Kuten edellisessä luvussa todettiin niin Juudea ei ollut tarpeeksi kehittynyt, jotta sieltä käsin olisi valtakuntaa voitu hallita. Muodstivatko eteläinen karu Juudea ja pohjoinen hedelmällinen Israel sitten koskaan yhtä yhtenäistä valtakuntaa?

Raamatussa pohjoisen Israelin alueella asuvat heimot kuvataan toistuvasti epäjumalanpalvontaan sortuviksi synnintekijöiksi. Vain eteläisen Juudean heimot onnistuivat puhdistamaan maan etnisesti kaanaalaisista kun taas pohjoisen Israelin heimot taas eivät etnisiä puhdistuksia vieneet loppuun ja niin heidät houkuteltiin toistuvasti palvomaan kaanaalaisia epäjumalia. Lopulta Raamattu vierittää syyn valtakunnan hajoamisesta Rehabeamille, jonka se väittää verottaneen pohjoista Israelia turhan kovakätisesti. Valtakunnan hajoamista seurasi Raamatun mukaan levottomuuksien aika.

Aiemmin raamattututkijat ja arkeologit uskoivat Raamatun tarinan kertovan tässä kohdin pääpiirteittäin todellista historiaa. Huolimatta legendoista eksodukseen tai Kaanaan väkivaltaiseen valloitukseen liittyen tutkijat ovat uskoneet yhtenäisen Israelin olleen joskus olemassa. Tarinaa on pidetty uskottavana, koska se kertoo tasaisesta poliittisesta evoluutiosta heimoyhteisöstä kuningaskunnaksi ja kuningaskunnan jakautumisesta sisäisten riitojen seurauksena. Niinpä tultaessa 1980 -luvulle yleinen käsitys oli että Daavidin ja Salomonin kuningaskunta sekä sen hajoaminen olivat historiallisia faktoja.

1980 -luvulla suoritetut arkeologiset tutkimukset kuitenkin tarjosivat uusia näkökulmia alueen todelliseen historiaan. Tutkimukset paljastivat israelilaisten syntyhistorian ja sen ettei se ollut mitenkään erityislaatuinen vaan noudatteli samoja talouden lainalaisuuksia kuin aiemmatkin asutusaallot. Noin 1200 eaa. alkaneen israelilaisten asutusaallon jakautuminen pohjoiseen ja eteläiseen alueeseen näyttää vastanneen pitkälti aiempien asutusaaltojen kehittymistä. Pohjoinen ylänköalue on ollut aina vauraampi ja kehittyneenpi kaikkien asutusaaltojen yhteydessä, mikä selittyy yksinkertaisesti sillä, että siellä ympäristöolosuhteet ovat suotuisammat. Eteläinen Juudean alue on aina ollut harvempaan asuttu ja pääosin vaeltelevien paimentolaisten aluetta. Tätä käsitystä tukee myös Egyptiläisistä teksteistä löytyvät viittaukset, joissa maininnat pohjoisen Israelin ylänköalueen asutuksiin ja paikallisiin hallitsijoihin ovat merkittävästi monilukuisempia kuin eteläisen Juudean vastaaviin.

Kaanaan ylängöllä luonnollinen kehitys on johtanut kahden toisistaan poikkeavan alueen syntyyn jokaisen asutusaallon yhteydessä. Yhtään arkeologista todistetta ei ole löydetty tukemaan Raamatun väitettä yhtenäisestä molemmat alueet sisältäneestä valtakunnasta. Arkeologisten todisteiden perusteella Juudea oli Daavidin ja Salomon aikaan niin harvaan asuttu ja syrjäinen ettei se juuri kiinnostanut edes pohjoisen Israelin kuninkaita aikana jolloin pohjoinen Israel oli kovaa vauhtia matkalla kohti omaa valtiota. Pohjoisen Israelin arkeologisissa kaivauksissa on löydetty todisteita byrokratian kehittymisestä ja linnoitusten rakentamisesta niinkin varhain kuin yhdeksännen vuosisadan eaa. alussa. Juudeaan kivenhakkaustaito ja -rakentaminen näyttää levinneen vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. Samoin oliivin viljely näyttää kehittyneen Juudeassa vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. sellaisiin mittasuhteisiin, että sillä alkoi olla taloudellista merkitystä alueen kehittymiseen. Toisin kuin eteläisen Juudean kohdalla niin pohjoisen Israelin voidaankin todeta saavuttaneen valtiollisen hallinnon mittasuhteet yhdeksännellä vuosisadalla eaa. ja tätä tukee myös assyyrialainen teksti Qarqarin taistelusta vuodelta 853 eaa.

Alueiden merkittävistä kehityseroista huolimatta niillä oli myös paljon yhteistä. Molempien alueiden panteoneihin kuului YHWH niminen jumala ja niiden kansantarustoissa oli kosolti yhteisiä elementtejä. Molemmilla alueilla puhuttiin samaa kieltä ja kahdeksannella vuosisadalla molemmat olivat omaksuneet saman kirjoitusmerkistön. Yhteisistä asioista huolimatta Juudea ja Israel poikkesivat toisistaan kuitenkin niin merkittävästi, että Juudean voisi sanoa olleen Israelille lähinnä etäinen syrjäseutu.

Israelin nousun omaksi valtioksi mahdollisti itseasiassa Egyptin faarao Shoshenk I (Raamatussa Shishak). Shoshenk I suuntasi argessiivisen valloituskampanjan pohjoiseen n. 925 eaa. Sotaretkellään Shoshenk tuhosi lopullisesti merikansojen aikaansaannoksista hyvään toipumisvauhtiin päässeet Kaanaan kaupunkivaltiot. Shoshenk I:n sotaretki ei kuitenkaan onnistunut valloittamaan alueita pysyvästi Egyptille ja pohjoisen Israelin voimakkaassa kehitysvauhdissa ensiaskeleitaan ottava uusi valtio käytti tilanteen hyväkseen levittäytyen myös alangoille korvaten Kaanaan kaupunkivaltiot. Samaan aikaan eteläisessä Juudeassa elämä jatkui niin kuin ennenkin, lampaita ja vuohia paimentaen vielä seuraavat pari sataa vuotta.

Miksi Raamattu sitten väittää Juudean ja Israelin olevan sisarvaltioita, joilla on yhteinen historia? Vastaus löytyy jälleen Raamatun teksteistä, joihin on kirjoitettu "profetioita tulevaisuudesta." Ensimmäinen profetia löytyy kohdasta 1 Kun 11:4-8, jossa kerrotaan kuinka Jumala repii valtakunnan kappaleiksi, koska Salomon sortui palvomaan epäjumalia ja 1 Kun 11:11-13 toistaa saman. Toinen profetia kohdassa 1 Kun 11:31-39  kertoo Jerobeamille Jumalan antavan hänelle pohjoisen Israelin heimot, mutta vain siksi aikaa kun hän pysyy uskollisena YHWH:lle. Jerobeam pystyttääkin epäjumalille idoleita heti seuraavassa luvussa 1 Kun 12:25-30, jonka jälkeen hän näkee kauhistuttavan näyn tuhosta, jonka yhteydessä hänelle paljastetaan epäjumalten alttarit tuhoamaan tulevan hallitsijan nimi:

1 Kun 13:1 Kun Jerobeam seisoi alttarilla uhraamassa, Beteliin tuli Juudasta Jumalan mies, jonka Herra oli lähettänyt. 2 Hän julisti alttarille Herran tuomion ja huusi: "Alttari, alttari! Näin sanoo Herra: 'Daavidin sukuun syntyy poika, Josia on hänen nimensä. Hän uhraa tällä alttarilla kukkuloitten papit, jotka polttavat täällä uhreja. Tällä alttarilla poltetaan vielä ihmisten luita!'" 3 Hän ilmoitti myös, että nähtäisiin ennusmerkki. Hän sanoi: "Tämä on merkki siitä, että Herra on näin puhunut: alttari halkeaa, ja tuhka leviää sen päältä ympäriinsä."

Lisäksi 1 Kun 14:7-16 jatkaa kuinka Herra on nostava Israelille kuninkaan, joka tuhoaa Jerobeamin suvun. Nämä profetiat paljastavat tekstin kirjoitusajankohdan seitsemännelle vuosisadalle eaa. sillä ne nimeävät Josian ja kuvaavat hänen politiikkaansa.

Josian noustessa valtaan Juudeassa pohjoisen Israelin kuningaskunta oli katova muistikuva, jonka kaupungit oli tuhottu ja jonka asukkaat Assyyria oli karkottanut ympäriinsä. Juudea sitä vastoin oli nouseva voima, jonka ideologia ja teologia lepäsivät Jerusalemiin keskitetyn YHWH kultin ympärillä. Kilpailevat uskonnolliset kultit, kuten Raamatussa Jerobeamin Betelissä ollut kultti, tuhottiin Josian hallinnon toimesta jotteivät ne olisi kyenneet haastamaan Jerusalemin valtaa.

Josian Juudealle pedattiin tarinalla tietä suuruuteen. Josia, uudesti syntynyt Daavid, tulisi puhdistamaan valtakunnan epäjumalan palvonnasta, mikä johtaisi jälleen yhtenäiseen Israelin valtakuntaan ja uuteen kultaiseen aikakauteen. Daavidin ja Salomonin valtakunna tuhoon johtaneet synnit eivät tarinassa ole päätepiste vaan ainoastaan epämiellyttäviä harha-askelia. Tarina lupaa kansalle onnen täyttymystä kunhan vain kaikki eläisivät oikealla Jumalan määräämällä tavalla. Raamatun tarinalla ei kuitenkaan ole merkittäviä yhtymäkohtia arkeologisten löydösten paljastaman historian kanssa. Pohjoinen Israel ja Juudea eivät koskaan muodostaneet yhtenäistä valtiota.

The Bible Unearthed - Kultainen aikakausi

[Minä tapoin Jo]ramin [Ahabin] pojan, Israelin kuninkaan, ja [minä] tapoin [Ahas]jan [Joramin] pojan [kunin-]kaan Daavidin huoneen. Ja minä saatoin [kaupunkinsa raunioiksi ja muutin]heidän maansa [autioksi...]

Näin lukee kesällä 1993 Tel Danista löydetyssä kivipaaden palassa. Tätä piirtokirjoitusta pidetään vahvana todisteena siitä, että Raamatun Daavid oli todellinen henkilö, joka hallitsi jonkinlaista aluetta. Piirtokirjoitusen uskotaan olevan Damaskoksen kuninkaan Hasaelin käsialaa. Näin ollen Daavid on ensimmäinen Raamatun henkilöhahmo jolle on löydetty arkeologisia todisteita. Daavidin voidaan siis todeta olleen todellinen henkilö, mutta oliko Daavid ja hänen poikansa Salomonin valtakunta Raamatussa kuvatun kaltainen? Daavidin ja Salomonin aikakausi Raamatun mukaan on ollut "kultainen aikakausi," jolle ominaista olivat Daavidin laajat valloitusretket ja Salomonin suuret rakennusurakat.

Kaanaan ylänköjen israelilainen asutus levisi hitaasti idästä länteen. Asutuksen levitessä länteen oliivien ja viinin viljely myös alkoi ylängön pohjoisosissa, jossa asukkaat erikoistuivat erityisesti näihin viljelykaasveihin. Erikoistumisen seurauksena alkoi myös kaupankäynti ja luokkayhteiskunta muotoutui. Pronssikauden lopulla merikansojen aiheuttaman syöksykierteen jälkeen yhteiskunta alkoi rautakauden alussa hiljalleen toipua ja uusia kuningaskuntia muotoutui alueelle. Naapurikuninkaisiin suhtauduttiin kuitenkin epäilevästi ja naapurikansoista pyrittiin erottautumaan omaksumalla omia etnisiä tapoja ja palvomalla omia paikallisia jumalia. Nämä piirteet olivat kuitenkin vielä hyvin kaukana valtavista yhtenäisistä imperiumeista.

Juudeassa 1900-luvun loppupuolella suoritettujen kaivausten perusteella muodostui käsitys alueen olosuhteista rautakauden alussa. Jerusalemista etelään alue oli kallioinen, jossa oli huonot kulkuyhteydet, jossa sateet olivat hyvin epäsäännöllisiä ja vähäisiä. Idässä ja etelässä Juudea rajoittuu kuiviin autiomaihin. Lännessä ylänkö päättyy jyrkkiin kallioihin tultaessa kohti rannikon hedelmällisiä kukkuloita. Maanviljely Juudeassa ei siis ollut juuri mahdollista ja alueen pääelinkeino on ollut maastossa liikkumaan kykenevien vuohien ja lampaiden kasvatus. Toisin kuin pohjoisen ylängön oliivin ja viinin viljelyksestä vaurastuvilla alueilla Juudean kylät kehittyivät vain vähän tultaessa kymmenennelle vuosisadalle eaa.

Näyttääkin siltä, että Juudeaan ei juuri muodostunut pysyvää asutusta Daavidin n.1010-970 eaa tai Salomonin aikana n. 970-931 eaa. Jerusalem oli tuona aikakautena mitätön pikkukylä, joka ei mitenkään olisi voinut nousta mahtavan valtakunnan keskukseksi. Jerusalemista tai Juudeasta ei ole löydetty mitään todisteita tukemaan Raamatun väitteitä kaupungin merkittävästä hallinnollisesta asemasta kymmenennellä vuosisadalla eaa. Juudean kyvystä varustaa ja ylläpitää riittävän kokoisia armeijoita suurten alueiden valtaukseen ei myöskään ole löydetty merkkejä.

Daavidin jälkeen Raamattu kertoo Salomonin massiivisista rakennusprojekteista ympäri valtakuntaa. 1900-luvun arkeologit uskoivatkin pitkään löytäneensä merkittäviä todisteita Salomonin suurista rakennusurakoista ympäri Israelia. Esimerkiksi Megiddossa, Hazorissa ja Gezerissä löydettyjä kaupunkien kuusikammioisia linnoitusportteja ruvettiin kutsuman Salomonin porteiksi. Kuitenkin moderniin arkeologiaan liittyvät peruskysymykset kyseenalaistavat nämä aiemmat tulkinnat vahvasti. Aiemmat teoriat esimerkiksi olettivat Salomonin käyttäneen portin mallina foiniikkialaisen Tyroksen arkkitehtuuria, mutta Tyroksen porttimalli on huomattavasti myöhäisemmältä aikakaudelta. On myös epäuskottavaa, että Salomon olisi rakentanut merkittäviä monumentaalisia palatseja ja kaupunkeja ympäri valtakuntaa, mutta samalla laiminlyönyt oman hallintokaupunkinsa Jerusalemin rakentamisen. Lisäksi uuden sukupolven radiohiiliajoitus on tarkentanut monien rakennusten ajoituksia, mikä on muuttanut merkittävästi aiempia käsityksiä rakennusajankohdista. Monet aiemmin Daavin ja Salomonin nimiin luetut rakennusprojektit on todettu olevan n. 100 vuotta aiemmin rakennettuja eli juuri sillä aikakaudella, kun alue alkoi toipumaan pronssikauden lopun tuhosta.

Kaikki palaset loksahtavat kohdilleen ja alueen historiasta muodostuu koherentti kuva kun unohdetaan Raamatun tarinat Daavidista ja Salomonista. Juudea ei ollut kyseisenä aikana vielä riittävän kehittynyt valloittaakseen alueita tai rakentaakseen monumentaalisia rakennuksia. Juudea oli syrjäinen ja kehittymätön alue vauraampien kuningaskuntien reuna-alueella.

Daavidin hallintoalue oli Jerusalemin pohjoispuolella tiheämmin asuttu kuin eteläpuolella. Kuningaskunnan hallitsemiseen tarvittavasta kirjoitustaidosta ei ole löydetty merkkejä ja mutenkin yhtenäisestä kulttuurista on vaikea löytää mitään todisteita. Jerusalem ei ollut Daavidin aikana tavallista kylää kummempi. Jerusalemissa, Hebronissa ja alueen muissa noin kahdessakymmenessä kylässä asui arviolta yhteensä noin viitisen tuhatta henkeä. Näiden lisäksi Juudeassa arvoidaan olleen jonkin verran vaeltelevia paimentolaisia.

Tultaessa seitsemännelle vuosisadalle tilanne Juudeassa oli muuttunut täysin ja Jerusalemista oli tullut verrattain suuri kaupunki. Uskonto, hallinto ja armeija olivat muotoutuneet ja olivat samalla tasolla elleivät jopa parempia kuin naapurikuningaskunnissa. Jälleen kerran kohtaamme seitsemännen vuosisadan eaa. Juudean legendaarisen Raamatun tarinan ytimessä. 1 Kun 10:1-11 ja 1 Kun 9:28 kuvaavat epäilemättä seitsemännen vuosisadan eaa. tuottoisia kauppasuhteita. 1 Kun 9:18 mainitsee Baalatin ja Tamarin kaupungit ja 1 Kun 9:26 mainitsee Esjon-Geberin, joissa ei ollut asukkaita Salomonin aikakaudella. 2 Sam 8:18 mainittujen kreetien ja pleetien oletetaan viittavaan kreikkalaisiin palkkasotureihin, jotka olivat seitsemännellä vuosisadalla kehittyneimpiä sotilaita itäisen Välimeren alueella.

Daavidista ja Salomonista Raamattuun kirjoitettut tarinat palvelivatkin Josian valtapyrkimyksiä. Ne perustelevat seitsemännen vuosisadan lopun juudealaisille ja israelilaisille kuinka Jerusalemissa valtaisuimella oleva kuningas on molempien kansojen laillinen hallitsija, jonka valtaan kaikkien tulisi alistua. Arkeologisten todisteiden valossa Daavid ja Salomon, vaikka ovat olleet todellisia henkilöitä, eivät vastaa sitä kuvaa joka Raamatussa maalataan. Heistä kertovat tarinat löytävät nekin oikean viitekehyksensä kun niiden kirjoitusajankohta sijoitetaan seitsemännen vuosisadan eaa. loppuun palvelemaan Josian valtapyrkimyksiä.

The Bible Unearthed - Mistä israelilaiset ilmestyivät?

Raamatun alun kuvaukset israelilaisen kansan syntyvaiheista kertovat selkeän tarinan siitä mistä ihmiset ovat peräisin. Kuten The Bible Unearthed kirjan aiemmista luvuista jo hyvin kävi ilmi niin nuo tarinat eivät pidä paikkaansa, joten israelilaisten alkuperälle on löydettävä vastaus muualta.

Joosuan kirjan jälkeen Tuomarien kirja sisältää lukuisia sotaisia tarinoita kuinka kansan tulee pysyä puhtaana ja eristäytyä sitä ympäröivistä kansoista. Tuomarien kirjan teologinen sisältö on hyvin selkeä: "Seuratkaan Jumalan lakia tai Jumala rankaisee teitä kovalla kädellä." Kansa ei kuitenkaan kuunnellut ja vain tuomareina tunnetut innoitetut johtajat pystyivät pelastamaan kansan toistuvasti Jumalan vihalta. Tuomarien kirjassa kuvatulla tarinalla onkin ilmeisesti aivan toinen tarkoitus kuin kuvata oikeaa historiaa.

Meremptahin steela vahvistaa israelilaisina tunnetun kansan ilmestyneen Kaanaan ylängölle hieman ennen vuotta 1207 eaa. Kaanaalaisten ja israelilaisten selkein ero liittyy kulttuuriin. Siinä missä kaanaalainen kulttuuri oli verrattain hienostunutta ja korkealaatuista niin välittömästi monien pronssikauden kaanaalaisten kaupunkien raunioiden yläpuolelta arkeologit löytävät tasaisesti varsin vaatimattomia keramiikkaesineitä ja asumuksia. Kaanaalaisen kulttuurin korvanneet israelilaiset näyttivät siis olevan primitiivisempiä kuin kaanaalaiset.

Vuoden 1967 jälkeen Israelin ylänköjen lähes kaikki alueet on tavalla tai toisella kartoitettu arkeologien toimesta ja löydöt ovat olleet mullistavia. Alueella on syntynyt tiheä pikkukylien verkosto muutamien sukupolvien aikana myöhäisellä pronssikaudella n. 1200 eaa. alkaen. Alueella ei ole merkkejä väkivaltaisesta alueelle tunkeutumisesta vaan kyse näyttää olleen mullistavasta muutoksesta elintavoissa kaukana Kaanaan kuihtuvista kaupungeista. Israelin ylängöiltä löytyivät ensimmäiset etniset israelilaiset.

Tyypillinen varhaisisraelilainen kylä rakennettiin kukkulalle tai jyrkälle harjanteelle, jolta oli hyvä näköala ympäristöön. Kylät ovat olleet omavaraisia sillä ne rakennettiin paikkoihin, joista oli helpot yhteydet laidunmaille, pelloille ja metsiin. Yllättävintä kylissä oli niiden pieni koko, niissä asui keskimäärin viitisenkymmentä aikuista ja suunnilleen saman verran lapsia. Suurimmissa kylissä oli maksimissaan noin muutama sata asukasta. Kaanaalaisiin kyliin ja kaupunkeihin verrattuna israelilaisissa kylissä ei ollut julkisia hallintorakennuksia, mitään kirjoitustaitoon viittaavaa tai korkeatasoisia luksustavaroita kuten koruja jne. Rakennukset rakennettiin työstämättömistä kivistä ja ne olivat suunnilleen samankokoisia, mikä viittaa siihen, että kylissä kaikki jaettiin jokseenkin tasan asukkaiden kesken. Monin paikoin talojen väleihin on kaivettu siiloja viljan säilytystä varten, joskin eläinten pito on ollut edelleen hyvin tärkeää sillä pihat oli aidattu suojaamaan kotieläimiä ja estämään niitä karkaamasta. Elämä kylissä oli varsin vaatimatonta, eikä niissä ollut temppeleitä tai alttareita, joten asukkaiden uskomuksiin liittyvästä kulttuurista tiedetään hyvin vähän. Kyliä ei myökään linnoitettu mitenkään eikä niistä ei ole löytynyt aseita, mikä on ristiriidassa Raamatun jatkuvia taisteluita pursuilevan kerronnan kanssa.

Kaikki todisteet viittaavat siihen, että varhaiset israelilaiset taistelivat enemmän luontoa ja olosuhteita vastaan kuin naapurikansoja vastaan. He elivät suhteellisen rauhanomaisesti ylläpitäen omavaraistalouttaan. He olivat syrjässä kauppareiteiltä sekä melko eristytksissä toisistaan sillä merkittäviä todisteita kaupankäynnistä ei ole löydetty. 

Alueen kaikkein vanhimmissa kylissä suoritetut arkeologiset kaivaukset paljastavat mistä israelilaiset alueelle ilmestyivät. Varhaisimmissa kylissä rakennukset ja pihat muodostivat paimentolaiskulttuureista tutun ovaalin muodon ja vastaa sitä miten paimentolaiset järjestävät leirinsä. Varhaiset israelilaiset olivat siis aloilleen asettuneita paimentolaisia, joiden pääelinkeino oli edelleen karjanhoito. Vanhojen telttaleirien sijaan he ryhtyivät jostain syystä rakentamaan pysyviä asutuksia. Vastaavia aloilleen asettumisesta kieliviä merkkejä nähdään joka puolella Lähi-itää eli israelilaiset eivät olleet mitenkään poikkeuksellisia tässäkään asiassa. Varhaiset israelilaiset olivat siis vaatimattomia paimentolaisia, jotka asettuivat aloilleen ja hiljalleen siirtyivät vaeltelevasta paimentolaiselämästä maanviljelyyn.

Alueella oli vastaavia paimentolaisten aloilleen asettumisaaltoja tapahtunut edellisinä vuosituhansina pariinkin otteeseen. Ensimmäisen aalto alkoi n. 3500 eaa. jolloin asumukset pysyivät hengissä reilut tuhat vuotta, jonka jälkeen ne hylättiin ja alue autioitui uudelleen. Toinen aalto käynnistyi n. 2000 eaa. jolloin laajaan kyläverkostoon kuului noin 220 asutusta vaihdellen pienistä kylistä linnoitettuihin aluekeskuksiin. Toisen aallon aikaan alueella oli noin 40000 asukasta. Toinen aalto kuitenkin tuli tiensä päähän n. 1600 eaa. jonka jälkeen asutus alueella oli varsin harvaa ja hajanaista. Viimein kolmas aalto, jonka seurauksena israelilaisiksi itsensä mieltävä kansa syntyi, alkoi n. 1200 eaa. aivan kuten edellisetkin pienillä maalaiskylillä, kasvaen suunnilleen 45000 asukkaan ja 250 kylän rajaseudusta Juudean ja Israelin kuningaskunniksi, joissa oli yhteensä n. 160000 asukasta. Voimakkaan kasvun mahdollisti alueen maatalousresurssien tehokas valjastaminen ja ennen kaikkea oliivi ja viini, joiden viljelyyn pohjoisemman Israelin kuningaskunnan ylänkö sopi erinomaisesti. Oliivi ja viini olivat myöhäisellä pronssikaudella tuottoisimpia Lähi-idän viljelykasveja ja ne loivat vaurautta synnyttävää kaupankäyntiä.

Mikä sitten sai paimentolaiset asettumaan aloilleen ja aloittamaan maanvilejlyn? Lähi-idässä on kautta aikain vallinnut maanviljelijöiden ja paimentolaisten erityislaaatuinen suhde. Paimentolaiset tarvitsevat markkinapaikan ostaakseen viljaa ja maanviljelijät puolestaan tarvitsevat paimentolaisia turvatakseen lihan, maidon ja nahkojen saannin. Tämä suhde ei kuitenkaan ole tasapuolinen, sillä kylissä asuvat maanviljelijät pystyvät tuottamaan vaikeina aikoina vain sen verran kuin mitä he itse kuluttivat jolloin viljaa ei riitä myytäväksi paimentolaisille. Paimentolaiset kuitenkin tarvitsevat aina maanviljelijöiden viljaa tasapainottamaan liharuokavaliotaan ja ruokkimaan eläimensä. Niin kauan kun maanviljelijät pystyivät tuottamaan enemmän kuin he itse tarvitsivat ja suostuivat käymään kauppaa paimentolaisten kanssa paimentolaiset saattoivat keskittyä eläinten hoitoon. Jos jokin kuitenkin häiritsi viljan saantia paimentolaisten oli pakko asettua aloilleen ja ryhtyä viljelemään viljaa itse.

Kaanaan talouden ajauduttua syöksykierteeseen merikansojen ryöstellessä ja tuhotessa alueen asutuksia suuri joukko paimentolaisia oli pakotettu asettumaan aloilleen ja aloittamaan maanviljelyn. Varhaisten israelilaisten ilmestyminen ylängölle oli seurausta kaanaan kaupunkien ongelmista, eivätkä israelilaiset suinkaan hyökänneet ja valloittaneet aluetta itselleen. Heitä ei vapautettu Egyptin orjuudesta vaan heidän oli yksinkertaisesti asetuttava aloilleen ja lopetettava vaeltelu erämaassa eläinlaumojensa kanssa. He olivat juuri sitä samaa paikallista väestöä, jolta he Raamatun mukaan maan valloittavat ja jonka asukkaat he Raamatussa teurastavat Jumalan käskystä.

Samanlainen prosessi näyttää käynnistyneen monilla ympäröivillä alueilla lähes samaan aikaan. Yhdestä kulttuurisesta näkökulmasta katsoen varhaiset israelilaiset kuitenkin poikkesivat naapurikansoistaan: He eivät syöneet possua. Sikojen luita on löydetty kaikilta ympäröiviltä alueilta, mutta ei Juudean ja Israelin ylängöltä. Possun syöntikieltoa ei voida perustella ympäristösidonnaisilla argumenteilla. Ehkäpä varhaiset israelilaiset lakkasivat syömästä possua erottuakseen ympäröivistä kulttuureista sillä ruokakulttuuri on yksi merkittävä ihmisryhmien eroavuuksia määrittelevä ominaisuus. Monoteismi ja Raamatuun kirjatut lait tulivatkin näyttämölle epäilemättä vasta noin 500 vuotta myöhemmin.

Tuomarien kirjan tarinoiden alkuperää on vaikea hahmottaa. Se oletettavasti perustuu vanhoihin kansantaruihin ja legendoihin. Tuomarien kirjan teologinen viesti on kuitenkin selvä ja se on eittämättä välittänyt seitsemännen vuosisadan juudealaisille vahvan viestin, jolla kansaa on paimennettu kuuliaiseksi Jumalalle ja kuningas Josialle. Tuomarien kirjan toistuva sykli yhä uudelleen Jumalaa vastaan rikkovasta kansasta on varmasti koettu seitsemännellä vuosisadalla eaa. hyvin henkilökohtaisesti koskettavan myös itseä. Kirja sisältää viittauksia kuinka tämä kierre saadaan katkaistua ja kuinka pohjoisella Israelilla ei ole oikeaa Daavidin sukuista kuningasta (Josiaa). Epäjumalien palvonta näyttääkin arkeologisten löydösten perusteella saaneen kylmää kyytiä sillä jokseenkin kaikki muut alttarit, paitsi Jerusalemin temppelin alttari, tuhottiin Juudeasta juuri seitsemännen vuosisadan eaa. lopulla.

The Bible Unearthed - Kaanaan valloitus

Joosuan kirja kertoo Israelilaisten salamasodasta Kaanaan valloittamiseksi. Valloitustaisteluita kuvataan Joosuan kirjassa sankarillisina, ovelina ja katkerina kostoina. Tarinassa on kuvattu osa Raamatun tunnetuimmista tapahtumista, kuten Jerikon muurien kaatuminen, tai auringon seisahtuminen taivaalla. Edellisessä kirjoituksessa käsitellyt mittavat eksodukseen liityvät ongelmat olivat pientä verrattuna ongelmiin, joita Joosuan kirjan valloitussotaan liittyy. Väite, että 40 vuotta autiomaassa harhaillut köyhä ja sekalainen ihmisjoukko pystyisi tarjoamaan minkäänlaista vastusta alueen kaupunkien koulutetuille sotilaille, on epäuskottava.

Tarinassa tuhotut kaupungit tunnetaan ja niissä on suoritettu useita arkeologisia kaivauksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Arkeologia onkin paljastanut räikeitä ristiriitoja Joosuan kirjan tarinan ja todellisen historian välillä. Jos oletamme eksoduksen tapahtuneen kolmannellatoista vuosisadalla Ramses II:n valtakaudella niin silloin Kaanaan valloitus on tapahtunut joskus kolmannentoista vuosisadan viimeisinä vuosina. Meremptahin steelaan vuodelle 1207 eaa. Israelilaisten alueelle kirjatusta läsnäolosta huolimatta alueen sotilaallinen ja poliittinen kuva näyttää siltä ettei mitään valloitussotaa alueella käyty.

Egyptiläiset diplomatiaan liittyvät dokumentit vuosilta 1550-1150 eaa. paljasvat tiiviin kirjeenvaihdon Egyptin ja Kaanaan välillä. Egyptiläisten kirjeenvaihto koskettaa monia Raamatullisia kaupunkeja kuten Jerusalemia, Shechemiä, Megiddoa, Hazoria ja Lachishia. Kirjeet paljasvat Kaanaan olleen Egyptin provissi, jossa oli runsaasti Egyptiläisiä varuskuntia. Raamatussa Egyptiläiset ovat alueen ulkopuolella eikä missään kohdin mainita edes pientä kahakkaa aluetta hallinneiden egyptiläisten kanssa. Eräästä Amarna -kirjekokoelman kirjeesä Jerusalemin kuningas pyytä faaraolta viittäkymmentä miestä maan suojelemiseen. Toisessa kirjeessä Megiddon kuningas pyytää sataa miestä Shechemin kuninkaan hyökkäyksen torjumiseen. Alueen pitäminen rauhallisena ei siis vaatinut suuria armeijoita ja Egypti lähetti herkästi sotilaitaan nujertamaan kapinoivia asukkaita.

Kaanaan "kaupungit" kolmannellatoista vuosisadalla olivat pääosin pienehköjä hallinnollisia linnoituksia, joissa asui alueen kuningas perheineen byrokraattien kanssa kun taas talonpojat asuivat siellä täällä pienissä kylissä. Tyypillisessä Kaanaalaisessa "kaupungissa" oli palatsi, temppeli, muutama julkishallinnollinen rakennus ja asuinrakennukset linnakkeen henkilökunnalle. Ne eivät siis olleet sellaisia linnoitettuja kaupunkeja, jollaisiksi Joosuan kirja ne kuvaa. Linnoitettuja kaupunkeja ei juuri tarvittu kun Egyptiläiset huolehtivat alueen turvallisuudesta. Alueen asukkailla ei myöskään ollut resursseja vahvojen linnoitusten rakentamiseen Egyptin verottaessa aluetta raskaasti.

Arkeologiset kaivaukset ovat myös paljastaneet Egyptin olleen alueen suvereeni vallankäyttäjä vielä pitkään väitetyn Joosuan valloituksen jälkeen. Useista kaanaalaisista linnoituksista on löydetty hieroglyfein koristeltuja rakennelmia, jotka osoittavat linnoitusten olleen vielä pitkään Egyptin tiukassa otteessa kahdennentoista vuosisadan eaa lopulle asti. Esimerkiksi Megiddon kaivauksissa on löydetty runsaasti todisteita kuinka kaupunki oli Ramses VI:n hallussa yli puoli vuosisataa oletetun Kaanaan valloituksen jälkeen. Joosuan kirjan (12:21) väite Megiddon valloituksesta on siis hyvin kyseenalainen.

Entäpä sitten Joosuan kirjassa muut valloitetuiksi väittetyt kaupungit ja kansat?

Jerikossa ei asunut ketään kolmannentoista vuosisadan eaa. lopussa. Sata vuotta aiemmin siellä oli pieni kylä, jossa ei ollut minkäänlaisia muureja ympärillä, eikä kylä tuhoutunut väkivaltaisesti. Jerikon muurien sortuminen torvien soidessa on siis fantastisesta tarinasta huolimatta täysin tuulesta temmattu.

Ai:n kaupungin valloitus oli Raamatun mukaan ovela väijytys. Arkeologiset löydöt ajoittavat kaupungin loiston kuitenkin noin tuhat vuotta aiemmaksi. Mitään jälkiä, keramiikan paloja tai muita käyttöesineiden osia kolmannentoista vuosisadan eaa. lopulta, ei ole löydetty. Ai:ssa ei siis ollut asukkaita Joosuan valloituksen aikaan eli tämänkin kaupungin valloitus on fiktiota.

Gibeonilaisten kaupunkien kohdalla sama kaava toistuu. Niistäkään ei ole löydetty jälkiä, jotka kertoisivat kaupungeissa olleen asukkaita kolmannellatoista vuosisadalla eaa.

Vasta viime  vuosina arkeologien konsensus on viimein hylännyt Joosuan kirjan valloitustarinan historiallisuuden, koska arkeologiset todisteet kertovat toisenlaisista historiallisista tapahtumista alueella. Arkeologiset kaivaukset itäisen Välimeren rannikkolla Kreikasta Egyptiin ovat paljastaneet kolmannentoista vuosisadan aikana alkaneen epävakauden ajanjakson alueella. Alkutahdit tälle epävakaudelle iskettiin Egyptin ja heettiläisten välisessä sodassa n. 1300 eaa.  Sodan voittajiksi julistautuivat molemmat osapuolet. Sodan päättyessä osapuolet allekirjoittivat "ikuisen" rauhan, joka sinetöitiin Ramses II:n ja heettiläisen prinsessan avioliitolla.

Uusi rauhanaika tarjosi mahdollisuuden lännestä nousevalle Mykenen valtakunnalle. Mykenelaiset kasvattivat valtaansa kaupankäynnillä ja arkeologia paljastaakin mykenläisen kulttuurin kasvaneen voimakkaasti juuri tänä aikana. Mykeneläiset kauppiaat näyttävät vierailleen lähes kaikkialla itäisen Välimeren alueella käyden kauppaa ja vaurastuen, mutta sitten tapahtui jotain, joka tuhosi vanhan maailmanjärjestyksen. Lännestä, meritse ja maitse, satamiin ja kaupunkeihin tunkeutui ihmisjoukkioita, jotka tutkijat ovat nimenneet merikansoiksi. Merikansat ryöstivät ja tuhosivat kaiken tieltään syösten alueen talouden vapaaseen pudotukseen. Syitä merikansojen aktiivisuudelle ei vielä tiedetä, mutta seuraukset ovat selvät: Kaanaan kaupunkivaltiojärjestelmä kaatui ja kaupungit tuhoutuivat yksitellen. Arkeologisten todisteiden perusteella kaanaalaisen kaupunkivaltiojärjestelmän rapautuminen kesti yli sata vuotta eikä kyseessä ollut yksittäinen Joosian kirjassa kuvattu maahanmuuttajien sotaretki.

Jo ennen arkeologisia löydöksiä saksalaiset raamattututkijat spekuloivat Raamatun kirjallisuuteen liittyviä perinteitä. Viime vuosisadan kriittisten tekstianalyysimenetelmien kehittyessä he löysivät tarinoista sisäisiä ristiriitoja. Saksalaistutkijat ovatkin pitäneet Joosuan kirjaa lähinnä kokoelmana legendoja ja sankaritarinoita eri puolilta Kaanaan maata, jotka on koottu yhdeksi yhtenäiseksi tarinaksi vähän samoin kuin mitä Lönnrot teki kootessaan Kalevalaa. Tarinat itsessään syntyivät vuosisatojen aikana ihmisten ympärillään näkemien raunioiden ja maamerkkien ympäristöön tai sitten kirjurit sijoititvat ne sinne tarkoituksenmukaisesti.

Joosuan kirjan kirjoitusajankohta paljastuu jälleen seitsemännelle vuosisadalle eaa. kun tarkastellaan esim. kohtaa 15:21-62. Kuvattu alue vastaa tarkasti Juudean kuningaskunnan aluetta seitsemännen vuosisadan eaa. viimeisinä vuosikymmeninä. Samoin samalle ajalle ajoittunut ja arkeologisten todisteiden paljastama uskonnollinen reformi on myös sisällytetty Joosuan kirjaan. Samoin kuvauset taistelusuunnitelmista sopivat paremmin seitsemännelle vuosisadalle eaa. kuin 600 vuotta aiempaan ajankohtaan. Joosuan kirjassa ensimmäiseksi vallattut kaupungit, Jeriko ja Ai, olivat myös Josian ensimmäiseksi valtaamat kaupungit Assyyrialaisten vetäytyessä alueelta. Samoin monet muut Joosuan kirjassa mainitut valloitukset pohjoisen Israelin kuningaskunnan alueella kuuluivat Juudean kuninkaan Josian tavoittelemiin alueisiin.

Josian noustessa valtaan vuonna 639 eaa. ajatus itsenäisestä ja yhtenäisestä Israelista oli vielä kaukainen haave Juudeassa, joka tuolloin oli Assyyrian vasallivaltio. Raamatun tarjoama selitys tälle ikävälle kansan olotilalle oli yksinkertainen: Kansa oli langennut pois Jumalan suosiosta, koska se ei ollut totellut Jumalan käskyjä. Vain temppelin uumenista löydetyn "Jumalan lain " pilkuntarkka noudattaminen voisi pelastaa kansan ja palauttaa Assyyrian valloittaman maan kansalle. Muutamaa vuotta myöhemmin Assyyrialaiset alkoivat vetäytymään alueelta jolloin itsenäisyys ja yhtenäisyys näytti mahdolliselta. Joosuan kirja tarjoaakin seitsemännen vuosisadan eaa. lopun juudealaisille esimerkkitarinan kuinka kansa voisi palauttaa maat itselleen seuraamalla Jumalan lakia. Tässä asiayhteydessä Joosuan kirja onkin klassinen kirjallinen teos kuvaten kansakunnan haaveita ja toiveita sekä luvaten kansalle vapautta. Kirjan sankarijohtaja Joosua on vertauskuva Josiasta, Jumalan valitsemasta kansan vapauttavasta sankarikuninkaasta, jolle kansan olisi vannottava fanaattista uskollisuutta. Ei ole sattumaa, että Joosuan kirjan valloitustarinat vastaavat Josian valtapyrkimyksiä sillä Josia on tekstissä naamioinut itsensä Joosuaksi.

Historiantutkimus tietää kuitenkin kertoa, että lupaavan alun jälkeen Josian uskonsodan kaltaista fanaattisuutta hipova suunnitelma epäonnistui. Tarina jäi kuitenkin elämään vaikuttaen merkittävästi alueen tulevaisuuteen.

The Bible Unearthed - Arkeologia ja Raamattu

Tarina siitä miten ja miksi Vanha Testamentti kirjoitettiin on kiehtova. Maa jossa tekstit kirjoitettiin on olosuhteiltaan karu. Sen kaupungit ja väestö ovat pikkuruisia verrattuna ympäröiviin valtakuntiin ja silti siellä asusteleva kansa synnytti ehkäpä yhden maailman luetuimista tekstikokoelmista. Parin sadan vuoden tutkimukset heprean kielisten alkutekstien ja alueen arkeologian parissa ovat paljastaneet kuinka kansan kehityskaari eteni kuuden vuosisadan ajan välillä 1000 eaa- 400 eaa ja kuinka kansan toiveet itsenäisyydestä ja autonomiasta kiteytyivät Vanhan Testamentin teksteihin.

The Bible Unearthed -kirjan tekstissä Raamattu tarkoittaa nimenomaisesti heprealaista Raamattua, joka on kokoelma legendoja, lakeja, runoutta, profetioita, filosofiaa ja historiaa. Se on kirjoitettu lähes yksinomaa hepreaksi, joskin se sisältää muutamia lauseita arameaa, josta tuli alueen valtakieli n. 600 eaa. Heprealainen raamattu on juutalaisuuden keskeisin teos, kristinuskon kaanonin ensimmäinen osa sekä merkittävä lähdeteos Koraanille. Heprealaisessa Raamatussa on kolme pääosaa: Toora, Profeetat ja Kirjoitukset. Toora käsittää Viisi Mooseksen kirjaa. Profeetat jaetaan kahteen alaosaan: Vanhat profeetat, jotka kertovat Kaanaan valloituksesta, valtakunnan noususta ja tuhosta. Myöhemmät Profeetat kertovat näkyjä, opetuksia ja messiaanisiin ennustuksiin uskovan ryhmän uskomuksista n. 750 eaa - 400eaa. Kirjoitukset ovat kokoelma runoja, sananlaskuja, psalmeja ja rukouksia. Tyypillisesti kirjotuksissa esiintyviä tekstejä on hyvin vaikea linkittää mihinkään tiettyyn ajanjaksoon tai tapahtumaan ja ne sisältävät jopa tekstejä kreikkalaisvallan ajalta vain reilut sata vuotta eaa. The Bible Unearthed keskittyykin juuri Tooraan ja vanhoihin profeettoihin, joita vertaillaan arkeologisiin löydöksiin ja päätelmiin.

Raamatun ytimessä on eeppinen tarina Israelin kansan suhteesta Jumalaan. Toisin kuin muut ajan eeppiset tarinat Raamattu on tiukasti sidottu aikaan ja paikkaan luoden jumalaisen näytelmän, jota esitetään aivan kansalaisten silmien edessä. Teksti itsessään muovaa kansan tajuntaa kertoen miksi kansa kärsii ja kuinka sen kärsimys on suoraan yhteydessä Jumalan antamiin lupauksiin ja vaatimuksiin.  Israelilaiset ovat itse tarinan päähenkilö, Jumalan valittu kansa, jonka toimet ja kuuliaisuus Jumalle määrittelee kansan kohtalon.

Raamatun tarina alkaa Eedenin puutarhasta, jatkuu Kainin ja Aabelin kautta Nooaan ja vedenpaisumukseen viimein keskittyen Abrahamin sukuun. Abraham oli Jumalan valittu, jolle Jumala lupaa kuinka hänen jälkeläisistään kasvaa maailman mahtavin kansa, jonka hallitsijaksi Abraham kuolinvuoteellaan siunaa Juudan. Tämän jälkeen tarina äityy perhedraamasta historialliseksi spektaakkeliksi, jossa Jumala paljastaa mahtavuutensa maailman suurinta sivilisaatiota, Egyptiä, vastaan sekä johdattaa kansan mittavien ihmetekojen saattelemana luvattuun maahan. Kansan ja Jumalan välisen liiton ehdot hakataan kivitauluihin, joita säilytettään liiton arkissa. Pari sataa vuotta Kaanaan valloituksen jälkeen kansa kuitenkin jakautuu kahdeksi kuningaskunnaksi ja ryhtyy palvomaan epäjumalia, josta seuraa luonnollisesi Jumalan suosion menetys. Jumala lähettääkin ulkovallat rankaisemaan kansaansa ja vaikka Juudan kuningaskunta pysyi kasassa vielä yli vuosisadan Israelin kaaduttua niin ei Juudakaan voinut välttyä lopulta kohtaamasta Jumalan vihaa kun Babylonia lopulta valloittaa ja polttaa Jerusalemin.

Jerusalemin valloitusta seuranneina vuosikymmeninä saagan narratiivi poikkeaa jälleen merkittävästi muista ajan teksteistä. Siinä missä lyöty kansa olisi normaalisti hylännyt tappion aiheuttaneen Jumalansa niin Israelin Jumala nähtiinkin voimakkaampana kuin kaikki muut jumalat yhteensä. Assyyrialaisten ja Babylonialaisten hyökkäykset Israelin ja Juudan kimppuun tulkittiin Jumalan voimannäytöiksi ja ne johtivat uuteen tekstien muokkausaaltoon. Babyloniassa tehtyjen muutosten seurauksena kuningaskunta ja monarkia korvattiin uskonnollisella opilla, joka vaati yhteisön pyhissä teksteissä esitettyjen rituaalien pilkkun tarkkaa noudattamista, joskin ihmiselle yksilönä jätettiin valinnan vapaus niiden seuraamiseen. Tämä erityispiirre yksilön vastuusta onkin Raamatun vetovoiman ytimessä ja syy miksi teksti on kantanut aina näihin päiviin asti muiden eeposten kuihtuessa taka-alalle.

Vuosisatojen ajan ihmiset uskoivat Mooseksen itsensä kirjoittaneen viisi Mooseksen kirjaa. Asiaa ryhdyttiin oikeastaan epäilemään vasta 1700-luvun loppupuolella. 1700-luvun loppupuolella alkanut kehitys on johtanut parempaan ymmärrykseen Raamatun tekstien alkuperästä. Nykyään dokumenttihypoteesilla on vahva asema historiantutkijoiden parissa, joskin tekstien ajoituksissa eri tutkijoiden välillä esiintyy suuriakin eroja. Kaikki ovat kuitenkin samaa mieltä, että viiden Mooseksen kirjan tekstejä ei ole kirjoitettu saumattomana jatkumona seuraavan kirjurin jatkaessa siitä mihin edellinen jäi. Viisi Mooseksen kirjaa on eri lähteistä koottu ja editoitu tilkkutäkki, josta nousee esiin erilaisten historiallisten olosuhteiden ilmentymiä sekä toisistaan poikkeavia poliittisia ja uskonnollisia näkemyksiä.

Raamatun ensimmäiset neljä kirjaa on taidokkaasti kolmesta lähteestä lomitettu kokoelma. Viidennen Mooseksen kirjan kieli poikkeaa täysin edellisistä, mutta on samalla hyvin lähellä sitä seuraavia - Joosuan kirjaa, Tuomareiden kirjaa, 1 & 2 Samuelin kirjoja, 1 & 2 Kuninkaiden kirjoja. Viides Mooseksen kirja ja sitä seuraavat tekstit ovatkin Raamatun toinen suuri kirjallinen kokonaisuus, joka pyrkii kuvaamaan Israelin historiaa, joskin sitäkin on editoitu useita kertoja.

Kolmas historiaa kuvaamaan pyrkivä kokonaisuus Raamatussa ovat aikakirjat, jotka kirjoitettiin pari sataa vuotta myöhemmin niissä kuvattujen tapahtumien jälkeen. Aikakirjat heijastelevatkin toisen temppelikauden juutalaisuutta, joka kuvaa kansan historiaa sisällöllisesti omien tarpeidensa mukaan.

The Bible Unearthed kirjan huomio kiinnittyykin erityisesti ajanjaksoon, n. 750eaa.- 600 eaa, jolloin Raamatun tekstien muokkaus oli voimakkainta. Suurin painoarvo kirjan esittämälle tulkinnalle Raamatun syntyhistoriasta tulee luonnollisesti viimeisen sadan vuoden aikana käyttöön otetuista modernin arkeologian työkaluista ja kerätystä tieteellisestä näytöstä. Vuosikymmeniä monet alueella mellastaneet arkeologit ovat kulkeneet Raamattu toisessa kädessä ja lapio toisessa etsien Raamatun teksteihin sopivia kohteita. Raamattu on ollut määrittelevä tekijä kun todisteita on tulkittu, mikä on johtanut vakaviin virheitulkintoihin. Vaikka yhtymäkohtia historiallisiin tapahtumiin Raamatun tarinoista pystytään tunnistamaan niin ristiriidat arkeologisten todisteiden ja Raamatun väittämien välillä ovat kuitenkin niin merkittäviä, että Raamatun tekstien ei voi todeta olevan historiallisia ja todenmukaisia kuvauksia. Vaikka Raamatussa kuvattuja tarinoita ei voida pitää kaikilta osin historiallisina niin se on kuitenkin tärkeä kirjakokoelma, joka kertoo oman aikansa yhteiskunnan tilasta, kehityksestä ja pyrkimyksistä. Vanha Testamentti on tarina kahdesta kuningaskunnasta, Israelista ja Juudasta. Alkutahdit kirjakokoelmalle löi Juudan kuninkaan Josian kunnianhimoinen suunnitelma yhdistää kaksi kansaa. Yhdistämispyrkimykset aloitettiin muokkaamalla kansantarustot yhteiseksi syntytarinaksi, jolla luotiin pohja yhtenäiselle identiteetille.

The Bible Unearthed - johdanto

Vuonna 2013 kirjoitin The Bible Unearthed TV-dokumentista, joka perustui saman nimiseen kirjaan. Nyt olen saanut kirjan käsiini ja aionkin raapustaa mietteistäni ja kirjassa esitetyistä asioista tämän kesän blogisarjan. Kirjan ovat kirjoittaneet Israel Finkelstein ja Neil Silberman. Finkelstein on arkeologian professori Tel Avivin yliopistossa ja häntä pidetään yhtenä johtavista asiantuntijoista Lähi-Idän ja Raamatun historiantutkimuksessa. Neil Silberman on arkeologi ja historiantutkija sekä päätoimittaja Archeology -lehdessä.

The Bible Unearthed kirjan johdanto alkaa näin:

Maailma, jossa Raamattu kirjoitettiin ei ollut myyttinen suurten kaupunkien ja pyhien sankareiden maa vaan pikkuruinen maanläheinen kuningaskunta, jossa ihmiset kamppailivat tulevaisuutensa eteen kaikkia epäinhimillisiä pelkoja sotaa, köyhyttä, epäoikeudenmukaisuutta, tauteja, nälkää ja kuivuutta vastaan. Historiallinen Raamattuun kirjattu saaga - Abrahamin kohtaamisesta Jumalan kanssa, hänen matkastaan Kaanaan maahan, Mooseksen orjuudesta vapauttamista Jumalan lapsista, Israelin ja Juudan kuningaskuntien nousu ja tuho - eivät olleet ihmeellisiä ilmoituksia vaan nerokkaita ihmismielen tuotoksia. Ne kirjoitettiin - kuten viimeaikaiset arkeologiset löydökset viittaavat - kahden tai kolmen sukupolven aikana noin 2600 vuotta sitten. Saagan syntypaikka oli Juudan kuningaskunta, harvakseltaan paimentolaisten ja maanviljelijöiden asuttama alue, jota hallittiin syrjäisestä pääkaupungista, joka tasapainoili vaarallisesti ylängön ytimessä syvien ja kivisten rotkojen puristuksessa.

Tässä kiteytyy kirjan pääteema ja sanoma. Vanha Testamentti ei ole ihmeellinen Jumalan pyhä viesti maailmalle vaan muutamien vuosikymmenten aikana synnytetty ihmismielen tuotos, jonka kirjoittajilla oli omat tavoitteensa, halunsa ja toiveensa. Muutaman aivan erityislaatuisen vuosikymmenen aikana Juudan aristokraatit tuottivat yhteisvoimin eeppisen tarinakokoelman, johon sisällytettiin kahden erillisen kuningaskunnan, Juudan ja Israelin, tekstit ja kansan perimätieto. Vanhan Testamentin ydin luotiin Jerusalemin kuhisevilla kaduilla, temppelissä ja kuninkaallisessa palatsissa kun Joosia, Daavidin jälkeläinen 16. polvessa, päätti keskittää vallan itselleen ja jälkeläisilleen. Vallan ja palvonnan keskittäminen Jerusalemin temppeliin, ainoaan sallittuun palvontapaikkaan koko valtakunnassa, merkitsi kylien ja vuorten paikallisille jumalille omistettujen alttareiden hylkäämistä ja tuhoa, mikä toimi myös alkusysäyksenä myöhemmälle monotestiselle uskonnolle.

The Bible Unearthed -kirjan tavoite on kunnianhimoinen. Se pyrkii kertomaan antiikin Israelin ja Raamatun syntytarinan paljastaen historian sellaisena kuin se arkeologisissa löydöksissä esiintyy ilman mystiikkaa tai ihmeitä. Kirja ei pureudu ainoastaan siihen milloin Raamattu kirjoitettiin, se etsii myös vastausta kysymykseen miksi se kirjoitettiin.

DNA tutkimus nuiji jälleen mormoniteorioita

Simon Southerton kirjoitti 19.6. blogissaan jälleen kuinka tuoreimmat amerikan alkuperäiskansojen DNA tutkimusten tulokset torppaavat mormoniapologien teoriaa Amerikasta löytyvän haploryhmän X2:n alkuperästä. Mormoniapologien mukaanhan tämä haploryhmä X2 saapui tietysti laivalla Lähi-Idästä, mutta Naturessa julkaistu artikkeli vesittää mormoniapologien höpötykset.

Simon Southerton, DNA tutkija myös itse, selittää blogissaan miten nämä uusimmat tutkimustulokset käytännössä osoittavat mormoniapologien teoriat humpuukiksi. Amerikan alkuperäiskansojen perimästä löytyvä haploryhmä X2a poikkeaa muilta mantereilta paikannetuista X2 -haploryhmistä ja nyt tutkimuksen kohteena ollut Kennewickin mies eli radiohiiliajoituksen perusteella useita tuhansia vuosia aiemmin kuin mihin mormonien pyhät tekstit X2a haploryhmään saapumisaikaikkunaa koittavat asettaa. Kennewickin mies oli myös sukupuussa X2a -ryhmän esi-isä, mikä tarkoittaa, että kyseinen haploryhmä oli uudella mantereella paljon Kennewickin miestä itseään ja vielä paljon ennen mormonien esittämiä vätteitä ajoituksesta. Kyseistä X2a haploryhmää ei ole myöskään löytynyt muilta mantereilta eli se ei ole seilannut Amerikkaan laivalla vaan on juurikin muotoutunut tuhansien vuosien aikana Amerikassa ja on näin ollen Amerikan alkuperäiskansojen ikiomaa perimää, jota muilla ei ole.

Mormoniapologien teoriat ovat siis väärin ajoituksen, DNA:n alkuperän ja kulkureitinkin suhteen. Kun kakkuun sekoitetaan vielä muut arkeologiset todisteet uudelta ja vanhalta mantereelta sekä Raamatun alkuperään liittyvät tutkimustulokset niin sitä alkaa miettimään kuka ottaa mormoniapologien teorioita vakavasti kun pienimpiäkään todisteita omien teorioiden tueksi he eivät pysty tarjoamaan? Mormonin Kirjaa ja mormonismin "totuuksia" vastaan kerääntynyt todistusaineisto on musertava. Ilmeisesti ainoa mikä mormonin uskoa pitää yllä onkin kognitiivinen dissonanssi siis se epämiellyttävä tunne kun hän kohtaa omien uskomuksiensa kanssa ristiriitaista tietoa. Tuon kognitiivisen dissonanssin aiheuttaman epämukavan tunteen mormoni tulkitsee ilmeisesti Pyhäksi Hengeksi, joka kertoo hänelle kuinka hänen kohtaamansa tieto on "väärässä." Indoktrinoidun mormonin mieli kampittaa siis häntä itseään ja estää häntä oppimasta ja sisäistämästä omien uskomusten kanssa ristiriitaista tietoa. Uskomalla kognitioidensa tuottamien tuntemuksien informaatioarvoon mormoni estää itseää oppimasta kaikkea sellaista, joka on hänen uskomustensa kanssa ristiriidassa.

Jeesuksen luut

Sopivasti pääsiäisen aikaan julkaistiin maailman uutispalveluissa tarinaa jälleen kerran Jeesuksen perhehaudan löytymisestä. Asiasta uutisoivat näyttävästi ainakin seuraavat mediat:

The Independent 

The Jerusalem Post 

NBC News 

NY Times 

The Mirror

Itsessään hauta ei ole mikään uusi löytö vaan se löydettiin jo 1970 -luvulla ja se tunnetaan Talpiotin hautana. Talpiotin haudasta kertoo myös dokumenttielokuva "The Lost Tomb Of Jesus", joka ilmestyi 2007. 

Uutisen aiheesta tänä päivänä tekee se, että nyt samaiseen hautaan on linkitetty myös vuonna 2002 yksityisistä kokoelmista julkisuuteen ilmestynyt Jaakobin luuarkkuna tunnettu muinaisjäännös, josta myös on oma TV-dokukmenttinsa. Jaakobin luuarkun aitoudesta käytiin oikeutta aina vuoteen 2012 asti, jolloin oikeudessa sen todettiin olevan aito muinaisjäänne, eikä väärennös. Talpiotin haudasta ja Jaakobin luuarkusta sittemmin otettujen näytteiden perusteella on pystytty osoittamaan, että myös Jaakobin luuarkku on viettänyt suurimman osan ajastaan samaisessa Talpiotin haudassa tai ainakin hyvin lähellä sitä. Hautaan on haudattu ihmisiä, joiden nimet ovat hyvinkin tuttuja Uudesta Testamentista. Kun samasta haudasta löytyvien Jeesukseen ja hänen lähipiiriinsä viitattujen nimien määrä kasvaa niin todennäköisyys sille, että kyseessä olisi jonkun muun kuin historiallisen Jeesuksen maalliset jäänteet pienenevät entisestään. Toronton yliopistosta aiheen matemaattista todennäköisyyttä on laskenut Andrey Feuerverger ja hänen arvionsa mukaan todennäköisyys sille, että Talpiotin hauta on jonkun muun kuin Jeesuksen perhehauta vaihtelee välillä 1:600 ja 1:1 000 000 riippuen muuttujista, mutta tämä arvio oli tehty ennen kuin Jaakobin luuarkkua oli Talpiotin hautaan linkitetty.

Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan miten vertaisarvioidut tiedejulkaisut tulevat viimeisimpiä löydöksiä käsittelemään. Nähtäväksi jää vahvistetaanko tulokset vai löydetäänkö niistä jotain huomautettavaa. Selväähän on, että jos tulokset vahvistetaan alkaa kristinuskon suunnalta kuulua melkoista kitinää ja murinaa aiheesta. Eihän se nyt sovi uskovaisten maailmankuvaan, että ylösnousseen, kuoleman voittaneen ja synnit sovittaneen ihmisuhrin maalliset jäänteet löytyvätkin jostain haudasta omien sukulaistensa jäänteiden ympäröimänä.

Vanhan testamentin arkeologia ja mormonismi

Edelliset neljä blogitekstiäni käsittelivät Raamatun arkeologiaa ja ennen kaikkea Vanhan testamentin arkeologiaa ja historiaa. Tooran syntyhistoraan liittyvä arkeologinen tutkimus naulaa tiettyjä rajapyykkejä historiaan, joiden perusteella tunnistetaan milloin mitkäkin osat Vanhasta testamentista on kirjoitettu. Teksianalyysien perusteella tutkijat ovat jo vuosisatoja tienneet, etteivät Vanhan testamentin tekstejä ole kirjoittaneet ne henkilöt, joiden nimiin ne Raamatussa on laitettu. Tekstianalyysiin perustuva dokumenttihypoteesi on jo pitkän aikaa sitten tunnistanut eriaikausilla kirjoitetut tekstiosiot ja luokitellut kirjoitetut tekstit sen mukaan mm. millaisia lauserakenteita, sanoja ja lainasanoja alkuperäiskieliseen tekstiin on kirjoitettu. Dokumenttihypoteesin neljä aikakautta, jona tekstejä on synnytetty ovat olleet:

Yahwistit ( J ) : kirjoittivat n. 950-600 eaa eteläisessä Juudean kuningaskunnassa

Elohistit ( E ) : kirjoittivat n. 850-800 eaa pohjoisessa Israelin kuningaskunnassa

Deuteronomistit ( D ) : kirjoittivat n. 720-530 eaa Jerusalemissa uskonnollisen reformin ja Babyloniassa eksiilin aikaan

Papisto ( P ) : kirjoitti n. 570-480 eaa Babylonian eksiilin ja Persialaishallinon aikaan

Dokumenttihypoteesi on nimennyt kirjoittajat sen mukaan, millaista uskonperinnettä he ovat aikanaan edustaneet ja millaista ilmaisua he ovat käyttäneet.
Yahwisti kirjoittajat ovat olleet Juudeassa vaikuttaneita Yahwen palvojia ja heille tyypillistä on Jumalan kutsuminen Yahweksi (YHWH).
Pohjoisen Israelin kuningaskunnassa vaikuttaneet Elohistit ovat saaneet nimensä siitä, että he käyttävät tyypillisesti Jumalasta abstraktia käsitettä elohim, jumala, nimen sijaan, sekä se, että heidän teksteissään Mooses ei saanut kymmentä käskyä Siinailla vaan Horeb -vuorella.
Deuteronomistit ovat saaneet nimestä pitkälti Deuteronomyn eli viidennen Mooseksen kirjan mukaan, joka on heidän kirjoittamansa. Deuteronomistien teksteille tyypillisiä piirteitä ovat pelastuminen/vapautuminen ja kuinka Jumalan lakien noudattamattomuudesta seuraa ikäviä asioita.
Papistoksi taas kutsutaan kirjoittajia, jotka ovat aikanaan muotoilleet pappisorganisaation raamit ja määritelleet uskonnolliset rituaalit eli käytännössä määritelleet organisoidun uskonnon rakennuselementit. Papiston kielenkäytölle ominaisia piirteitä olivat El Shaddai nimen käyttö Jumalasta ennen kuin Jumala ilmoitti itsensä Moosekselle Siinailla sekä Aaronin pappeuden korostunut asema jumalanpalvonnassa.

Varsin merkittäviä kontribuutioita Vanhaan testamenttiin kirjoittaneet Deuteronomisti ja Papisto ovatkin  mormonismin ja Mormonin kirjan kannalta ne kriittisimmät aikakaudet. Mormonin kirja esittää aiheeseen liittyen seuraavanlaisia väitteitä:

1 Nefi 5:8 Ja hän puhui sanoen: Nyt minä tiedän varmasti, että Herra on käskenyt miestäni pakenemaan erämaahan; niin, ja minä tiedän myös varmasti, että Herra on suojellut poikiani ja pelastanut heidät Labanin käsistä ja antanut heille voimaa, jolla he saattoivat toteuttaa sen, mitä Herra käski heidän tehdä. Ja tällä tavalla hän puhui.

  9 Ja tapahtui, että he riemuitsivat tavattomasti ja uhrasivat teuras- ja polttouhreja Herralle; ja he kiittivät Israelin Jumalaa.

10 Ja kun he olivat kiittäneet Israelin Jumalaa, isäni Lehi otti aikakirjat, jotka oli kaiverrettu pronssilevyihin, ja tutki niitä alusta alkaen. 

11 Ja hän näki, että ne sisälsivät viisi Mooseksen kirjaa, jotka kertoivat maailman luomisesta sekä Aadamista ja Eevasta, jotka olivat ensimmäiset vanhempamme;

Jakeessa 11 Mormonin kirja väittää levyjen sisältäneen viisi Mooseksen kirjaa. Tämä on arkeologisten ja kielitieteellisten todisteiden valossa täysin mahdotonta. Vaikka Deuteronomisti kirjoittikin viidennen Mooseksen kirjan suunnilleen 620 eaa, niin mahdolliset muut Mooseksen kirjat ovat olleet vielä täysin tuntemattomia. Papisto taas kirjoitti vasta Babylonian eksiilin aikaan ja sen jälkeen, siis merkittävästi väitetyn Lehin matkaan lähdön jälkeen. Uskonto, jota Lehin väitetään edustaneen, syntyi siis vasta paljon myöhemmin, eikä Mormonin kirjan väitteitä tältä osin voida ottaa vakavasti.

12 ja myös juutalaisten aikakirjan alusta alkaen aina Juudan kuninkaan Sidkian hallituskauden alkuun asti; 

13 ja myös pyhien profeettojen profetiat alusta alkaen aina Sidkian hallituskauden alkuun asti; sekä monta profetiaa, jotka on puhuttu Jeremian suulla.

14 Ja tapahtui, että isäni Lehi löysi pronssilevyistä myös isiensä sukuluettelon; sen vuoksi hän tiesi olevansa Joosefin jälkeläinen, niin, nimittäin sen Joosefin, joka oli Jaakobin poika, joka myytiin Egyptiin ja jota Herran käsi varjeli, jotta hän voisi varjella isänsä Jaakobin ja koko hänen perhekuntansa menehtymästä nälänhätään.

15 Ja heidät oli myös johdattanut pois orjuudesta ja pois Egyptin maasta tuo sama Jumala, joka oli varjellut heitä.

Jakeiden neljätoista ja viisitoista viittaukset patriarkkoihin ja Egyptin orjuuteen ovat myös arkeologisten tietojen valossa (ks. Patriarkat ja Eksodus) mahdottomia sillä toisen Mooseksen kirjan tarinat sisältävän osia myöhemmiltä aikakausilta eikä arkeologia tue käsityksiä suuresta massamuutosta ja tarinat on siksi luokiteltava myyttisiksi tarinoiksi historian sijaan. Niiden esittäminen Mormonin kirjassa todellisina tapahtumina kertoo kuinka teos ammentaa samasta mystiikan kaivosta kuin Raamattukin. Nykykäsitys mm. toisen Mooseksen kirjan kehityksestä sijoittaa tekstin kirjoittajat paljolti kuudennelle, viidennelle ja neljännelle vuosisadalle eaa eli merkittävästi myöhäisempään aikaan kuin mitä Mormonin kirja väittää Lehin matkalleen lähteneen.

Todisteiden valossa onkin todettava kuinka Lehin väitetyn matkaanlähdön aikoihin Jerusalemissa ei ollut sellaista uskontoa, tekstejä tai kulttuuria, joka Mormonin kirjassa hänen väitetään ottaneen mukaansa. Aikalainen jumalkäsitys Jerusalemissa n. 600 eaa oli monolatrinen, jossa vain yhden jumalan, Yahwen, palvominen oli sallittua Josian käynnistämän uskonnollisen uudistuksen seurauksena. Josian "uskonpuhdistuksesta" todistaa mittava arkeologinen materiaali, joka osoittaa alueen muiden jumalten palveluspaikkojen tuhoutuneen juuri kyseisellä vuosisadalla. Lopullinen ja "oikea" jumalkäsitys ja jumalanpalvelukseen liittyvät käytännöt, jota Mormonin kirjan mukaan Nefiläisetkin seurasivat, kehittyivät vasta vuosia väitetyn Lehin retkikunnan lähdön jälkeen Babylonian eksiilin ja sitä seuranneen Persialaiskauden aikana Tooran kaanonin saadessa lopullisen muotonsa joskus viidennellä tai neljännellä vuosisadalla eaa.