The Bible Unearthed - Kaanaan valloitus

Joosuan kirja kertoo Israelilaisten salamasodasta Kaanaan valloittamiseksi. Valloitustaisteluita kuvataan Joosuan kirjassa sankarillisina, ovelina ja katkerina kostoina. Tarinassa on kuvattu osa Raamatun tunnetuimmista tapahtumista, kuten Jerikon muurien kaatuminen, tai auringon seisahtuminen taivaalla. Edellisessä kirjoituksessa käsitellyt mittavat eksodukseen liityvät ongelmat olivat pientä verrattuna ongelmiin, joita Joosuan kirjan valloitussotaan liittyy. Väite, että 40 vuotta autiomaassa harhaillut köyhä ja sekalainen ihmisjoukko pystyisi tarjoamaan minkäänlaista vastusta alueen kaupunkien koulutetuille sotilaille, on epäuskottava.

Tarinassa tuhotut kaupungit tunnetaan ja niissä on suoritettu useita arkeologisia kaivauksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Arkeologia onkin paljastanut räikeitä ristiriitoja Joosuan kirjan tarinan ja todellisen historian välillä. Jos oletamme eksoduksen tapahtuneen kolmannellatoista vuosisadalla Ramses II:n valtakaudella niin silloin Kaanaan valloitus on tapahtunut joskus kolmannentoista vuosisadan viimeisinä vuosina. Meremptahin steelaan vuodelle 1207 eaa. Israelilaisten alueelle kirjatusta läsnäolosta huolimatta alueen sotilaallinen ja poliittinen kuva näyttää siltä ettei mitään valloitussotaa alueella käyty.

Egyptiläiset diplomatiaan liittyvät dokumentit vuosilta 1550-1150 eaa. paljasvat tiiviin kirjeenvaihdon Egyptin ja Kaanaan välillä. Egyptiläisten kirjeenvaihto koskettaa monia Raamatullisia kaupunkeja kuten Jerusalemia, Shechemiä, Megiddoa, Hazoria ja Lachishia. Kirjeet paljasvat Kaanaan olleen Egyptin provissi, jossa oli runsaasti Egyptiläisiä varuskuntia. Raamatussa Egyptiläiset ovat alueen ulkopuolella eikä missään kohdin mainita edes pientä kahakkaa aluetta hallinneiden egyptiläisten kanssa. Eräästä Amarna -kirjekokoelman kirjeesä Jerusalemin kuningas pyytä faaraolta viittäkymmentä miestä maan suojelemiseen. Toisessa kirjeessä Megiddon kuningas pyytää sataa miestä Shechemin kuninkaan hyökkäyksen torjumiseen. Alueen pitäminen rauhallisena ei siis vaatinut suuria armeijoita ja Egypti lähetti herkästi sotilaitaan nujertamaan kapinoivia asukkaita.

Kaanaan "kaupungit" kolmannellatoista vuosisadalla olivat pääosin pienehköjä hallinnollisia linnoituksia, joissa asui alueen kuningas perheineen byrokraattien kanssa kun taas talonpojat asuivat siellä täällä pienissä kylissä. Tyypillisessä Kaanaalaisessa "kaupungissa" oli palatsi, temppeli, muutama julkishallinnollinen rakennus ja asuinrakennukset linnakkeen henkilökunnalle. Ne eivät siis olleet sellaisia linnoitettuja kaupunkeja, jollaisiksi Joosuan kirja ne kuvaa. Linnoitettuja kaupunkeja ei juuri tarvittu kun Egyptiläiset huolehtivat alueen turvallisuudesta. Alueen asukkailla ei myöskään ollut resursseja vahvojen linnoitusten rakentamiseen Egyptin verottaessa aluetta raskaasti.

Arkeologiset kaivaukset ovat myös paljastaneet Egyptin olleen alueen suvereeni vallankäyttäjä vielä pitkään väitetyn Joosuan valloituksen jälkeen. Useista kaanaalaisista linnoituksista on löydetty hieroglyfein koristeltuja rakennelmia, jotka osoittavat linnoitusten olleen vielä pitkään Egyptin tiukassa otteessa kahdennentoista vuosisadan eaa lopulle asti. Esimerkiksi Megiddon kaivauksissa on löydetty runsaasti todisteita kuinka kaupunki oli Ramses VI:n hallussa yli puoli vuosisataa oletetun Kaanaan valloituksen jälkeen. Joosuan kirjan (12:21) väite Megiddon valloituksesta on siis hyvin kyseenalainen.

Entäpä sitten Joosuan kirjassa muut valloitetuiksi väittetyt kaupungit ja kansat?

Jerikossa ei asunut ketään kolmannentoista vuosisadan eaa. lopussa. Sata vuotta aiemmin siellä oli pieni kylä, jossa ei ollut minkäänlaisia muureja ympärillä, eikä kylä tuhoutunut väkivaltaisesti. Jerikon muurien sortuminen torvien soidessa on siis fantastisesta tarinasta huolimatta täysin tuulesta temmattu.

Ai:n kaupungin valloitus oli Raamatun mukaan ovela väijytys. Arkeologiset löydöt ajoittavat kaupungin loiston kuitenkin noin tuhat vuotta aiemmaksi. Mitään jälkiä, keramiikan paloja tai muita käyttöesineiden osia kolmannentoista vuosisadan eaa. lopulta, ei ole löydetty. Ai:ssa ei siis ollut asukkaita Joosuan valloituksen aikaan eli tämänkin kaupungin valloitus on fiktiota.

Gibeonilaisten kaupunkien kohdalla sama kaava toistuu. Niistäkään ei ole löydetty jälkiä, jotka kertoisivat kaupungeissa olleen asukkaita kolmannellatoista vuosisadalla eaa.

Vasta viime  vuosina arkeologien konsensus on viimein hylännyt Joosuan kirjan valloitustarinan historiallisuuden, koska arkeologiset todisteet kertovat toisenlaisista historiallisista tapahtumista alueella. Arkeologiset kaivaukset itäisen Välimeren rannikkolla Kreikasta Egyptiin ovat paljastaneet kolmannentoista vuosisadan aikana alkaneen epävakauden ajanjakson alueella. Alkutahdit tälle epävakaudelle iskettiin Egyptin ja heettiläisten välisessä sodassa n. 1300 eaa.  Sodan voittajiksi julistautuivat molemmat osapuolet. Sodan päättyessä osapuolet allekirjoittivat "ikuisen" rauhan, joka sinetöitiin Ramses II:n ja heettiläisen prinsessan avioliitolla.

Uusi rauhanaika tarjosi mahdollisuuden lännestä nousevalle Mykenen valtakunnalle. Mykenelaiset kasvattivat valtaansa kaupankäynnillä ja arkeologia paljastaakin mykenläisen kulttuurin kasvaneen voimakkaasti juuri tänä aikana. Mykeneläiset kauppiaat näyttävät vierailleen lähes kaikkialla itäisen Välimeren alueella käyden kauppaa ja vaurastuen, mutta sitten tapahtui jotain, joka tuhosi vanhan maailmanjärjestyksen. Lännestä, meritse ja maitse, satamiin ja kaupunkeihin tunkeutui ihmisjoukkioita, jotka tutkijat ovat nimenneet merikansoiksi. Merikansat ryöstivät ja tuhosivat kaiken tieltään syösten alueen talouden vapaaseen pudotukseen. Syitä merikansojen aktiivisuudelle ei vielä tiedetä, mutta seuraukset ovat selvät: Kaanaan kaupunkivaltiojärjestelmä kaatui ja kaupungit tuhoutuivat yksitellen. Arkeologisten todisteiden perusteella kaanaalaisen kaupunkivaltiojärjestelmän rapautuminen kesti yli sata vuotta eikä kyseessä ollut yksittäinen Joosian kirjassa kuvattu maahanmuuttajien sotaretki.

Jo ennen arkeologisia löydöksiä saksalaiset raamattututkijat spekuloivat Raamatun kirjallisuuteen liittyviä perinteitä. Viime vuosisadan kriittisten tekstianalyysimenetelmien kehittyessä he löysivät tarinoista sisäisiä ristiriitoja. Saksalaistutkijat ovatkin pitäneet Joosuan kirjaa lähinnä kokoelmana legendoja ja sankaritarinoita eri puolilta Kaanaan maata, jotka on koottu yhdeksi yhtenäiseksi tarinaksi vähän samoin kuin mitä Lönnrot teki kootessaan Kalevalaa. Tarinat itsessään syntyivät vuosisatojen aikana ihmisten ympärillään näkemien raunioiden ja maamerkkien ympäristöön tai sitten kirjurit sijoititvat ne sinne tarkoituksenmukaisesti.

Joosuan kirjan kirjoitusajankohta paljastuu jälleen seitsemännelle vuosisadalle eaa. kun tarkastellaan esim. kohtaa 15:21-62. Kuvattu alue vastaa tarkasti Juudean kuningaskunnan aluetta seitsemännen vuosisadan eaa. viimeisinä vuosikymmeninä. Samoin samalle ajalle ajoittunut ja arkeologisten todisteiden paljastama uskonnollinen reformi on myös sisällytetty Joosuan kirjaan. Samoin kuvauset taistelusuunnitelmista sopivat paremmin seitsemännelle vuosisadalle eaa. kuin 600 vuotta aiempaan ajankohtaan. Joosuan kirjassa ensimmäiseksi vallattut kaupungit, Jeriko ja Ai, olivat myös Josian ensimmäiseksi valtaamat kaupungit Assyyrialaisten vetäytyessä alueelta. Samoin monet muut Joosuan kirjassa mainitut valloitukset pohjoisen Israelin kuningaskunnan alueella kuuluivat Juudean kuninkaan Josian tavoittelemiin alueisiin.

Josian noustessa valtaan vuonna 639 eaa. ajatus itsenäisestä ja yhtenäisestä Israelista oli vielä kaukainen haave Juudeassa, joka tuolloin oli Assyyrian vasallivaltio. Raamatun tarjoama selitys tälle ikävälle kansan olotilalle oli yksinkertainen: Kansa oli langennut pois Jumalan suosiosta, koska se ei ollut totellut Jumalan käskyjä. Vain temppelin uumenista löydetyn "Jumalan lain " pilkuntarkka noudattaminen voisi pelastaa kansan ja palauttaa Assyyrian valloittaman maan kansalle. Muutamaa vuotta myöhemmin Assyyrialaiset alkoivat vetäytymään alueelta jolloin itsenäisyys ja yhtenäisyys näytti mahdolliselta. Joosuan kirja tarjoaakin seitsemännen vuosisadan eaa. lopun juudealaisille esimerkkitarinan kuinka kansa voisi palauttaa maat itselleen seuraamalla Jumalan lakia. Tässä asiayhteydessä Joosuan kirja onkin klassinen kirjallinen teos kuvaten kansakunnan haaveita ja toiveita sekä luvaten kansalle vapautta. Kirjan sankarijohtaja Joosua on vertauskuva Josiasta, Jumalan valitsemasta kansan vapauttavasta sankarikuninkaasta, jolle kansan olisi vannottava fanaattista uskollisuutta. Ei ole sattumaa, että Joosuan kirjan valloitustarinat vastaavat Josian valtapyrkimyksiä sillä Josia on tekstissä naamioinut itsensä Joosuaksi.

Historiantutkimus tietää kuitenkin kertoa, että lupaavan alun jälkeen Josian uskonsodan kaltaista fanaattisuutta hipova suunnitelma epäonnistui. Tarina jäi kuitenkin elämään vaikuttaen merkittävästi alueen tulevaisuuteen.

The Bible Unearthed - Patriarkkoja etsimässä

Alussa oli perhe, jolla oli aivan erityinen yhteys Jumalaan. Perheestä kasvoi Israel, Jumalan valittu kansa. Tähän kiteytyy Raamatun alusta löytyvä tarina Abrahamista, ensimmäisestä patriarkasta, jolle Jumala lupaa kunniaa ja jonka jälkeläiset tulisivat hallitsemaan maailmaa. Tarina on itsessään sujuvaa kirjallisuutta kertoen ihmisen selviytymiskamppailusta, rakkaudesta, petoksesta, iloista ja suruista. Se on myös filosofinen tarina kuuliaisuudesta, moraalittomuudesta, oikeasta ja väärästä sekä ennen kaikkea Jumalasta ja kuinka hän valitsee kansansa.

Tarinan Abraham on vahva uskon mies ja patriarkan arkkityyppi. Jumalan sanaa seuraten hän lähtee perheensä kanssa Kaanaan maahan, jossa hän eli paimentolaisena rakennellen alttareita ja palvoen Jumalaa. Tarinan mukaan Abraham on kaikkien alueella asuneiden kansojen isä ja sukupolvien vaihtuessa uusiin jälkeläiset siirtyvät yhä uusille alueille muodostaen klaaneja ja kansakunnan.

Abrahamin pojan Iisakin jälkeen tekstin huomio kiinnittyy Jaakobiin ja hänen poikaansa Joosefiin, joka näkee unia kuinka hän tulisi hallitsemaan sukua. Unet aiheuttavat kateutta ja veljesriitoja, joiden seurauksena Joosef päätyy Egyptiin. Egyptissä Joosef onnistuu luomaan uskomattoman uran nousten faaraon suosikiksi. Lopulta perhe yhdistyy jälleen Egyptissä ja Jaakob ennen kuolemaansa siunaa Juudalle kuninkaallisen perintöoikeuden. (1 Moos 49:10)

Monet tutkijat ovat viimeisen sadan vuoden aikana uskoneet tarinan olleen totta. Paimentolaiselämä alueella on ollut vallitsevaa ja säilynyt jopa verrattain muuttumatonta nykypäiviin asti. Jopa jotkin arkeologiset löydöt Mesopotamian ja Syyrian alueelta näyttivät tukevan tarinaa. Silti ehkäpä eniten viime vuosisadan tutkijoiden tulkintoihin vaikuttanut tekijä on ollut heidän uskonsa, monet heistä ovat olleet koulutukseltaan teologeja ja pappeja. Raamatullinen kerronta on kehyksiltään noudattanut monin paikoin normaalia elämää alueella, joten uskovainen tutkija on luonnollisesti helposti sortunut tulkitsemaan löydöksiä omien uskomustensa viitekehyksestä käsin. Raamatun tarinoiden tapahtumapaikat ja maasta löydedyt arkeologiset todisteet ovat kuitenkin pahasti ristiriidassa keskenään kun todellisia tapahtumia ja Raamatun kronologiaa verrataan toisiinsa.

Raamattuun on kirjattu joitain tapahtumia, joiden kerrotaan tapahtuneen tiettyinä aikoina. Näiden tietojen perusteella voidaan iskeä tiettyjä merkkipaaluja historian aikajanalle ja määritellä koska patriarkat Raamatun mukaan elivät. Esimerkiksi 1 Kun 6:1 määrittää vuoden tarkkuudella ajan, jolloin Israelilaiset lähtivät Egyptistä. 2 Moos 2:40 kertoo puolestaan kuinka kauan Israelilaiset viettivät Egyptissä aikaa. Ilmoitettujen aikamääreiden perusteella Abraham on lähtenyt kohti luvattua maata n. 2100 luvulla eaa. Ajanmäärityksessä on luonnollisesti joitain ongelmia, koska patriarkkojen kerrotaan eläneen harvinaisen pitkäikäisiksi. Lisäksi Jaakobin sukupuussa on suoranaisia ristiriitoja kuten esim. Mooseksen kerrotaan olleen Jaakobin pojan Levin jälkeläinen neljännessä polvessa ja Jaakobin pojan Joosefin jälkeläinen kahdennessatoista sukupolvessa.

Tekstin kirjoitusajankohdan määrittelemiseksi raamattututkijat ovat perehtyneet tarinoiden kieliasuun, viestisisältöön ja teksteissä kuvattuihin paikkoihin. Saksalainen raamattutukija Julius Wellhausen esitti, että tarina patriarkoista ilmentää myöhäisempien Israelin kuninkaiden huolia, jotka oli projisoitu menneisyyteen. Wellhausen totesikin, että tarina patriarkoista tulisi lukea kansalliseepoksena historian sijaan. Thomas Thompson ja Jon Van Seters haastoivat edelleen patriarkkojen historiallisuutta argumentoimalla kuinka tarinassa esiintyviä elementtejä on järjestelty uudelleen ja näin on tuotettu teksti, joka välittää selkeää tekstien muokkaajien toivomusten mukaista viestiä luotettavan historiankerronnan sijaan. Avainkysymykseksi nouseekin: Koska Raamattu koostettiin?

Joitain selkeitä johtolankoja tekstissä ovat anakronismeiksi tulkittavat asiat. Tarinassa kamelit mainitaan karavaanin kantojuhtina (1 Moos 37:25). Arkeologisten löydösten perusteella kamelit kesytettiin kuitenkin vasta lähempänä vuotta 1000 eaa kuin 2000 eaa. Kamelit yleistyivät voimakkaasti karavaanikäytössä vasta seitsemännellä vuosisadalla eaa. jolloin eläin ja sen ominaisuudet ovat voimakkaasti tunkeutuneet ihmisten tietoisuuteen. Jaakobin poikien kameliseikkailut Egyptiin n. 2000-1700 eaa. näyttää siis vahvasti anakronismilta.

Seuraavaksi kohtaaminen filistealaisten kuninkaan kanssa Gerarin kaupungissa. (1 Moos 26:1) Arkeologisten löydösten perusteella filistealaiset ilmestyivät Kaanaan kuitenkin vasta 1200 eaa. jälkeen. Filistealaisten kaupungit kukoistivat 1100 - 900 eaa. ja olivat alueella dominoivassa asemassa vielä pitkälle Assyyrialaisaikakaudelle. Gerarin kaupungin maininta kuninkaalliseksi kaupungiksi tarkoittaa sillä olleen merkittävä ja laajalti tunnettu asema alueella. Gerar tunnetaan nykyisin nimellä Tel Haror, jonka arkeologisissa kaivauksissa on todettu kaupungin kukoistaneen vasta 800 - 600 eaa.

Kamelit ja Gerarin maininta merkittävänä kuninkaallisena kaupunkina ajoittaa tekstin kirjoittamisen siis näille vuosisadoille. Nämä ja muut vastaavat anakronismit yhdessä tekstien välittämän viestin kanssa ovat avainasemassa tekstien ajoittamisessa. Kaikki johtolangat osoittavat kirjoitusajankohdan olleen satoja vuosia tekstissä kuvattujen aikakausien jälkeen.

Patriarkkojen sukupuihin perehtymällä on melko selvää kuinka ne ilmentävät alueen poliittista ilmapiiriä Israelin ja Juudan näkökulmasta 700 - 600 eaa. Eri ihmisryhmistä ja paikoista käytetyt nimet sopivat täydellisesti yhteen sen kanssa mitä tiedetään alueen poliittisista suhteista kyseiseltä aikakaudelta.

Jaakobin tarinan 1 Moos 31:51-54 ilmentää Aramin ja Israelin välistä aluejakoa 900 - 700 eaa. Israelin ja Juudan vihamieliset suhteet 800 - 600 eaa. itäisiin naapureihin ammonilaisiin ja moabilaisiin näkyvät tarinassa näiden kansojen panetteluna (1 Moos 19:30-38). Edomin ja Israelin poliittisia suhteita 700 - 600 eaa. kuvastavat ensimmäisen Moosksen kirjan luvut 25 ja 27.

Raamatun sukupuut eivät kuvaa ainoastaan alueen geopoliittista ilmapiiriä vaan niihin on kirjattu myös alueen kauppasuhteet, jotka lepäsivät tuottoisan alueen läpi kulkevien kauppakaravaanien harteilla. Useat sukupuut kuvaavat eteläisten ja itäisten kauppakumppanien suhteita erityisesti Juudean kanssa. Kohdissa 1 Moos 16:12, 1 Moos 25:12-15 ja 1 Moos 25:3  kuvatut paikkojen nimet ilmestyivät alueen kartalle joskus 700 - 600 eaa.

Yllä mainitut ovat vain pieni otanta patriarkkoihin liittyvistä yksityiskohdista, joiden perusteella voidaan rakentaa vahva näyttö sille, että teksti on koottu seitsemännellä vuosisadalla eaa.

Abrahamiin, alkuperäiseen patriarkkaan, liittyvät tarinat on pääosin sijoitettu Juudeaan erityisesti Hebronin, Juudean ensimmäinen kuninkaallinen kaupunki, alueelle kun taas Jaakobiin liittyvät tarinat on sijoitettu pohjoisen Israelin kuningaskunnan alueelle. Patriarkat onkin muotoiltu teksteissä alueellisiksi esi-isiksi ja Abrahamin sijoittaminen Juudeaan vahvistaa edelleen Juudean etuoikeutta kansojen hallitsijana. Tarinalle löytyy lopullinen motiivi ja tarkoitus kun otetaan huomioon kuinka n. 720 eaa. Assyyria valloitti pohjoisen Israelin kuningaskunnan. Assyyrialaisten hyökkäyksen seurauksena Juudean väkiluku ampaisi hurjaan nousuun pakolaisten tulviessa pohjoisesta eteläiselle ylängölle, jolloin Juudean merkitys nousi uusiin korkeuksiin. Patriarkkojen tarina kertoo kauas menneisyyteen heijastetun tarinan yhteisistä esi-isistä kansoja yhdistävänä tekijänä. Eepoksen keskiössä paistattelee Abrahamin valisema Juudea, jota hallitsee Jaakobin siunaaman Juudan jälkeläiset. Tarinasta huokuu seitsemännen vuosisadan juudealaiset unelmat itsenäisyydestä ja mahtavasta kuningaskunnasta.

Patriarkoista kertovat tarinat yhdistelevät taitavasti pohjoisen Israelin ja eteläisen Juudean tarustoja siten, että molemmat kansat tunnistavat niistä omansa. Patriarkat luovat pohjan yhteiselle identiteetille säilyttäen molemmille kansoille merkitykselliset osat unohtamatta tarinan inhimillisiä piirteitä ja ajan ihmisille tuttuja elementtejä. Osittain se on jopa romanttista kaipuuta vanhaan yksinkertaiseen paimentolaiselämään.

Arkeologisten todisteiden kertoessa toisenlaisesta maailmasta patriarkkojen väitettynä elinaikana kuin mitä tarinoissa on kuvattu, unohtamatta lukuisia tarinoissa esiintyviä anakronismeja, luonnollinen johtopäätös on ettei patriarkkoja yksinkertaisesti koskaan ollut olemassa. Tarinat ovat fiktiota, jolla oli aikanaan vahva poliittinen tavoite ja viesti.

The Bible Unearthed - johdanto

Vuonna 2013 kirjoitin The Bible Unearthed TV-dokumentista, joka perustui saman nimiseen kirjaan. Nyt olen saanut kirjan käsiini ja aionkin raapustaa mietteistäni ja kirjassa esitetyistä asioista tämän kesän blogisarjan. Kirjan ovat kirjoittaneet Israel Finkelstein ja Neil Silberman. Finkelstein on arkeologian professori Tel Avivin yliopistossa ja häntä pidetään yhtenä johtavista asiantuntijoista Lähi-Idän ja Raamatun historiantutkimuksessa. Neil Silberman on arkeologi ja historiantutkija sekä päätoimittaja Archeology -lehdessä.

The Bible Unearthed kirjan johdanto alkaa näin:

Maailma, jossa Raamattu kirjoitettiin ei ollut myyttinen suurten kaupunkien ja pyhien sankareiden maa vaan pikkuruinen maanläheinen kuningaskunta, jossa ihmiset kamppailivat tulevaisuutensa eteen kaikkia epäinhimillisiä pelkoja sotaa, köyhyttä, epäoikeudenmukaisuutta, tauteja, nälkää ja kuivuutta vastaan. Historiallinen Raamattuun kirjattu saaga - Abrahamin kohtaamisesta Jumalan kanssa, hänen matkastaan Kaanaan maahan, Mooseksen orjuudesta vapauttamista Jumalan lapsista, Israelin ja Juudan kuningaskuntien nousu ja tuho - eivät olleet ihmeellisiä ilmoituksia vaan nerokkaita ihmismielen tuotoksia. Ne kirjoitettiin - kuten viimeaikaiset arkeologiset löydökset viittaavat - kahden tai kolmen sukupolven aikana noin 2600 vuotta sitten. Saagan syntypaikka oli Juudan kuningaskunta, harvakseltaan paimentolaisten ja maanviljelijöiden asuttama alue, jota hallittiin syrjäisestä pääkaupungista, joka tasapainoili vaarallisesti ylängön ytimessä syvien ja kivisten rotkojen puristuksessa.

Tässä kiteytyy kirjan pääteema ja sanoma. Vanha Testamentti ei ole ihmeellinen Jumalan pyhä viesti maailmalle vaan muutamien vuosikymmenten aikana synnytetty ihmismielen tuotos, jonka kirjoittajilla oli omat tavoitteensa, halunsa ja toiveensa. Muutaman aivan erityislaatuisen vuosikymmenen aikana Juudan aristokraatit tuottivat yhteisvoimin eeppisen tarinakokoelman, johon sisällytettiin kahden erillisen kuningaskunnan, Juudan ja Israelin, tekstit ja kansan perimätieto. Vanhan Testamentin ydin luotiin Jerusalemin kuhisevilla kaduilla, temppelissä ja kuninkaallisessa palatsissa kun Joosia, Daavidin jälkeläinen 16. polvessa, päätti keskittää vallan itselleen ja jälkeläisilleen. Vallan ja palvonnan keskittäminen Jerusalemin temppeliin, ainoaan sallittuun palvontapaikkaan koko valtakunnassa, merkitsi kylien ja vuorten paikallisille jumalille omistettujen alttareiden hylkäämistä ja tuhoa, mikä toimi myös alkusysäyksenä myöhemmälle monotestiselle uskonnolle.

The Bible Unearthed -kirjan tavoite on kunnianhimoinen. Se pyrkii kertomaan antiikin Israelin ja Raamatun syntytarinan paljastaen historian sellaisena kuin se arkeologisissa löydöksissä esiintyy ilman mystiikkaa tai ihmeitä. Kirja ei pureudu ainoastaan siihen milloin Raamattu kirjoitettiin, se etsii myös vastausta kysymykseen miksi se kirjoitettiin.

Vanhan testamentin arkeologia ja mormonismi

Edelliset neljä blogitekstiäni käsittelivät Raamatun arkeologiaa ja ennen kaikkea Vanhan testamentin arkeologiaa ja historiaa. Tooran syntyhistoraan liittyvä arkeologinen tutkimus naulaa tiettyjä rajapyykkejä historiaan, joiden perusteella tunnistetaan milloin mitkäkin osat Vanhasta testamentista on kirjoitettu. Teksianalyysien perusteella tutkijat ovat jo vuosisatoja tienneet, etteivät Vanhan testamentin tekstejä ole kirjoittaneet ne henkilöt, joiden nimiin ne Raamatussa on laitettu. Tekstianalyysiin perustuva dokumenttihypoteesi on jo pitkän aikaa sitten tunnistanut eriaikausilla kirjoitetut tekstiosiot ja luokitellut kirjoitetut tekstit sen mukaan mm. millaisia lauserakenteita, sanoja ja lainasanoja alkuperäiskieliseen tekstiin on kirjoitettu. Dokumenttihypoteesin neljä aikakautta, jona tekstejä on synnytetty ovat olleet:

Yahwistit ( J ) : kirjoittivat n. 950-600 eaa eteläisessä Juudean kuningaskunnassa

Elohistit ( E ) : kirjoittivat n. 850-800 eaa pohjoisessa Israelin kuningaskunnassa

Deuteronomistit ( D ) : kirjoittivat n. 720-530 eaa Jerusalemissa uskonnollisen reformin ja Babyloniassa eksiilin aikaan

Papisto ( P ) : kirjoitti n. 570-480 eaa Babylonian eksiilin ja Persialaishallinon aikaan

Dokumenttihypoteesi on nimennyt kirjoittajat sen mukaan, millaista uskonperinnettä he ovat aikanaan edustaneet ja millaista ilmaisua he ovat käyttäneet.
Yahwisti kirjoittajat ovat olleet Juudeassa vaikuttaneita Yahwen palvojia ja heille tyypillistä on Jumalan kutsuminen Yahweksi (YHWH).
Pohjoisen Israelin kuningaskunnassa vaikuttaneet Elohistit ovat saaneet nimensä siitä, että he käyttävät tyypillisesti Jumalasta abstraktia käsitettä elohim, jumala, nimen sijaan, sekä se, että heidän teksteissään Mooses ei saanut kymmentä käskyä Siinailla vaan Horeb -vuorella.
Deuteronomistit ovat saaneet nimestä pitkälti Deuteronomyn eli viidennen Mooseksen kirjan mukaan, joka on heidän kirjoittamansa. Deuteronomistien teksteille tyypillisiä piirteitä ovat pelastuminen/vapautuminen ja kuinka Jumalan lakien noudattamattomuudesta seuraa ikäviä asioita.
Papistoksi taas kutsutaan kirjoittajia, jotka ovat aikanaan muotoilleet pappisorganisaation raamit ja määritelleet uskonnolliset rituaalit eli käytännössä määritelleet organisoidun uskonnon rakennuselementit. Papiston kielenkäytölle ominaisia piirteitä olivat El Shaddai nimen käyttö Jumalasta ennen kuin Jumala ilmoitti itsensä Moosekselle Siinailla sekä Aaronin pappeuden korostunut asema jumalanpalvonnassa.

Varsin merkittäviä kontribuutioita Vanhaan testamenttiin kirjoittaneet Deuteronomisti ja Papisto ovatkin  mormonismin ja Mormonin kirjan kannalta ne kriittisimmät aikakaudet. Mormonin kirja esittää aiheeseen liittyen seuraavanlaisia väitteitä:

1 Nefi 5:8 Ja hän puhui sanoen: Nyt minä tiedän varmasti, että Herra on käskenyt miestäni pakenemaan erämaahan; niin, ja minä tiedän myös varmasti, että Herra on suojellut poikiani ja pelastanut heidät Labanin käsistä ja antanut heille voimaa, jolla he saattoivat toteuttaa sen, mitä Herra käski heidän tehdä. Ja tällä tavalla hän puhui.

  9 Ja tapahtui, että he riemuitsivat tavattomasti ja uhrasivat teuras- ja polttouhreja Herralle; ja he kiittivät Israelin Jumalaa.

10 Ja kun he olivat kiittäneet Israelin Jumalaa, isäni Lehi otti aikakirjat, jotka oli kaiverrettu pronssilevyihin, ja tutki niitä alusta alkaen. 

11 Ja hän näki, että ne sisälsivät viisi Mooseksen kirjaa, jotka kertoivat maailman luomisesta sekä Aadamista ja Eevasta, jotka olivat ensimmäiset vanhempamme;

Jakeessa 11 Mormonin kirja väittää levyjen sisältäneen viisi Mooseksen kirjaa. Tämä on arkeologisten ja kielitieteellisten todisteiden valossa täysin mahdotonta. Vaikka Deuteronomisti kirjoittikin viidennen Mooseksen kirjan suunnilleen 620 eaa, niin mahdolliset muut Mooseksen kirjat ovat olleet vielä täysin tuntemattomia. Papisto taas kirjoitti vasta Babylonian eksiilin aikaan ja sen jälkeen, siis merkittävästi väitetyn Lehin matkaan lähdön jälkeen. Uskonto, jota Lehin väitetään edustaneen, syntyi siis vasta paljon myöhemmin, eikä Mormonin kirjan väitteitä tältä osin voida ottaa vakavasti.

12 ja myös juutalaisten aikakirjan alusta alkaen aina Juudan kuninkaan Sidkian hallituskauden alkuun asti; 

13 ja myös pyhien profeettojen profetiat alusta alkaen aina Sidkian hallituskauden alkuun asti; sekä monta profetiaa, jotka on puhuttu Jeremian suulla.

14 Ja tapahtui, että isäni Lehi löysi pronssilevyistä myös isiensä sukuluettelon; sen vuoksi hän tiesi olevansa Joosefin jälkeläinen, niin, nimittäin sen Joosefin, joka oli Jaakobin poika, joka myytiin Egyptiin ja jota Herran käsi varjeli, jotta hän voisi varjella isänsä Jaakobin ja koko hänen perhekuntansa menehtymästä nälänhätään.

15 Ja heidät oli myös johdattanut pois orjuudesta ja pois Egyptin maasta tuo sama Jumala, joka oli varjellut heitä.

Jakeiden neljätoista ja viisitoista viittaukset patriarkkoihin ja Egyptin orjuuteen ovat myös arkeologisten tietojen valossa (ks. Patriarkat ja Eksodus) mahdottomia sillä toisen Mooseksen kirjan tarinat sisältävän osia myöhemmiltä aikakausilta eikä arkeologia tue käsityksiä suuresta massamuutosta ja tarinat on siksi luokiteltava myyttisiksi tarinoiksi historian sijaan. Niiden esittäminen Mormonin kirjassa todellisina tapahtumina kertoo kuinka teos ammentaa samasta mystiikan kaivosta kuin Raamattukin. Nykykäsitys mm. toisen Mooseksen kirjan kehityksestä sijoittaa tekstin kirjoittajat paljolti kuudennelle, viidennelle ja neljännelle vuosisadalle eaa eli merkittävästi myöhäisempään aikaan kuin mitä Mormonin kirja väittää Lehin matkalleen lähteneen.

Todisteiden valossa onkin todettava kuinka Lehin väitetyn matkaanlähdön aikoihin Jerusalemissa ei ollut sellaista uskontoa, tekstejä tai kulttuuria, joka Mormonin kirjassa hänen väitetään ottaneen mukaansa. Aikalainen jumalkäsitys Jerusalemissa n. 600 eaa oli monolatrinen, jossa vain yhden jumalan, Yahwen, palvominen oli sallittua Josian käynnistämän uskonnollisen uudistuksen seurauksena. Josian "uskonpuhdistuksesta" todistaa mittava arkeologinen materiaali, joka osoittaa alueen muiden jumalten palveluspaikkojen tuhoutuneen juuri kyseisellä vuosisadalla. Lopullinen ja "oikea" jumalkäsitys ja jumalanpalvelukseen liittyvät käytännöt, jota Mormonin kirjan mukaan Nefiläisetkin seurasivat, kehittyivät vasta vuosia väitetyn Lehin retkikunnan lähdön jälkeen Babylonian eksiilin ja sitä seuranneen Persialaiskauden aikana Tooran kaanonin saadessa lopullisen muotonsa joskus viidennellä tai neljännellä vuosisadalla eaa.

Vanha Testamentti - Kirjoittajat

"The Bible Unearthed" -dokumenttisarjan neljäs ja viimeinen osa "The Book" tarkastelee keitä olivat Raamtussa mainitut ihmiset, joita kutsutaan Israeilaisiksi ja mistä he tulivat.

http://www.youtube.com/watch?v=3tdKptBL5dc

Edellisissä kirjoituksissani kävin jo läpi dokumenttisarjan aiemmat osat, joissa kävi selväksi, että Raamattu ei pidä paikkaansa mitä tulee Israelilaisten historiaan. Arkeologian kannalta avaintodiste löytyy Egyptin kuninkaan Merenptahin steelasta, jossa kerrotaan Egyptin kuningas Merenptahin sotaretkestä Kaanaan valloittamiseksi/rauhoittamiseksi. Steela on merkittävä koska se on ensimmäinen arkeologinen teksti, jossa mainitaan Israel. Steelan Israelilaisiksi kuvaaman ihmisjoukko on liikkuvia ryhmä paimentolaisia, jotka eivät olleet vielä asettuneet aloilleen. Mistä Israelilaisiksi itseään kutsuvat ihmiset siis oikein tulivat jos Raamatun kertomukset aisiasta eivät pidä paikkaansa?

Asiantuntijoiden nykykäsityksen mukaan Kaanaan rannikkoalue oli mereltä tulleiden hyökkääjien paineen alla 1200-1100 eaa. Hyökkäysten seurauksena alueen talous kärsi pahoista ongelmista ja kaikki ajautui kaaokseen paikallisten kaupunkivaltioiden luhistuessa yksi kerrallaan. Ennen merenkävijöiden hyökkäyksiä alueen talous oli jonkinlaisessa tasapainossa paimentolaisten vaihtaessa karjaansa viljaan, mutta kylien maanviljelytalouden kaatuessa paimentolaisille ei enää riittänyt viljaa, jota he tarvitsivat itselleen sekä karjalleen, mikä pakotti paimentolaiset asettumaan ja aloittamaan viljelyn itse. Paimentolaisten asettuminen aloilleen onkin dokumentin mukaan muodostanut ensimmäiset askeleet Israelilaisina tunnetun kansan synnyssä.

Juudean karu luonto rajoitti mahdollisuuksia mittavan maanviljelyksen, mikä hidasti merkittävästi alueen vaurastumista ja kasvua. Pohjoisen Israelin kuningaskunnan hedelmälliset laaksot sen sijaan mahdollistivat kukoistavan talouden ja aikakaudella pohjoinen kuningaskunta kasvoikin huomattavasti mahtavammaksi. Raamattu väittää kuningaskuntien kuitenkin olleen yksi Jerusalemista johdettu valtakunta ja niissä harjoitetun samaa uskoa, mutta tämä on siis vastoin arkeologisia todisteita. Uskonnosta arkeologia ketoo alueella vallinneesta polyteismistä, jossa mm. kultainen härkä oli suosittu hahmo hedelmällisyyttä edustavan jumalattaren ohella. Dokumentin mukaan Yahwe oli Juudean kansallinen jumala, johon turvauduttiin suojelun saamiseksi, mutta hedelmällisyyden ja sateiden saamiseksi palvottiin myös muita jumalia.

Ennen seitsemättä vuosisataa eaa. Juudeassa kirjoitustaito ei ollut kovin merkittävässä asemassa. Seitsemännen vuosisadan lopulla eaa. Josia pyrki yhdistämään kansan reformoimalla uskonnon ja keskittämällä palvonnan yhteen paikkaan tuhoten muiden jumalten palvontapaikat ja kieltämällä muiden kuin Yahwen palvonnan. Uuden uskonnon perustaksi Josia otti kirjan, jolla muutoksia perusteltiin, kirja joka "löydettiin" juuri sopivasti Jerusalemin temppelin uumenista, kirja joka nykyraamatussa tunnetaan Viidentenä Mooseksen kirjana. Kirjoitustaito nousee Josian aikana merkittävään asemaan kun valtakoneisto esittelee autoritäärisen uskonnollisen tekstin, joka siirtää uskonnollisen tradition pois perhepiireistä keskushallinnolle. Josian hallinto kirjoittaa oman historiansa haluamansakaltaiseksi oikeuttaakseen valtansa ja johtaakseen kansan loistokkaaseen itsenäisyyteen Assyyrian ja Egyptin vallan alta. Josia ei kuitenkaan kerennyt viemään suunnitelmaansa päätökseen ennen kuolemaansa ja muutamia vuosia hänen kuolemansa jälkeen Babylonia hyökkäsi Jerusalemiin tuhoten temppelin ja viemällä ylimystön panttivangeiksi näin tuhoten kansan identiteetin ja yhtenäisyyden. Babylonian eksiilin aikana papisto kirjoitti uudelleen pyhät tekstit uuden kansallisen identiteetin muodostamiseksi. Uuden uskonnollisen identiteetin keskiöön tuli synagoga, joka korvasi temppelin. Uudessa uskonnossa Mooses korvasi hiljalleen kuninkaan ja Toora korvasi valtion jne. Juutalainen traditio saavutti lopulliset pääpiirteensä Persialaiskaudella kun Esra viimeisteli Tooran (Mooseksen kirjat).

Vanha Testamenti - Kuninkaat

"The Bible Unearthed" dokumenttisarjan kolmannessa "The Kings" -osassa käydään läpi Raamatun tarinoita Mooseksen kirjojen jälkeen hallinneista kuninkaista.

Tarkastelu alkaa Joosuasta, jonka Raamattu kertoo hallinneen kansaa Mooseksen jälkeen, ja jonka Raamattu kertoo valloittaneen Kaanaan alueen varsin lyhyessä ajassa, kuinka kaikki alueen ihmiset tuhottiin täysin ja alue pyhitetään Yahwelle. Monet tarinassa mainituista kaupungeista on löydetty ja tunnistettu. Vaikka monissa tunnistetuista kaupungeista löytyykin merkkejä sodista ja tuhoista niin valitettavasti arkeologinen todistusaineista ei tue Raamatun ajoitusta tai alueen valloitusta lyhyessä ajassa vaan todisteet kertovat tuhojen tapahtuneen eri aikoina eri kaupungeissa. Jerikon valloituksesta arkeologiset todisteet mm. paljastavat, että siellä ei ollut kyseisenä aikana muureja eikä siellä ollut lainkaan asukkaita myöhäisellä pronssikaudella, jolloin Jerikon valloituksen Raamattu väittää tapahtuneen. Sen sijaan arkeologinen todistusaineisto osoittaa Kaanaan olleen tuohon aikaan Egyptin provinssi, jota hallittiin aikakaudella Egyptiläisten varuskuntalinnoitusten avulla ja kaikki hallinto ja päätäntävalta alueella oli Egyptiläisillä vielä yli 100 vuotta Raamatussa väitetyn Joosuan alueen valloituksen jälkeenkin. Raamatussa oleva Joosuan kirja ei siis ole historiaa vaan on myyttinen tarina kansakunnan ja valtion synnystä, joka aloittaakin pidemmän kerronnan, jonka tavoitteena on lopulta vahvistaa keskushallinto kuningas Daavidin suvulle.

Kuningas Daavid onkin ensimmäinen todellinen Juudealainen hallitsija, joka Raamatusta voidaan vahvistaa todelliseksi henkilöksi arkeologisin todistein. Arkeologia tosin kertoo, ettei hänen kuningaskuntansa kuitenkaan koskaan saavuttanut niitä mittasuhteita, joita Raamattu väittää sen kattaneen, vaan kyseessä on olllut vain pieni ja köyhä muutaman hehtaarin kokoinen Jerusalemin kylä. Salomonista arkeologinen todistuaineisto kertoo myös varsin toisenlaista tarinaa kuin mitä Raamattu esittää. Salomon Jerusalem oli edelleen mitättömän pieni kylä ja myös muista Salomon väitetystä rakennusprojekteista arkeologiset todisteet kertovat kuinka ne eivät ajoitukseltaan sovi taaskaan Raamatun aikajan kanssa yhteen, eikä kyseisten kohteiden rakennusurakoita voida näin ollen laskea Salomon aikaansaannoksiksi. Raamattu siis liiottelee suuresti Daavidin ja Salomon saavutuksia ja laskee heidän nimiinsä tapahtumia ja rakennusprojekteja, jotka toteutettiin muina aikoina ja muiden kuninkaiden toimesta.

Arkeologiset todisteet kertovatkin kuinka todelliset rakennuttajat ovat olleet vauraan pohjoisen Israelin kuningaskunnan hallitsijat eteläisen mitättömän Juudean hallitsijoiden sijaan. Syy sille miksi Raamattu valehtelee näistä asioista käy myös selväksi kun analysoidaan milloin ja kuka nämä kirjat on lopulta kirjoittanut. Kirjat kirjoitetiin jälkikäteen seitsemännellä vuosisadalla eaa. sen jälkeen kun Assyyrialaiset olivat tuhonneet pohjoisen kuningaskunnan ja tuhotun alueen pakolaiset moninkertaistivat Juudean asukasmäärän. Tekstien tarkoituksena on ollut kuvata Josia suurena oikeutettuna oikeamielisenä Jumalan voitelemana kuninkaana ja messiaana, joka tulee vapauttamaan kansan sorron alta, sekä yhdistää pohjoisen ja eteläisen kuningaskunnan yhdeksi valtakunnaksi. Suunnitelma vain meni mönkään kuun Josia kuoli Megiddon taistelussa vuonna 609 eaa.

Vanha Testamentti - Eksodus

Vanhan testamentin toinen kirja, Toisena Mooseksen kirjana tunnettu eksodus, kertoo tarinan Israelilaisista, jotka nälänhätää ja vaikeita aikoja paetakseen hakevat toimeentuloa Egyptistä ja jäävät sinne lopulta yli neljäksisadaksivuodeksi. Egyptin reissu päättyy tarinan mukaan kun Mooses vapauttaa kansan orjuudesta ja Egyptissä varsin mittavaksi populaatioksi kasvanut kansa vaeltaa erämaan halki takaisin luvattuun maahan. Tätä tarinaa analysoidaan "The Bible Unearthed" dokumenttisarjan toisessa osassa "The Exodus".

Dokumentissa painotetaan kuinka pikutarkkoja ajan Egyptiläiset olivat kirjatessaan kaiken ylös hieroglyyfeillään. Egyptiläisten kirjanpidosta löytyy monia merkintöjä seemiläisistä kauppiaista, mutta mainintoja varsinaisista Israelilaisista merkintöjä on tuskin lainkaan eikä Raamatun teksteille löydy arkeologista tukea. Israelilaisista on itseasiassa löytynyt vain yksi maininta Egyptiläisissä teksteissä kun kuningas (faarao) Merenptah, joka oli Ramses toisen poika, voittosteelassa, joka kuvaa Merenptahn sotaretkeä Kaanaan maassa, listaa kaupungit ja ihmiset jotka Merenptah valloitti. Steela on kirjoitettu 1207 eaa ja siinä lukee rivillä 29: "Israelia ei enää ole ja sen siemen on tuhottu." Tämä on ainoa tunnettu maininta Israelilaisista Egyptiläisissä teksteissä kyseiseltä aikakaudelta.

Tämän jälkeen dokumentti jatkaa tutkimusmatkaa tarkistelemalla mahdollista Israelilaisten pakoa Egyptistä, josta siitäkään ei löydy minkäänlaisia arkeologista todisteita. Eksoduksessa kuvatun kokoisen kansan, noin kaksi miljoonaa ihmistä, pako Egyptistä olisikin aiheuttanut käytännössä koko Egyptin talouden romahtamisen, sillä Egyptin väkiluku tuohon aikaan on arvioitu olleen noin kolme ja puoli miljoonaa, mutta mitään niin merkittävää taloudellista romahdusta ei kyseisenä aikana näytä tapahtuneen.

Dokumentissa sen sijaan huomautetaan kuinka Raamatun teksti mainitsee Pitomin kaupungin, joka rakennettiin suunnilleen 600 eaa, joten tarinaa ei ole voitu kirjoittaa ennen kuin kyseinen kaupunki on ollut olemassa. Samoin muutamat muut Raamatun tekstissä mainitut kaupungit ovat myöhäisemmältä ajalta edelleen vahvistaen käsitystä, kuinka teksti on kirjoitettu vasta 700-500 eaa välisenä aikana.

Tuohon aikaan Kaanaassa oli kaksi kuningaskuntaa, pohjoisen Israelin ja eteläisen Juudan kuningaskunnat. Noin 720 eaa Assyyrialaiset tuhosivat pohjoisen Israelin kuningaskunnan ajaen suuren joukon pakolaisia Juudeaan, jotka toivat mukanaan kirjoituksia omista uskonnoistaan ja historiastaan. Juudean tuolloinen kuningas Hiskia näyttääkin valmistautuneen taisteluun Assyyrialaisia vastaan rakennuttamalla pakolaisten muuton seurauksena räjähdysmäisesti kasvaneen Jerusalemin ympärille muurin. Vuonna 701 eaa Assyyrialaiset hyökkäsivätkin kuningaskunnan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Lachishiin, jonka kaaduttua Juudeasta näyttää tulleen Assyyrialaisten vasallivaltio, vaikka Raamattu tosin väittää Juudealaisten lyöneen Assyyrialaiset Jerusalemin porteilla.

Miksi eksodus on sitten kirjoitettu vasta 700-500 eaa? Seitsemännen vuosisadan lopulla eaa Assyyrialaisten vaikutus alueella hiipui, joka herätti alueen itsenäisyyspyrkimykset. Arkeologisten todisteiden valossa kuningas Josialla oli suunnitelma Juudean ja vanhan pohjoisen Israelin kuningaskuntien yhdistämisestä. Toteuttaakseen suunnitelman näyttää siltä, että Josia ohjeisti luomaan "historialliset" tekstit kansan yhdistämiseksi ja oikeuttaakseen suur-Israelin sekä hallinnon ja vallan keskittämisen Jerusalemiin. Joosia määräsi tuhottavaksi kaikkien muiden jumalkulttien palvontapaikat ja keskitti valtakuntansa uskonnonharjoittamsen yhteen paikkaan, Jerusalemissa olevaan Yahwen temppeliin. Suunnitelmaa ei kuitenkaan saatu vietyä päätökseen vaan unelma särkyi kun Egyptin kuningas Nekau II löi ja tappoi Josian Megiddon taistelussa vuonna 609 eaa.

Vanha Testamentti - Patriarkat

Israel Finkelstein ja Neil Silberman julkaisivat vuonna 2001 Vanhan Testamentin arkeologiaa käsittelevän teoksen "The Bible Unearthed." Kirjaa on luonnehditty yhdeksi parhaista Raamatun historiallisuutta analysoivista teoksista ja teoksen pohjalta on myös tehty neliosainen dokumenttisarja. Tässä blogikirjoituksessa nostan muutaman mielenkiintoisen näkökohdan kyseisen dokumenttisarjan ensimmäisestä osasta "The Bible Unearthed: The Patriarchs".

Dokumentti luo aluksi katsauksen miten Raamatullinen arkeologia on aikojen saatossa kehittynyt ajoista jolloin teologit tekivät tutkimuksiaan lapio toisessa kädessään ja Raamattu toisessa. Sittemmin tutkimusmetodit ovat kehittyneet ja arkeologit ovat ottaneet tieteellisemmän lähestymistavan analysoidessaan todisteita muodostaakseen kuvan todellisesta historiasta.

Alustuksen jälkeen dokumentti jatkaa itse Vanhan Testamentin tekstin analyysiin Abrahamin tarinasta. Raamatun tarina kuvaa Abrahamin matkaa Mesopotamiasta luvattuun maahan ja mainitsee, että Raamatun perusteella Abrahamin matka olisi tapahtunut noin 1800 eaa. Arkeologiset todisteet kuitenkin todistavat varsin toisenlaisesta historiasta. Kaanaa oli Raamatun väitetyn muuton aikaan Egyptin ja Mesopotamian välinen puskurivyöhyke. Abrahamin matkasta ei löydy arkeologisia todisteita ja Raamatun tekstit sisältävät yksityiskohtia, jotka ovat ristiriidassa arkeologisten todisteiden kanssa siitä mitä kotieläimiä, mitä muita ihmisryhmiä alueella tuohon aikaan asui ja miten kehittynyttä teknologiaa aikalaisilla ihmisillä oli käytössään. Löydettyjen todisteiden valossa dokumentti päätyykin toteamaan, että Abrahamin tarinan kaltaiset myytit tekstin kirjoittamisen aikoihin noin 700 eaa ovat olleet alueella hyvin yleisiä, mutta todellisuudessa tarina on mahdoton koska se sisältää elementtejä, jotka osoittavat selkeästi satoja vuosia myöhempään kulttuuriin kuin mistä se väittää kertovansa.

Dokumentti päättääkin analyysinsä patriarkoista toteamukseen, että patriarkkoja ei ollut oikeasti olemassa lainkaan. Tarinoiden tarkoituksena on dokumentin mukaan ollut pyrkimys yhdistää alueen hieman toisistaan poikkeavat yhteisöt poliittisesti yhdeksi kansakunnaksi linkittämällä kaikki alueen klaanit yhdeksi suureksi perheeksi kertomalla yhteisestä syntyhistoriasta.